Siirry pääsisältöön

WFPB - Peltiruoka - Peruna, porkkana ja kaali

 Peltiruoka perunasta, porkkanasta ja kaalista. Rapea reunoista, mukavan kevyt.

Idean sain tähän siitä, kun usein netissä pyörii videoita joissa kätevän näköisesti silputaan kaali, porkkana ja peruna, mahdollisesti sipuli. Raastettu peruna puserretaan kuivaksi talouspaperissa tai kankaassa.

Rasvoja laitetaan myös, ja sitten paistetaan uunissa. 

Kaikki myöskin näyttää niin kätevältä ja herkulliselta, ainakin aluksi. Tekisi mieli kokeilla, mutta sitten aina miettii sitä raastamista, ja että toimiiko tämä idea kun jättää ne rasvat pois. Talouspaperiakaan en koskaan osta.

Halusin tietää mitä tapahtuu, kun vain raastaa kasvikset ja paistaa ne uunissa. Ei mitään muuta. Ei öljyä, eikä talouspaperia. 

Onnistui yli odotusten.

Raastaminen vaikutti ensin työläältä, mutta yllättävän kätevästi se meni. Kaalinpalasta ei voinut raastaa, joten sen leikkaisin veitsellä suikaleiksi.


Peruna-porkkana-kaalipelti

  • n. 1 kg yhteensä perunaa, porkkanaa ja kaalia

Enimmäkseen perunaa. Porkkanaa ja kaalta sen mukaan, mitä sattuu olemaan. Jos ei jompaa kumpaa ole, ei varmaan haittaa mitään. 

Perunat ja porkkanat raastetaan raastimen isompisilmäisellä puolella. Kaalista ohuita suikaleita veitsellä leikaten. 

Raasteet ja suikaleet sekoitetaan yhteen, ja laitetaan leivinpaperille uunipellille. Paistetaan 200 C uunin ylätasolla noin 20-25 minuuttia.

Kuvia työvaiheista


Uuni valmiiksi lämpenemään, näissä raastamisissa ei kauaa mene. Perunoista poistin kaikki huonot kohdat ja osan kuoresta. 

Porkkanat kuorin ja leikkasin päät poikki. Kaalinpalasta poistin kantaosan.

Perunaa en ollutkaan ennen raastanut. Yllättävän kevyesti meni. Tosi helppo, vaikka katsoin kauhulla ensin sitä perunakasaa.

Mitä isommat perunat valikoi, sitä pitempään saa raastaa aina yhtä perunaa.

Kannattaa raastaa vain siihen asti, mihin se helposti onnistuu. Lopun voi paistaa pellin sivussa, muiden ainesten mukana. 

Mieluummin ottaa vaikka muutaman ylimääräisen perunan tähän ruokaan. Stressittömämpää, kun ei edes yritä raastaa loppuun. 

 
Käden käänteessä onnistui. Ei edes vaikuta mielestäni tehdä näitä raasteita valmiiksi mihinkään pakkaseen tai edellisenä päivänä, kun peruna vain alkaa sitä tärkkelystä päästämään, ja kehittää kuorissa solaniinia. Heti vain sekaisin, ja uuniin kaikki. 

Tosin valmis perunasuikalepussi ja muutkin valmiit suikalevihannekset voisi toimia, jos kaupan pakastealtaasta sattuu löytymään. Tai perunasipulisekoitus.



Testasin nyt maustamattoman osion, vasemmalla. Toisen osan musta- ja maustepippurilla maustettuna, ja yläoikealla on musta- ja maustepippurilla, ketsupilla, sinapilla ja ravintohiivalla maustettu osio.


20-25 minuutin kuluttua otin uunista. Paistoin ylätasolla.


Maustamaton oli rauhallisin näistä. Herkkä ruoka. Rakenne oli sellainen, että jos on nielemis- ja puremisvaikeuksia, tämä ei ehkä ole hyvä. Tai voi silloin laittaa lyhyemmiksi kaalin suikaleita, tai tehdä vuoassa.

Omaan makuuni tästä tuli liian makeaa, mutta kiva että oli tummaksi paistunutta perunaa, ja rapeuttakin. 

Eivät ainakaan ainekset menneet hukkaan, eli sen verran onnistunut kuitenkin. 

Lähtisin tätä tekemään ensisijaisesti silloin, jos sattuu olemaan pieni kaalinpala joka pitää saada pois.

Helppo ratkaisu, ja ei tarvitse kokonaista menua suunnitella pienen nysän takia. Ja silti laitetumpi ruoka, kuin pelkkä palasina paistettu.


Se, missä oli mauste- ja mustapippuria, oli ehkä mitään sanomattomin. Kuitenkin se oli ottanut askeleen suuntaan, jossa se selkeästi vaatii jotain.

Kun ravintohiivaa, ja loraukset ketsuppia ja sinappia oli pippureiden lisäksi, oli jo parempi. 

Eli mielestäni joko ei mitään mausteita, tai sitten kaikki. Toisaalta makeus lisääntyi taas sinapilla ja ketsupilla, ja se vähän mietityttää.


Tämä oli paras annos. Maustamaton, ja muutama isompi paistettu peruna. Reunalla srirachaa ja ketsuppia.

Tämä voisi makunsa puolesta toimia yhdessä vaikkapa jonkin toisen ruuan lisukkeena. 

Liian makeuden voisi ratkaista jättämällä porkkanaa vähemmäksi.

Kokeilin ripausta suolaa, mutta sen jälkeen en maistanut mitään muuta. Eli tosi hento on ruoka. Juustoinenkin, jos oikein tarkkaan miettii.


Leivän päälläkin testasin. Ihan ok, vaikka parempiakin leivänpäällisiä varmaan löytyy.

Kannatti siis kokeilla, ja nyt selvisi että ainakin se talouspaperin puute oli turha pelko. Ei jäänyt myöskään leivinpaperiin kiinni paistaessa, vaikka en rasvannut. Sen toki tiesinkin jo, tai arvasin.

Tätä samaa raastepeltiä voisi kokeilla yhdistämällä perunaa ja herkkusieniä, ehkä papuja. Tai vähemmällä porkkanalla ja lisäämällä muita juureksia. Entäs hapankaali? Mahdollisuudet voisivat olla monet.

Kiitos kun luit, ja hyvää viikonloppua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 150 € - Heinäkuu 2, 3 ja 4 - 190 €/kk

Heinäkuun loput ruokaostokset.  Kävin Minimanissa, sekä lähikaupoissa K- ja S. Yhden kukkakaalin ostin Prismasta. Kokeilin nyt systeemiä, että en ostele kilokaupalla kuivatavaraa hyllylle nököttämään valmiiksi kuten yleensä olen tupannut tekemään. En hakenut laatikoittain tomaattimurskaa ja paputölkkejä, hiutaleita enkä mitään.  Osoittautui että systeemi "osta sitä mukaa" on jonkin verran tuhoisa säästöbudjetin kannalta, vaikka tässä heti alkuun oli pari isompaakin kauppareissua Minimanista.  Toinen miten se oli tuhoisa, oli aivotyön kannalta. Kuten aavistelinkin, kädestä suuhun -systeemillä joutuu kannattelemaan päässään asioita mitkä ovat loppu, saattavat olla loppu, en muista kaupassa oliko loppu, yritän tehdä ruokaa, ja jokin olikin loppu.  Epäterveellinen kohta on tuo Vöner -rulla. Pakkohan se oli ostaa, kun oli -30% ja sain siitä seuraavan päivän eväät. Lehtikaalilla ja mustaherukalla parannan kalsiumin saantia,  sport näkkileipä oli assistentille, joten s...

WFPB - Ruokaostokset 50 €, Elokuu 1 ja 2

Elokuun ruokaostoksia, viikot 1-16.8. 2026 Piti käydä vain Minimanissa ja Lidlissä, mutta erinäisistä käytännön syistä päädyin Prismaan sekä Lidliin, ja päätin ostaa isoimmat ruokaostokset kerralla, ettei tarvitse asiaan saman tien palata. Poikkesin myös K-Supermarketissa, ja Minimanissa. Ainiin, ja Salesta taisin hakea kurkun ja tofun. Olen ilmeisesti käynyt kaikissa mahdollisissa kaupoissa, vaikka yritin pitää asiat yksinkertaisina. Yksinkertaiselta tämä elämä on tuntunut kyllä, eli ei sen puoleen.  Tässä Lidlistä.  Lidlin hedelmiä ja vihanneksia. Kaikki alle 1,5 €/kilo. Oatly luomu kauramaito 1,99 €/purkki, Prismasta = 5,97 € Juon kahvin yleensä mustana. Jos se ehtii jäähtyä, niin paras laittaa kauramaitoa ja sokeria. Luomu Oatly on siitä mielestäni ihmeellistä, että maistan jotenkin kerman ja rasvan.  Voi olla makuharha, koska siinähän ei ole lisättyä öljyä.  Kahvi jos on keitetty suodatinpussin läpi, siitäkin pitäisi olla ylimääräiset rasvat poistuneet. Nykyään ...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 38 € - Heinäkuu 1

Ostokset heinäkuussa 2026, ensimmäinen heinäkuun viikko. Vasta viides päivä, sunnuntai, joten täyttä seitsemän päivän viikkoa ei ole heinäkuuta vielä eletty. Nyt on jo ostoksia silti, joten laitetaan ne riviin. Olen tehnyt havaintoja ja päätelmiä. Kävin lähi-Salessa aikeissa ostaa koko viikon ruokaostokset, ja vähintään 6 purkkia luomu Oatlya, että riittää sitten. Selvisi seuraavaa: Luomu Oatlya ei enää tilata, se on poistunut lähi-Salestani valikoimasta. Tästä huolimatta sitä aiemmin kahdesti luvattiin tilata, ja nyt vasta sain kuulla ettei sitä olekaan tulossa ollenkaan. En uskalla vielä katsoa netistä, onko Oatlyn valmistus loppumassa, vai mistä on kyse? Oletan että se vain loppuu Salesta ja toivon parasta, pelkään pahinta. Mihin päätös minua ohjaa? No, hakemaan Prismasta kauramaidot, koska ne ovat siellä noin 30-50 senttiä halvempia kuin muualla. Siihen tilanne nyt ohjaa, joten mitä teen?  En halua toteuttaa sitä reittiä mihin päätös automaattisesti ja ensimmäisenä mieleen tule...

WFPB - Ruokaostokset 34 € - Kesäkuu 4, 120 €/kk

 Muokattu klo 11.41, korjaus chilikastike-aineksiin. klo14.21 korjattu toimimaton linkki Kesäkuun viimeisen viikon ruokaostokset. Vuosi on 2026. Nämä tämän kesäkuun viikon ostokset olivat varmasti monelta osin ravintoaineiden kannalta puutteelliset. Tuleekohan kalsiummääräkään täyteen?  Kalsiumiahan pitäisi olla appelsiinissa, miksei kaalissakin, ja lisäksi pieninä määrinähän kaikesta kertyy kaikkea. Mustaherukoita on pakkasessa, ja niitä olen syönyt joka päivä varmaan 1 dl. Sekin on niin mieletön ravintoainepommi, että kaikkea luulisi löytyvän. Eiköhän mahdolliset puutokset tule korjattua taas pian. Jodi 150 mikrogrammaa päivässä, D3 ja B12 vitamiinit joka viikko. Pikku Salesta perunaa, omenaa ja appelsiinia 7,15 € Pelotti hieman nuo Valencia- appelsiinit, ovatko ne kenties hyviä vaiko eivät. Uskalsin kuitenkin kokeilla, ja hyvin kävi. Ne olivat hyviä. Ei liian kirpeitä. Hedelmälihaa ympäröivä kalvo oli paikoin melko sitkas. Siihen auttoi kun otti veitsellä tai saksilla pahi...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

WFPB - Härkäpapujen keittäminen

Keitin härkäpapuja. Katsotaan kuvat pavuista ja työvaiheista. Keitto-ohje oli pussissa, liotettuna 30 minuuttia, ja suoraan pussista 50 min. Karviaisten tilan VOIMA - PAPU. 500 g.  https://karviaistentila.fi/tuotteet/voima-papu-harkapapu-kokonainen-gluteeniton/ Kaadoin siivilään ja tarkastelin, ja pavut vaikuttivat puhtailta. Härkäpavuista tulee mieleen vaikka kaulakoru. Oli pakko ihastella hetki näitä papuja. Jokainen papu oli yksilöllisen näköinen.  Laitoin pavut viiden litran kattilaan, se on isoin kattilani. Liotan ja keitän pavut aina mahdollisimman runsaassa vedessä. Täytinkin kattilan melkein kokonaan kylmällä vedellä. Lisätieto löytyi että pitäisikin liottaa lasi- tai muoviastiassa, koska metallissa kovettuvat puumaisiksi.  https://www.makelanluomutila.fi/shop/product/harkapapu-10-kg-luomu Vaikka olisi mahdollista keittää nämä hetikin, päätin liottaa pavut. Hyvä vinkki on että jos laittaa kellonajan ja päivämäärän milloin on laitettu likoamaan, ei tarvitse olla my...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...

WFPB - Ruokaostokset 89 € - Toukokuu 3 j a 4, 169 €/kk

 Loput toukokuun ruokaostokset eli toukokuu 3 ja 4. Oli painovirhepaholainen ensin otsikossa, toivottavasti et ehtinyt hämääntymään. Osa näistä ostoksista ei ollut ihan tavallisia, vaan hamstrasin lähikaupan tarjouksista tuotteita. Tuli jopa 169 €/kuukaudessa, kun laskin toukokuun ostokset yhteen. Säilykkeitä nyt hamstrasin lähinnä. Niillähän on monesti kalliimpi kilohinta kuin tuorevihanneksilla, joten kiva että löytyi säästötarjouksia. Lisäksi kuluja nostatti kauramaidot, ostin 6 purkkia kerralla.  Toinen yli kymmenen euroa meni pelkkään ruisleipään. Löysin tarjouksesta tosi hyvää luomua ruishapanjuurileipää. Vaikka nyt tulikin maksamaan kerralla hieman enemmän, niin pitkässä juoksussa säästän kun sain halvalla leivät, pitsatarvikkeet ja hillot. Käytän näitä säilykkeitä pitsan täytteinä sen takia, että ovat valmiiksi kypsiä eikä tarvitse esikypsyttää. Tuoreet sienet ja muut kasvistäytteet pitää usein paistaa/keittää ensin, muuten ne voivat olla raakoja pitsassa. 80 € + 89 € ...

WFPB - Ruokaostokset 38 € - Helmikuu 2

Tässä postauksessa ovat viikon hevi-ostokset. Hain myös kestokassikaupalla kuivakaappitavaraa, ja niistä pitää tehdä eri postaus.  Tällä viikolla olen hilannut kotiin 1,5 kg marjoja,  12,3 kg perunaa 3,82 kg juureksia ja vihanneksia 4,5 kg hedelmiä Yhteensä yli 22 kiloa perunaa ja kasviksia. Siitä se n.12 kg oli perunaa ja loput 9,8 kg marjaa, hedelmää, juuresta ja vihannesta. = 12,67€ Porkkana 2 kg 0,95 €/kg 1,89 € Appelsiini Navel 1,636 kg x 0,99 = 1,62 € Omena Suomi 0,806 kg x 2,79 €/kg = 2,25 € Kaali 0,84 kg x 1,25 €/kg = 1,05 € Banaani luomu 1,244 kg x 2,09 €/kg = 2,6 € Lanttu 0,984 kg x 1,29 €/kg = 1,27 € Yleisperuna harjattu 2,653 kg x 0,75 €/kg = 1,99 € Kävin Prismassa ja ostin kuvassa olevat tuotteet, sekä marjoja. Ne laitoin heti pakkaseen. Tässä on yhteensä 10, 163 kiloa Prisman heviosastolta. Pyöristetysti 10 kg kauppakassi . ~3,8 kg vihanneksia ja juureksia porkkana, kaali ja lanttu  ~3,6 kg hedelmiä   2,653 kg perunoita  Kaikki muut paitsi ap...