Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella wfpb-resepti merkityt tekstit.

Luukku 16 - Juuriselleri - WFPB

 Luukku 16 aukenee: Juuriselleri Selleriä en olekaan kokeillut paljoa ollenkaan. Aukko sivistyksessä. Taisin ostaa vuosia sitten tällaisen mukula- tai juurisellerin, ja paistella sitä. En muista mitä sain aikaiseksi, ja sen jälkeen unohtunut koko mukulaselleri.  Varsiselleriä on välillä ollut. Juuriselleri ja mukulaselleri on sama asia. Erikseen on vielä varsi-ja lehtiselleri, ne ovat keskenään sama asia, pitkä varsi. Nyt juurisellereitä oli Lidlissä esillä 2,99 €/kg, ja siitä innostuin kokeilemaan. Oli niitä Prismassakin taannoin, ja kävi jo melkein ostoskorissakin, silloin oli jotain muuta niin jätin toiseen kertaan. Etsin netistä mitä tälle kannattaisi oikein tehdä, ja alkoi sitten hahmottua. Tein uunissa, salaatiksi ja keittämällä. Selleri kannattaa pestä ja harjata juuresharjalla. Jos haluaa pestä oikein tarkasti, koko sellerimukula kannattaa laittaa veteen likoamaan joksikin aikaa, että multa alkaa irrota helpommin, ja rapsutella sitten tarkemmin. Ne rypyläisimmät juuriosat voi k

Luukku 15 - Punakaali - WFPB

 Luukussa 15 on punakaali. Punakaalipata Silputtua punakaalia pari-kolme omenaa Vettä Siirappia, loraus Suolaa, 1/4 tl Etikkaa, esim. omenasiiderietikkaa 2-5 rkl Mustapippurirouhetta n. 1/8 tl tai 1/4 tl, tai maun mukaan Silppua punakaalia haluamasi määrä. Ja pari omenaa. Laita kattilaan, hyvä olla iso kattila, esim. 5 litraa.  Vettä niin, ettei kaikki kaali ole peittyneenä. Kun kaali  hetken kiehuu, se alkaa kutistua ja mahtuu veteen paremmin.  Määrät riippuvat paljonko tekee, mutta mausteita esim. n. 800 g kaalin kanssa laitoin: 1-4 rkl omenasiiderietikkaa, 1 rkl - 0,5 dl siirappia, 1/4 tl suolaa. Makuasia, paljonko haluaa laittaa. Tarkoitus tehdä happaman ja makean yhdistelmästä juuri sopiva lisukkeeksi. Keitä tunti, tai niin kauan että kaali on mielestäsi riittävän kypsää.  Ohjeella on tarkoitus on tulla jouluinen, pehmeä, ja samalla maukas ja värikäs lisuke. En jättänyt al denteksi, enkä yrittänyt paistaa tai ruskistaa. Tämän voi tehdä kattilassa, mutta myös uunissa pitkään haudut

WFPB - Leivonnaiset, tarjoilut - Kakkua ja pullaa

Tässä leivonnaisideoita blogista. Ideoita isänpäiväksi, tai muihin tuleviin juhlapäiviin. Moni helppo resepti käy arkeenkin. Kokokasvisruokaa pääasiassa, mutta joitakin kompromissejakin olen käyttänyt. Kuten suklaata, vaniljakastiketta, ja sokeria siellä täällä. Näitä voi muokata itselle sopivaksi, tai valita mitä haluaa tehdä.  Katso myös kuorrutteita ja jälkiruokakastikeideoita :   Vegaanisia vaniljakastikkeita ja kermaa .  (Postauksessa sekä kaupan ei kokokasvis, ja osa itse tehtäviä) Rommisuklaa-kakku , johon tulee rommiaromia, kaurajauhoa, suklaata, ja jotain vaahtoutuvaa kasvikermaa tarjoiluun. Tähän sopii mielestäni vadelmamarmeladi. Keitettyjä punajuuria. Mansikkakakku  rasvattomalla pohjalla. Talvella pakastemansikoita. P ula-ajan kakku . Tämä on perus kuivahko kakkupalanen, hyvää kardemummantäyteistä täydennystä tarjoiluun. Tämän kanssa kannattaa olla tarjolla vaikkapa soijajogurtti ja hillo. Kahvisarvet . Rasvattomuutta en itse ainakaan huomaa erikseen. Lähinnä vaarana on, e