Siirry pääsisältöön

WFPB - Paputahna - Leivänpäällinen - Ruskeat pavut



Paputahna ruskeista pavuista sopi hyvin ruisleivän päälle. Ripaus mustaa- ja maustepippuria antoi kivan säväyksen.



Paputahnaleivät toimivat tosi hyvin nälkäisenä ulkoa tullessa. Hieman miedon makuista sinänsä, joten toisena hetkenä riippui enemmän taas, mihin muuhun ruokaan tahna vertautui. Ripaus suolaa kenties pintaan.

Jos etsit leivänpäällisiä, tämä voi olla hyvin varteen otettava vaihtoehto. Pavut muusataan, maustetaan, ja tahna on jo saman tien valmista. Jääkaapissakin voi toki antaa tekeytyä, että mausteet heräävät. Viimeksi en laittanut mitään mausteitakaan. 





Käytin tölkkipapuja. Papujen suola 0,45 g/100g. Suolattomia saa keittämällä itse, tai kannattaa tutkia tuoteselosteet. Lidlissä esim. löytyy  joitain suolattomia.

Valutin pavut siivilässä. 

Tölkissä oleva neste oli aika paksua ja sitä oli melko vähän, joten voi olla sama muusata pavut  nesteineenkin - tahnan koostumuksen puolesta. Valutin kuitenkin, koska tein kahdessa erässä. Oli helppo lisätä nestettä erikseen.




Laitoin jauhettua maustepippuria noin 1/4 tl ainakin ensin. Vetäydyttyään voi maistua enemmän pippurille.

Mitä vähemmän nestettä, sitä paksumpi tahna. Toisaalta hyvä lorauttaa hieman, että pavut kulkevat hyvin terissä.



Muusasin pavut minipilkkojassa. Haarukallakin nämä voi muusata, mutta helpommin onnistui koneella.




Kannattaa maistaa pelkkää paputahnaa leivän kanssa ensin, että saa mausteet kohdalleen. 

Persilja oli lopulta maultaan aika voimakas kaveri tälle, ja jyräsi paputahnan melkein olemattomiin. 

Hyvää persiljankin kanssa silti.

Tulee mieleen ihan maksamakkaran ulkonäkö. Testasin toisessa kokeiluerässä mitä tulee, jos laittaa samoja mausteita kuin maksamakkarassa.

Lisää maustepippuria, inkivääriä ihan vähän, sekä mustapippuria. Lorauksen soijakastikettakin lopulta laitoin, sitä tosin ei ollut maksamakkarassa. Ei haitannut. Hyvää kun oli jo ihan maustepippurillakin. Meni vähän testailuksi, en ole varma parantuiko se niillä mausteilla olennaisesti. 

Ihmetyksekseni esimerkiksi Snellman - maksamakkaran valmistusaineissa mainittiin vanilliini. En lähtenyt kokeilemaan sitä. 



Ripaus suolaa paputahnan pinnalla voi toimia joskus, jos se on liian miedon makuista verrattuna leipään. Tässä oli nyt Oululaisen jälkiuuniviipaleita.

Tämän leivän suolapitoisuus on 0,7 g/100g, ja pavuissa oli 0,45 g/100g.

Kun leipä on suolaisempaa kuin päällinen, voi alkaa kaivata jotain. Yksi ratkaisu olisi varmaan lisätä paksu nippu salaatin lehtiä, jolloin kerrosten lisääntyessä ei mitään tule kaivanneeksi.



Voit kotona kokeilla, mitä kaikkea paputahnaan voisi laittaa. Sipulijauhoa kenties. 




Keitin lanttusiivuja lisäksi. Ne olivatkin vähän rauhallisempi seuralainen paputahnaleivälle, verrattuna persiljaan. 

Näillä saa paksuutta leipäannokseen. Vihannesta kun tulee samalla, niin leipä alkaa olla täysi ateria.

Persiljasta sitten lisää vitamiinia.

Paputahna ei kauaa jääkaapissa säily: ehkä pari - kolme päivää. 

Loput voikin laittaa mihin tahansa kuumaankin ruokaan. Perunoihin, riisiin, pastaan, ja tehdä aina uusi paputahna leivälle.

Kiitos kun luit, ja hyvää perjantaita. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi laittaa muitakin jauhoja kuin ohrajauhoja, esim ruis tai täysjyväv...

WFPB - Ruokaostokset 25 € - Hyvää juhannusta! - Kesäkuu 3

Juhannusaattoviikon ruokaostokset. = 3,91 € Xtra tomaatti 0,557 kg x 1,49 €/kg= 0,83 € Kiinankaali 0,351 kg x 3,99 €/kg = 1,4 € Xtra kurkku 0,752 kg x 1,49 €/kg = 1,12 € Sitruuna luomu 0,148 kg x 3,79 €/kg = 0,56 € = 8,12 € Yleisperuna harjattu 2,733 kg x0,75 €/kg= 2,05€ Kiinankaali 0,494 kg x 3,99 €/kg = 1,97 € Xtra kurkku 0,980 kg x 1,49 €= 1,46€ Xtra tomaatti 0,819 kg x 1,49 €/kg = 1,22 € Varhaiskaali 0,595 kg x 2,39 €/kg =1,42 € 6,78 € Oatly luomu kauramaito 1,69 €/l x 4 = 2,43 € Paseerattu tomaatti  1,46 €/kg, 500g=  0,73 € Kaneli  27g 31,48 €/kg =  0,85 €  Grillausmauste ei lisättyä suolaa 35g 24,29 €/kg  = 0,85€ Tulee ihan yhtä halvaksi ostaa Xtra tomaatteja, kuin edullista kaupan merkin paseerattua tomaattia. Prismasta löytyy tomaatit, jos löytyy. Nehän on laitettu aina sivummalle. Sama laittaa keittoihin ja muihin nyt kokonaisia tomaatteja siis. En ala niitä paseeraamaan eikä kokonaiset tomaatit ole välttämättä käytännön elämässä sa...

WFPB - Bataatti-lehtikaalikeitto - Kastike - Härkäpapu

Perjantain helppo ja nopea kasvisinspiraatio, bataatti-lehtikaalikeitto. Rautaisannos vitamiinia ja kivennäisaineita. Tämä on kuppi kuumaa leivän kanssa. Makaronia voi keittää erikseen ja ripotella niitä sekaan, saa lisää energiaa ruokaan.  Tai voi kiehauttaa isot, keltaiset perunat, ja tämä on silloin niille hyvä kastike.  Tämähän sopii myös alkukeitoksi, jonka jälkeen voi tarjoilla paistetut perunat, tai minkä tahansa ruoan. Bataatti-lehtikaalikastike/keitto 500g lehtikaalia n. 500 g bataattia n. 200 g muita vihanneksia, esim. kurkku, tomaatti - jos on n. 200 g kypsiä härkäpapuja vettä, niin että ainekset peittyvät 500 -1000g tomaattituotteita, paseerattu/murska lisätään lopuksi mustapippuria 1-2 tl orergano, basilika, persilja, kuivatut esim. 1 -2 tl /kpl Ensin kuoritaan bataatti. Helpointa on laittaa kiekoiksi, ja kuoria hedelmäveitsellä aina yksi kiekko kerrallaan.  Otin aika suurpiirteisesti. Ei haittaa jos jää tuota vaaleaa, tai on jäämättä.  Bataatit pilkottu...

WFPB - Ruokaostokset 17 € - Kesäkuu 4 , 146 €/kk

Kesäkuun loput ruokaostokset. Tänään ruokaostoksien lomassa säästömietintää ja paljonko maksaa mikäkin. muo k. korjattu summat. = 3,39 € Kurkku 1,89 €/kg x 0,93 kg = 1,76 € Xtra tomaatti 1,19 €/kg x 1,372 kg = 1,63 € Kurkku ja tomaatti olivat Prismassa halpoja, eli alle 2 €/kg. Tosin nuo tomaatit olivat Kotimaisia Xtra-tomaatteja, ja siksi edullisempia kuin tavalliset. Tänäänkin näyttäisi olevan molemmat alle 2 €/kg Prismassa.  K-Lähikaupan verkkokaupassa kävin äsken mutkan, ja siellä näyttää tilanne siltä ettei herkutella halvoilla hinnoilla. Tomaattia ei tämän kaupan sivulla ollut, ja kurkkukin melkein 4 euroa kilo. 3,97 €. Ainut vihannes mikä oli alle 2 €/kg oli valkokaali, varmaan ei edes kesä- tai varhaiskaali vaan se tavallinen. Jos olisin nyt lähikaupan asiakas, ja haluaisin alle 2 €/kg, tai edes alle 3 €/kg ostaisin banaania hintaan 1,49 €/kg, aprikoosia, persikkaa joita siellä oli 1€/500g eli 2 €/kg, ehkä sen keräkaalin. Varhaiskaali olisi sitten 3,49 €/kg. Vertailun ...

WFPB - Ruokaostokset 21 € - Kesäkuu 2

Tässä viikon ruokaostokset kesäkuun toiselta viikolta. Muok. 14.6. lisäilin parit linkit öljyyn liittyen = 10,96 € Porkkana värimix 3 x 1,49 €/kg= 4,47 € Palsternakka 0,5 kg x 2,09 €/kg = 1,05€ Ruukkupersilja 1,25 €  Ruukkutilli 0,99 € Jääsalaatti 1,19 € Kurkku 1,168 kg x 1,49 €/kg =  1,74 € Banaani 0,948 kg x 1,39 €/kg =  1,32 € = 2,84 € Yleisperuna harjattu 1,84 kg x 0,75 €/kg= 1,38 € Xtra tomaatti 0,603 kg x 1,79 €/kg = 1,08 € Maustekurkku 0,123 kg x 3,09 €/kg = 0,38 €  Meira ketsuppi 1,2 kg x 3,49 €/kg =  4,19 € = 1,99 € 0,360 kg x 5,53 €/kg = 1,99 € Siinäpä viikon ruokaostokset. Ruokasuunnitelma: ks. toukokuun ruokia ja kesäkuun ruokaostokset 1 .  Kun hernekeitto loppuu, uudet herneet likoamaan ja keitto. Kun puuro loppuu, niin uudet jyvät likoamaan ja sitten kiehumaan. Jos leipä loppuu, uudet leivät uuniin puolen tunnin varoitusajalla. Jos ei ole mitään hyvää, niin  kakkupulla jonka tekemisessä ei mene pitkään. Kukkaset kukkivat ja variks...

WFPB - Ruokaostokset 83 € - Kesäkuu 1

Kesäkuun ensimmäisen viikon ruokaostokset ja ruokasuunnitelma mitä näistä tulee.  Noin 35 euroa tästä on arviolta ruokaa mitä heti tarvitsee, ja loput rahanmenot koostuvat siitä kun ostin kuukauden marjat kerralla. Muitakin juttuja ostin koko kuukauden varalta. Enemmänkin olisi voinut tuoda, mutta toisella kertaa sitten.  Muokkaus klo 19.11 :   Sanoin alempana että kotimaiset porkkanat ovat kaupoista loppu. Kävin illan päälle nyt Lidlissä ja sielläpä olikin kilon pusseja suomalaisia väriporkkanoita hintaan 1,49 €/kg. Välttämättä ei kaikissa Lidleissä ole mutta kannattaa siis ainakin pitää silmät auki. Halpaa vihannesta kun 1,49 €/kg, joka päivä kilon vihannessatsi kiehumaan ja sitä rataa. Saa keitot ja kaikki. Kurkku oli yhtä halpaa. Muok . lisätty kuva banaanikeksistä ja rieskasta. = 8,89 € Punajuuri 1,39 €/kg Omena Ida Red 0,736 kg x 1,49 €/kg = 1,10 Banaani RFA 0,978 kg x 1,39 €/kg= 1,36 € Sitruuna luomu 0,114 kg x 3,59 €/kg = 0,41 € Bataatti 2,112 kg x 2,19 €/k...

WFPB - Toukokuun ruokia

Ruokakuvia toukokuulta, joiden inspiroimana voi laatia kesäkuuksikin kokokasvisruokasuunnitelmia ja kauppalistaa.  Muok ., lisätty vaihtoehto lehtikaalille. L isätty ostoslistaa tofulle. L ounasrasian kuva palsternakkapihvi. H ernekeiton vaiheet. S itruunamehua tofukokkeliin. Po rkkanasta. Punajuuri sörsselin mausteet. Lisätty 5.6.2025 linkkejä raaka-raasteaiheisiin. 1.  Paistetut perunat ja keitetyt vihannekset. Kattilassa voi kiehua mitä vain vihannesta, kuten ruusukaalit.  Perunat on pesty, paloiteltu, valeltu ketsupilla ja grillimaustettu. Pellillä on kyydissä myös keitettyjä porkkanoita. Huoma sin, että kotimaiset porkkanat olivat loppuneet. Tuossa kesäkuun ensimmäisen päivän tienoilla kun kävin kaupassa. Kauppoihin oli tullut tilalle ainakin italialaisia porkkanoita, jos ei ne maistu voi käyttää mitä vihanneksia vain.  Tässä kiehuu kilo porkkanoita, ja perunat ovat lähdössä uuniin edellispäivän keitettyjen porkkanoiden ja raakojen omenan palasten kanssa. Pork...

WFPB - Mary's Mini - dieetti

Mary's Mini dieetillä puhdistan ruokavalioa ja pyrin resetoimaan tilannetta joulun odotuksen jäljiltä.  Mary's mini ( Mary’s Mini-McDougall Diet® )   dieetillä jätetään pois tiheäkaloriset ja prosessoidummat kasviruuat, sekä korkean rasvapitoisuuden omaavat kasviruuat. Öljyjä ja kasvikermaa en syö nytkään, enkä eläinkunnan tuotteita. Siltä osin ei muutosta. Annoskokoja ei ole rajoitettu, ja saa ottaa lisää ruokaa.  Mary's Mini dieetillä en siis syö pähkinöitä ja siemeniä tofua soijarouheita jne soijapapuja jauhoista tehtyjä ruokia, kuten leipä ja pasta, suurustetut kastikkeet kuivattuja hedelmiä avokadoa kookosta Kuvaan keräsin kaikkea, mitä en syö dieetillä. Mitä syödään? Mary's Minissä valitaan yksi tärkkelyspitoinen energianlähde. Kun valitsen perunan, tehden vaikkapa kymmenen päivän "peruna-Minin", otan ruuaksi ja energianlähteeksi perunan jokaisella aterialla. En keitä välillä puuroa ja riisiä. Valitun ruuan voi valmistaa monella eri tavalla. Perunat voi...

WFPB - Ruokaostokset 102 € - Toukokuu 1

Ruokaostoksia toukokuulta. Jatko-osakin tulee, koska tässä postauksessa ei ole vielä kaikki. Ostoskuvien lisäksi kirjoitin selityksiä, vinkkejä ja havaintoja tehdyiltä kaupparetkiltä. Muokkaus Noloa, mutta bataatin hinta unohtui, ja nyt se on hukassa, hetkinen. 3 minuuttia myöhemmin: lisätty. = 8,24 € Rainbow tofu luomu 200 g 1,29 €, 6,45 €/kg = 3,87 € Xtra tomaatti 1,05 kg x 1,79 €/kg = 1,88 € Xtra kurkku 1,106 kg x 1,79 €/kg = 1,98 € Maustekurkku 0,165 kg x 3,09 €/kg = 0,51 € Prismasta löysin Xtra tomaatit ja kurkut, olivat kotimaisia. Näitä ei näkynyt verkkokaupassa. Ne oli laitettu ihan eri paikkaan kaupassa kuin muut kurkut ja tomaatit, ja ne isoimmin esillä olleet olivat tietysti kalliimpia. Jos siis haluat että kurkku ja tomaatti maksavat alle 2 € kilo, niin kannattaa etsiä Prismasta Xtra-versiot. Toki nämä eivät sitten ole suoria ja täydellisen saman kokoisia, vaan ovat jonkin kosmeettisen haitan vuoksi laitettu eri laariin. Näiden paikka vaihtelee. Ensin löysin nämä alahyl...

WFPB - Mansikkakakku ja vaniljavaahto - Rasvaton pohja - Vegaaninen

Tässä postauksessa resepti kakkupohjaan, ja paljon kuvia mansikkakakun teosta.  Muokkaan sen verran, että nyt näyttää siltä ettei soijajogurttia kannata käyttää pohjassa kananmunan korvikkeena tai nesteenä, koska se on liian tehokas hyydyttämään. Pohjassa siis kauramaitoa. Rasvatonta luomu Oatlyä ettei kakku pala kiinni alustaan Aioin missata kesän mansikkarallin. Viime hetkellä päätin kuitenkin tehdä mansikkakakun. Kakun päällä on Oatly vispautuvaa vaniljakastiketta. Ks. vegaaniset vaniljakastike- ja kasvikermaideat. Korvasin kananmunan ruokalusikallisella omenasosetta. Rasvan alle puolella purkillisella Piltti- luumusosetta. 1 rkl omenasosetta 1 dl sokeria (laitoin alle desin, oli niin pieni taikina) 1 dl soijajogurttia ja/tai vettä tai kasvimaitoa ripaus suolaa alle puoli purkkia Piltti-luumua n. 2 dl hiivaleipävehnäjauhoja 1 tl leivinjauhoja Sekoitin ensin kuivat aineet. Tässä vaiheessa voi halutessaan lisätä 1 tl vaniljasokeriakin. Taikinasta tuli sitkeän tahmea. 19.5.202...