Siirry pääsisältöön

WFPB - Uunitofupasta - Kirsikkatomaatit ja basilika

Lähdin tähän lukijan vinkin ansiosta. Kiitos vinkistä, tämä oli mukava tehdä! Voisin syödä tätä vaikka joka päivä. Aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi. Ei mitään ongelmaa maun puolesta ainakaan.

Uunitofupasta- ruokaidea pohjautuu suosittuun uunifetapastaan, joka oli viraali-ilmiö. Idea, jonka teki alun perin Jenni Häyrinen, Liemessä ruokablogi.

Uunifetapasta oli edelleen veganisoitu uunitofupastaksi plantyou-blogissa, ja videolla.


Tämä on nyt veganisoinnin lisäksi muutettu WFPB-muotoon, eli jätetty öljy pois. Jätin myös cashewpähkinät pois, koska tapoihini kuuluu yrittää kyseenalaistaa jokaisen ainesosan välttämättömyys. Voin silti kuvitella, etteivät pähkinät tätä ainakaan huonoon suuntaan veisi, joten kokeile niitäkin jos haluat.


Uunitofupasta

  • Täysjyvä pennepasta
  • kirsikkatomaatit
  • kiinteä tofu, käytin ihan tavallista
  • ruukkubasilika
  • cashewpähkinöitä, liotettuna ja keitettynä, jätin pois nyt
  • Ravintohiiva, 1-2 rkl
  • omenasiiderietikka 1 rkl
  • valkosipulijauhe, halutessa, maun mukaan
  • mustapippuria
  • (tuoretta sitruunanmehua annoksen päälle, halutessa)
Paloittele tofu ja purista nesteet siitä pois. Soseuta blenderissä tofu, mahdolliset pähkinät, ja mausteet. Ravintohiivaa, loraus omenasiiderietikkaa, ja maun mukaan valkosipulijauhetta ja pippuria. Paista tofu ja kirsikkatomaatit uunissa, 200 asteessa. Lisää pasta, kun tofupaistos on valmis.

Suolaa ei kannata lisätä, ennen kuin maistaa onko pakko. Itse en kokenut, että tämä tarvitsee yhtään lisättyä suolaa.

Säästä hieman pastan keitinvettä varalta, jos ruuasta tulee liian kuivaa uunissa.

Määristä: Plantyou - blogissahan oli tarkempi resepti, ja siinä määriä kuten 1350 g tofua, 1/2 cup pähkinöitä, liotettuna ja puoli tuntia keitettynä. Nyt laitoin yhden paketin tofua, yhden rasian kirsikkatomaatteja, pastaa ja ruukkubasilikan.


Huomiot uunitofupastan tekemisestä:



Kun kokeilin tätä 200 g paketilla Lidlin tofua, huomasin että aivan hyvin voisi laittaa useamman paketillisen tofua tarvittaessa, enemmän kirsikkatomaatteja, lisää ravintohiivaa ja niin edelleen. Yhdelle tosiaan hädin tuskin riitti se yksi paketillinen.

Tofun käsittely: Paloittelen ja prässään laittamalla keittiöpyyhkeen väliin, jonka alle ja päälle muovipussit suojaksi, ja kirja painoksi. 

Voi olla liioittelua tietysti nousta ihan sen kirjan päälle seisomaankin, mutta en keksinyt muutakaan. Haluan aina kaikki nesteet varmasti pois, ja tämä oli nyt se varmin tapa.




Tätä ruokaa on varmasti vaikea tehdä väärin, kunhan tekee sen määrän mitä tarvitsee. 

Lidlin miniblenderissä jouduin yhden paketin tofua käsittelemään kahdessa erässä. Lisäsin vähän vettä, auttamaan prosessia. Jos sinulla on iso tehokas blenderi, tämän ruuan valmistaminen on varmasti tosi helppoa ja nopeaa.

Mausteista tuskin tarvitsee murehtia, että niitä pitäisi muistaa laittaa mitään millintarkkaa määrää. Kuvassa on nyt ruokalusikallinen ravintohiivaa seassa per 200 g tofua, ja loraus omenasiiderietikkaakin. 

Laittaa ensin vähemmän, ja lisää sitten vaikkapa tarvittaessa. Itse en käytä sipuleita, mutta ohjeessa oli että valkosipuli sopisi tähän. Varmasti sopiikin. Ravintohiivaa siis yksi tai pari ruokalusikallista nyt ainakin, ensi alkuun.


Kun tofu on saatu sileäksi blenderissä, sen voi kaataa kirsikkatomaattien kanssa vuokaan. 

Sitten 200 C-asteelle paistumaan uuniin, keskitasolle, kunnes valmista. Tässä omassa meni noin 40 minuuttia tai tunti. Pääasia että tomaatit alkavat hajoamaan ja ovat kypsiä.


Tältä se näytti, kun otin uunista.


Pastat laitetaan tofu-kirsikkatomaattipaistoksen sekaan.

Tämän kyseisen tofun rakenne oli muuttunut kokkelimaiseksi uunissa. Ei varmaan siis kannata stressata saako sitä täydellisen sileäksi blenderissä, jos se kuitenkin menee lopulta näin.


Lisää ruukkubasilika ja mausteita. Tässä vaiheessa kannattaa maistaa, ennen kuin lisää vaikkapa suolaa.

Ruoka on nyt valmista. 

Itse en laittanut suolaa tähän ruokaan yhtään. Oli niin maukas yhdistelmä, vaikka yleensä pasta tarvitsee vähintään jotain ketsuppia tai muuta. Tällä kertaa ei.

Sitruunaa pirskottelin, sekin oli aivan mainio lisä. Myllystä mustapippuria.




Pastaa keitin koko 500 gramman pussillisen. Siitä jäi kyllä suurin osa yli muuhun käyttöön, kun ei se yksi tofupaketti riittänyt höystämään kaikkea. 


Aivan taivaallisen upea makuelämys. 

Tofun rakenne ei siis pysynyt sileänä, ja tuli hieman ongelmaksi kuivuus. Lorautin pastan keitinvettä lisäkastikkeeksi, ja sillä korjaantui.


Tuli kesä talven keskelle, ihan todellakin.


Ei annoksesta paljoa jäänyt yli, mutta toimi myös lämmitettynä seuraavana päivänä.

Pystyy tekemään ilman pähkinöitä, ja voisin kuvitella että jos haluaa tehdä ilman tofua, onnistuu pelkillä pähkinöillä.

Voin myös kuvitella, miten hyvää tämä olisi cashewpähkinöillä. Vaikka ei käyttäisi edes uunissakaan, ja kypsentäisi pelkät kirsikkatomaatit. 

Olen iloinen että tämä tulee nyt vähällä vaivalla. En oikein osaa toivoa paremman makuistakaan enää. Koska mihin tästä enää voi tai edes kannattaa mennä? Jos ruoka olisi yhtään parempaa, se tarkoittaisi varmaan että pyörtyy syödessä.

Kiitos, oli hyvää! Toivottavasti kokeilet. Käytä omaa luovuuttasi muokataksesi ideaa sopivaksi.  Ainakin hyvä idea on lähtöjäänkin tehdä tofusta, ravintohiivasta, pastasta, basilikasta ja tomaatista jotain. Mielettömiä makuyhdistelmiä.

Kommentit

  1. Kiitokset! Testattiin tätä "perhekoossa" (2x270g tofu, cashew-pähkinöineen + basilikan tilalla pinaatti, jota sattui olemaan) ja herkullista tuli! Suosittelemme!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 105 € - Elokuu 3 ja 4 - 155 €/kk

 Elokuu pakettiin, loput ruokaostokset esiteltynä: = 8,99 € Sitruuna, 3,58 €/kg ,  500 g = 1,79 €/pussi Banaani reilun kaupan 1,432 kg x 1,59 €/kg = 2,28 € Luomu sitruuna 5,69 €/kg x 0,262 kg = 1,49 € Ruukkupersilja, unohtui kuvasta, 1,25 € Ananaspalat mehusta, unohtui kuvasta, 0,79 €/purkki Tofu Teriyiaki 1,39 € Tavallaan ensin hurjistuin, että taasenko meni yli 135 euroa ruokaan kuussa, mutta tuli ostettua myös marjoja, sekä laatikot papuja ja tomaattia, sekä kympillä ihan pelkkiä herkkuja. Eli paljon on siihen rahaan saanutkin, vaikka koko ajan tuntuu että kaikki kallistuu. Loppujen lopuksi tästä tuli ihan hyvä kuukausi.  26,44 € Suomalaisia marjoja: Mustikka 2 x 500g = 9,9 €/kg Mustikka 1kg = 8,99 € Puolukka 7,25 €/kg,  2 x 1,45 /200 g = 2,90€ Mustaherukka 7,75 €/kg,  1,55 €/200g x 3 = 4,65 € Marjat ja kaksia eri mustikoita. Huomasin toiset hieman edullisemmat mustikat lisäksi, kun olin jo laittanut koriin toisia. Olin että laitetaanpa mustikoita toisellekin...

WFPB - Ruokaostokset 50 €, Elokuu 1 ja 2

Elokuun ruokaostoksia, viikot 1-16.8. 2026 Piti käydä vain Minimanissa ja Lidlissä, mutta erinäisistä käytännön syistä päädyin Prismaan sekä Lidliin, ja päätin ostaa isoimmat ruokaostokset kerralla, ettei tarvitse asiaan saman tien palata. Poikkesin myös K-Supermarketissa, ja Minimanissa. Ainiin, ja Salesta taisin hakea kurkun ja tofun. Olen ilmeisesti käynyt kaikissa mahdollisissa kaupoissa, vaikka yritin pitää asiat yksinkertaisina. Yksinkertaiselta tämä elämä on tuntunut kyllä, eli ei sen puoleen.  Tässä Lidlistä.  Lidlin hedelmiä ja vihanneksia. Kaikki alle 1,5 €/kilo. Oatly luomu kauramaito 1,99 €/purkki, Prismasta = 5,97 € Juon kahvin yleensä mustana. Jos se ehtii jäähtyä, niin paras laittaa kauramaitoa ja sokeria. Luomu Oatly on siitä mielestäni ihmeellistä, että maistan jotenkin kerman ja rasvan.  Voi olla makuharha, koska siinähän ei ole lisättyä öljyä.  Kahvi jos on keitetty suodatinpussin läpi, siitäkin pitäisi olla ylimääräiset rasvat poistuneet. Nykyään ...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset 7 € - Lokakuu 4 - 80 €/kk

Ruokaostospostauksen aika.  Katsotaan mitä tuli. Vältin ostelua ja kaupassakäyntiä, että saisin lokakuun ruokakulut alas.  Kaupassa kävelin vaikka minkä herkullisen ohitse. Haksahdin silti kalliiseen pikaruokaan, josta kuvat alempana. Tumma makaroni 1, 13€/ kg 400g,0,45  € X 2 = 0,90 € Omena Suomi 0,386 kg x 2,49  €/kg = 0,96 € Satsuma 0,99 €/kg x 0,564 kg = 0,56 € Ruukkupersilja 1,07 € Ruustinnan salaatti 1,79 € Piti laittaa koti mahdollisimman edustavaan ja sievään kuntoon hetkellisesti, ja siksi laitoin näitä ruukkuihin pöydille. Ostin tulilatvankin. Se maksoi vain alle 3 euroa Lidlissä, näillä pystyi täydentämään sisustusta vielä sitäkin halvemmalla. Salaattipurkin viereen mandariini- ja omena-asetelma. Edullista sisustamista hyötykasveilla. = 1,69  € Kauramaito Prismasta. Varsinaiset ruokaostokset tekivät n. 7  € , huvituksiin 7,90 € eli Picnicissä nautittu patonkisämpylä. En laske ruokakuluihin, mutta pitää tilittää jotta en ensin kerro vain koko...

WFPB - Ruokaostokset 12 € - Tammikuu 3, 126 €/kk

Tässä loput tammikuun 2025 ruokaostokset. Hintapohdintaa ja laskelmia perunasta ja kauramaidosta, mitä ne tulisivat maksamaan vuodessa ja paljonko niitä voisi mennä. Pakolliset vitamiinit ja lisäravinteet piti hankkia, niistäkin kuva. Ruokasuunnitelmaluonnos mitä lopuista voisi tulla, mitä on jäljellä tammikuussa. = 5,27 € Yleisperuna 2 kg, 0,90 €/kg = 1,79 € Jauhoinen peruna 2 kg 0,90 €/kg = 1,79 € = perunat yhteensä 3,58 € Porkkana 2 kg 0,85 €/kg = 1,69 € Perunat olisivat Salessa maksaneet reilusti yli 2 euroa säkki, kilohinta varmaan jopa 1,25 euroa. En muista, enkä ottanut kuvaa kun kävin, mutta jossain Salessa maksoi verkkokaupan mukaan jopa 1,23 €/kg. Eli kaksi kahden kilon säkkiä olisi tullut lähikaupassa maksamaan 4,90 €.  Säästin 4,90 - 3,58 €  = 1,32 € ostamalla Prismasta perunat. Jos käyttäisi vaikka 6 kiloa perunaa viikossa, se olisi vuodessa 312 kiloa. 0,9 kilohinnalla 280,8 € Jos peruna maksaa 1,25 euroa kilo, 6 kg perunaa viikossa vuoden on 390 ...

Luukku 1 - Suippokaali - WFPB

Joulukalenteri 2023. Meininki on se, että laitan luukkuun aina kasvisruokiin tai ruokaostoksiin liittyvän reseptin, ruokaidean kuvan tai muun. Kiva kuitenkin hengailla blogin parissa päivittäinen hetki, toivottavasti näistä tulee välillä hyviäkin ideoita.  Kirjasuosituksia, video- tai ohjelmasuosituksia laitan, jos satun törmäämään johonkin jännään, että hei tuo olisi kiva laittaa. Liittyen jotenkin blogin aihepiiriin. Kuten tämän päiväinen on ruokakaupassakäynteihin liittyvä radio-ohjelma. Vuonna 2022 julkaistu ohjelma Miten meitä houkutellaan?  Miten siis järjestellään kaikkia tavaroita kaupassa, että saa ihmisen ostamaan kaikkea. Ja onko se huono vai hyvä asia. Vieraana käyttäytymistaloustieteen tuntija Markus Kanerva. Päivän ruokana on  Suippokaali paistettuna: Suippokaalissa on vähän avoimemmat lehden välit, kuin tavallisessa keräkaalissa. Lisämerkintä: Suippokaalia on punaisenakin. Tuli mieleen laittaa poikki ja käyttää suippo osa raikkaaseen salattiin. Isompi osa ...

WFPB - Lanttu-perunakeitto - Paljon lanttua ja herneet

Miten saa lanttua kulumaan, jos ei ole tekemässä lanttulaatikkoa? Mieluiten resepti johon menee kunnollinen määrä kerrankin, eikä vain pientä palasta. Entä mihin voisi käyttää Split Peas - nimistä hernetuotetta, eli halkaistuja, kuivattuja herneitä? Jos ei keitä hernekeittoa. Ostin kerran Lidlistä ja olen siitä asti ihmetellyt, mitä niillä tekee. Eivät ole silti pakollisia tässä keitossa. Kiva keitto tai muhennos syntyy kun on tasapaino nesteen, vihannesten, perunoiden ja palkokasvien välillä.  Keittoajaltaan tämä keitto ei ole kaikista nopein, mutta jonkin verran pystyy vaikuttamaan raaka-aineiden valinnalla: Halkaistujen herneiden keittoaika on jopa 40 minuuttia. Nopeuttaaksesi prosessia voit niiden sijasta käyttää vihreitä tai punaisia linssejä, tai laittaa vain tölkistä kypsiä papuja. Valmista hernekeittoa voi myös laittaa sekaan.  Lantut saavat kiehua porkkanoiden kera ensin n. 10-15 minuuttia, jopa 20 minuuttia ennen, kuin lisätään perunat. Etteivät lantun palat jää raa-...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Ruokaostokset 55 € - Huhtikuu 1

Ruokaostokset, huhtikuun ensimmäinen viikko. Löytyi kotimainen riisinkorvike. Marjaostoksia ja hintavertailua. Salaattilajike Caesar-salaatti. Joitakin ruokaideoita viikon varrelta, ja mitä näistä ruuista voisi tulla. Lisätty 8.4. Banaanin hyödyntämiseen liittyviä linkkejä loppuun. = 7,58 € + 1,.. Baresa luomu tomaattimurska 500 g 2x 0,93 € = 1,86 €/kg Ruukkupersilja 1,25 € Palsternakka 0,224 kg x 2,29 €/kg = 0,51 € Kurkku 0,292 kg x 3,69 €/kg = 1,08 € Banaani reilun kaupan 0,872 kg x 1,79 €/kg = 1,56 € Banaani luomu reilunkaupan 0,630 kg x 2,09 € = 1,32 € Kurkku yli 3 €/kg, mutta ostin. Lisäys: Unohtui merkitä ruukkusalaatti, varmaan jotain 1,49 tai 1,69 € tms.  = 6,72 € Mantelijuoma, ale -50 % 3,29 €-1,65 € = 1,64 €/l x 3 =  4,92 € Persilja  1,49 € Banaani 0,156 kg x 1,99 €/kg  = 0,31 € 3,20 € Hävikkiä K-Marketista chilejä,  banaania,  paprikaa,  miniluumutomaatteja,  päärynää,  veriappelsiineja. = 2,86 € Hävikkivihannesta 4 pussia Cae...