Siirry pääsisältöön

WFPB - Maustaminen, osa 2. - Mistä aloittaa? - Maustesekoitukset - Mittalusikat - Linkkivinkkejä, kirjavinkkejä

Nyt mausteista juttuja lisää. Tässä postauksessa käsitellään mittalusikoita ja maustesekoituksia.

Tästä voi olla iloa sinulle, joka tarvitset maustamiseen uusia tuulia. Teen lisääkin näitä maustejuttuja, nähtäväksi jää montako osaa. Tämä on osa 2, koska alustusta tuli jo viimeksikin.

Viime postauksessa  aloitin jo siis puhumaan, mistä olen hakenut tietoa maustamiseen, opetellessani kokkauksen alkeita. (löytyy sieltä selaamalla alas ruokaostosten ja koirien jälkeen).

Lopussa pari linkkiä uusiin reseptilähteisiin.



Kun aloin seurata englanninkielisiä kokokasvisruokavideoita ja -reseptejä, niissä käskettiin usein laittaa table spoon jotakin maustetta, eli ruokalusikallinen. Välillä oli tea spoon, eli teelusikallinen. 

Sitten niistä vielä kaikkia eri osia. Ja Cup, 1/4 Cup, ja niin edelleen. 

Siksi päätin ostaa ne kyseiset mitat. 




Mutta esimerkiksi yksi Cup on sama kuin 2,5 dl. Teelusikat ja ruokalusikatkin voi varmaan laittaa suomalaisella mittalusikkasetillä. Ei se varmaan ole niin justiinsa.

Mutta ettepä arvaakaan mikä kokkikoulu täällä oli käynnissä, kun tämä WFPB lävähti tietoisuuteen. Velipoika tuli tänne Turusta asti käymään. Toinen meistä istui YouTubessa ja heitteli neuvoja, toinen mittaili mausteita. Keittiö höyrysi.


Se avuttomuuden määrä oli sankka, kuin savuava puuropata. Äitikin soitettiin apuun, ja hän meille reppanoille laati leipäreseptin, tai sämpyläreseptin, ilman hiivaa. 

Hiivan käytön opettelu oli siinä vaiheessa vielä ihan liikaa. 

Puolitimme reseptistä heti suolan määrän. Päällisiksi muusattuja papuja maustein.



Kokokasvisruokavaliossa eli WFPBD- ssa on se hyvä puoli, että hyvän ruuan saa jo kasaan heittelemällä kasvia pataan, ja muutaman perusmausteen perään. Mustapippuria, maustepippuria, persiljaa. Tomaattimurskaa. Raaste ja salaatti viereen.

Yksinkertaisuudessaan hyvä esimerkki ovat uunijuurekset. Nämä kun karamellisoituvat uunissa, ei tarvitse kuin keittää riisit ja perunat viereen. Tai laittaa samaan vuokaan muutaman perunakin. 



Se voisikin olla hyvä aloittelijan vinkki. Että elä hätäile, jos ei heti tiedä mitä laittaisi ruuaksi. Tee uunijuurekset, ja keitä potut ja riisit, kaikki vain ilman mitään mausteita rennosti. 

Riisin sekaan voi keittää linssejä. Jos ei ole heti saatavilla täysjyväriisiä tai ei ole tottunut, niin laita riisin sekaan vähän leseitä, maissia, herneitä. Tulee ruokaisampaa.

Ne ehtii maustaa sitten lautasellakin, ja ripauksen suolaakin saa laittaa, tai varsinkin sitruunaa joka auttaa vähentämään suolaa alussa.



Suolan korvikkeeseen tulee alempana Dr. Gregerin mausteseos, hyvä vinkki, jos haluaa vähentää tai jättää pois.

Kun raaka-aineet ovat kokonaisia ja puhtaita, sitä oikein yllättyy miten hyvää on pelkkä ruoka. Makua ei useinkaan tarvitse korostaa tai peittää.  



Kuitenkaan asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Joskus sitä haluaa laittaa "oikean ruuan". Jos juureksetkin ovat keväällä vanhoja, voi niihin kyllä haluta jotain maustettakin ajatella.

Alussa voi olla hyvä seurata muutamaa helppoa vegaanista reseptiä, joissa on valmiiksi mietitty mausteet. Muutama sellainen hyvä resepti kun on tuttuna, voi alkaa laajentaa ja käyttää niitä samoja mausteita vapaammin. Jos reseptiin on laitettu öljy, sen voi jättää pois. 

Voi vaikka kerätä itselleen sellaisen noin kolmen tai viiden reseptin "pankin", ja tehdä ensin niitä. Ei tarvitse heti ostaa monia mausteitakaan, vaan tutustuu muutamaan kerralla. 





Kun katsoo tätäkin teelusikkarivistöä, voi olla ihan hyväkin että oli jokin mittasetti käytössä. Paljon niidenkin koko näemmä vaihtelee.

Tuo pienin on nyt 1/4 teelusikka.

Se, että jossain reseptissä käsketään laittaa yksi kahdeksasosateelusikallinen jotain maustetta, niin täytyyhän sen  olla jotenkin erityinen mauste.



Tässä Lindsay S. Nixonin kirjassa oli myös kaikkia puolikkaita ja osateelusikallisia käytössä. Mitat oli kuitenkin käännetty suomeksi, eli oli desilitrat ja muut.

Tämän kirjan ominaispiirre on se, että kesken reseptin saatetaankin laittaa teelusikallinen jotakin, jolle puolestaan löytyy pitkä resepti joltain toiselta sivulta. Helppojakin reseptejä toki on. 

Kirjassa oli mm. vegaaninen Vorchestershire- kastike.

Hyvänä puolena, että kaikki reseptit ovat suoraan ruokavaliolle sopivia. Mutta tätä ei ollut enää myynnissä, kirjastosta löytyi.




Välillä ostinkin jonkin mausteen vain yhden reseptin takia. Mauste osoittautuikin turhaksi tai sellaiseksi, ettei sitä tarvitse koskaan mihinkään muuhun.

Onneksi en jokaiselle ostanut omaa purkkia, vaan ostin pussissa ja käytin entisiä.n.

Siinä on toinen hyvä vinkki ruokavaliota tai kokkaamista aloittelevalle: Ei ole kiirettä. 

Tietysti monelle voi sopia se tyyli, että kun jostain asiasta kiinnostuu ja päättää perehtyä, niin siinä ei jäädä katselemaan vaan lähdetään kauppaan ison kärryn kanssa.





Mitä tehdä mausteille, ellei niitä ala menemään ruokiin?

Vastaus on itse tehdyt maustesekoitukset.

Vasemmanpuolimmainen alla olevan kuvan purkki sisältää teesekoituksen, tai yrttijuomasekoituksen. 

Inkivääriä, kardemummaa, neilikkaa, minttua ja kaikkea. Sitä voi kaataa kuumaan veteen ja tehdä yrttijuoman.





Dr. Gregerillä on se maustesekoitus,  jonka hän on laatinut suolankorvikkeeksi, tai jos haluaa vähentää suolan käyttöä. 



Tässä suomennettuna:
  • 2 rkl ravintohiivaa*
  • 1 rkl sipulijauhetta
  • 1 rkl kuivattua persiljaa
  • 1 rkl kuivattua basilikaa
  • 2 tl kuivattua timjamia
  • 2 tl valkosipulijauhetta
  • 2 tl kuivaa sinappia (sinappijauhetta)
  • 2 tl paprikaa
  • ½ tl jauhettua kurkumaa
  • ½ tl sellerinsiemeniä

Ravintohiivassa oli tähti, koska sivulla oli myös huomautus: "Suosittelen niitä, joilla on Crohnin tauti tai hidradenitis suppurativa, välttämään ravintohiivaa". Googlekääntäjällä käänsin.

Teen sekoituksen yleensä niistä mausteista, mitä minulla sattuu olemaan. Alussahan ostin aina yhtä reseptiä varten jonkin mausteen, mutta enää en lähde ostamaan erikseen lisää. 

Esimerkiksi sellerinsiemeniä en ole mistään kaupasta koskaan löytänyt edes.





Curry ja Garam masala toistuvat vegaanisissa resepteissä usein. 

Jossain vaiheessa keksin, että miksi ei voisi käyttää vanhoja kunnon grillaus- ja jauhelihamausteitakin. 




Pussissa usein lukee mitä mausteita on laitettu sekoitukseen, voi tehdä itse vastaavan sekoituksen mallia mukaillen.





Pippurisekoitusmyllyjä sai Lidlistä edullisesti. Saa tuoretta pippuria, eikä tarvitse ostaa kaikkia pippureita erikseen, kokeillakseen myös muita kuin tavallisimpia. 
Hot Curry on tulisempi versio Curry-mausteseoksesta. Senkin saa suolattomana.

Suolaiset maustesekoitukset voi käyttää pintamausteena pois, jos käyttää vielä suolaa.

Ruoanlaitossahan suolaa ei suositella kokokasvisruokavaliolla lisättävän, mutta jos joka tapauksessa laittaa lautasella, se voi olla jokin maustesekoituskin, jossa on suolaa.

Tämä tällä kertaa mausteista, tulikohan jo liiankin pitkä juttu yhdellä kertaa?

Sitten ne uudet linkit:

Nyt löytyy lääkäri Soili Kasasen KoKaRu - reseptipankki netistä. Sisältää paljon ravintotietoa ja linkkejä tiedonlähteille, sekä tietysti ruokareseptejä. (Jos linkki ei aina toimi, sivua on päivitetty, kokeile Kasasen kootut -kotisivun kautta, siellä on monia linkkejä ja mm. tämä reseptipankki.)

Toinen päivän suositus on Riikka Iivanaisen ruokablogi. Ehtaa kokokasvisruokavaliota. Hienon näköistä ruokaa. 

Kiitos tästä, palaamme jälleen, ihanaa että tulit lukemaan ja toivottavasti sait itsellesi hyötyä tai inspiraatiota. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 26 € - Huhtikuu 4 - 136 €/kk

 Huhtikuun 2026 loput ruokaostokset.  = 5,44 € Xra omenat 1 kg = 0,99 € Lidlistä omena 0,99 €/kg x 0,566 € = 0,55 € Luomu sitruuna 2,99 € x 0,228 €/kg = 0,68 .€ Peruna 2 x 2 kg= 4kg, 0,80 €/kg = 3,18 € = 15,46  Vemondo luomu kaurajuoma 1,15 €/l Baresa luomu tomaattipyree 1,29 € tuupi Chilikastike jalopeno 19,9 €/l, 100g 1,99 € Ananasviipaleet 1,19 € Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88 €/500g = 1,76 €/kg Peruna 0,88 €/kg 2kg = 1,76 € Punajuuri 1,39 €/kg Porkkana 1,15 €/kg x 1,752kg Punakaali 1,946 kg x 1,59 €/kg = 3,09 € Lehtikaali pakaste 5,58€/kg, 500g = 2,79 € Minimanista lehtikaalia. Aina kun miettii että tuleekohan tarpeeksi ravintoaineita, kannattaa ostaa lehtikaali. Lisähuomio että sanoin kerran blogissa, että lehtikaali ei yleensä maistu ruuissa tai pilaa ruokien makua. No, koitin tehdä kastikkeen missä oli vihanneksena melkein pelkästään lehtikaalia puoli pussia, ja tomaattisosetta. Kyllä se olikin yhtäkkiä jotenkin pahan makuista.  Syötävää, mutta pitäisi ...

WFPB - Ruokaostokset 89 € - Toukokuu 3 j a 4, 169 €/kk

 Loput toukokuun ruokaostokset eli toukokuu 3 ja 4. Oli painovirhepaholainen ensin otsikossa, toivottavasti et ehtinyt hämääntymään. Osa näistä ostoksista ei ollut ihan tavallisia, vaan hamstrasin lähikaupan tarjouksista tuotteita. Tuli jopa 169 €/kuukaudessa, kun laskin toukokuun ostokset yhteen. Säilykkeitä nyt hamstrasin lähinnä. Niillähän on monesti kalliimpi kilohinta kuin tuorevihanneksilla, joten kiva että löytyi säästötarjouksia. Lisäksi kuluja nostatti kauramaidot, ostin 6 purkkia kerralla.  Toinen yli kymmenen euroa meni pelkkään ruisleipään. Löysin tarjouksesta tosi hyvää luomua ruishapanjuurileipää. Vaikka nyt tulikin maksamaan kerralla hieman enemmän, niin pitkässä juoksussa säästän kun sain halvalla leivät, pitsatarvikkeet ja hillot. Käytän näitä säilykkeitä pitsan täytteinä sen takia, että ovat valmiiksi kypsiä eikä tarvitse esikypsyttää. Tuoreet sienet ja muut kasvistäytteet pitää usein paistaa/keittää ensin, muuten ne voivat olla raakoja pitsassa. 80 € + 89 € ...

WFPB - Ruokaostokset 80 € - Toukokuu 1 ja 2

 Toukokuun ruokaostoksia kahden ensimmäisen viikon ajalta, toukokuun viikot 1 ja 2.  Ruukkubasilika 2x 1,45 € = 2,90 € Luomu paseerattu tomaatti 0,88 €x 2 = 1,76 € Luomu borlottipapu 2 x 0,82 € = 1,64 € Banaani 1,79 € x 1,424 kg = 2,55 € Omena 1,09 € x 0,862 kg = 0,94 € Kirsikkatomaatti 2,99 € Kurkku 1,49 € x 0,260 kg = 0,39 € = 13,17 € Lidlistä nämä. Oli onneksi niin vähän jonoa, että ehdin pikaisesti ottaa kuvan. En siis ala kameran kanssa leikkimään, jos näen yhdenkin ihmisen takanani. Harkitsen siirtymistä vanhanaikaiseen systeemiin, jossa levitän ostokset kotona, ja kuvaan vanhalla digikameralla. Nyt olen tehnyt niin, että aina jos on mahdollista, kuvaan ne jo kaupassa tai vaikka ulkona autossa. Jostain syystä ostosblogin pitämisessä kuormittaa eniten, jos ei saa tulla kotiin ja laittaa heti ostoksia kaappiin. Vaikka tavallaan vaivalloisuusastekaan ei hirveästi siitä muutu, miten tekee.  Saa nähdä mikä systeemi tulee olemaan, vai kaikki vuoron perään. Heräteostokset ...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Ruokaostokset 40 € - Elokuu vko 3.

 Ruokaostoksien esittelyt alkaen vihanneksista.  Sitten katsotaan mitä viime viikon jälkeen on tapahtunut. Persilja, 1,35 €,  selleri 2,19 € lähikaupoista. Kiinankaali 2,89 € / kilo lidlistä. Kuuden euron setti tässä. Pakastealtaasta vihreät pavut, maissit, pari hernepussia ja pinaattia. Noin 3 €. Porkkanaa, bataattia, punajuuria ja palsternakkaa. Yhteensä n. 7-8 € Hedelmänä omenat, Jonagold. 1,5 € 2 kg pussit olivat 0,89 € /kpl.  Perunan kilohinnaksi jäi alle 45 senttiä.   Edullista ruokaa jo. yhteensä 3.56 € Lidlistä sai riisiä 1,39 € kahden kilon säkeissä.  Riisin kilohinnaksi jäi 0,69 €.  Riisi oli italialaista alkuperää.  Spagetit olivat halpoja, 0,69 € pussi, kilohinta siis 1,38 €.  Yht. 4,55€ Erilaisia tölkkipapuja ja paketti kuivattuja, punaisia linssejä. Yhteensä n.6-7 euroa. Maustamisiin n.5 euroa.  Lidlistä löytyi edullinen appelsiinimarmeladi 1,05 €.  Aamun n. 3€ ostokset lähikaupasta. Yhteensä sain laskettua kuitei...

WFPB - Ruokaostokset 33 € - Lokakuu 4

 Viikon ruokaostokset, 33 €. = 6,44  Jauhoiset perunat Salesta, 2kg =  2,49 €. 1,24 €/kg Pirkka- perunoita 0,79 €/kg x 5 = 3,95 € Tällä viikolla panostin perunaan, koska on se vaan niin hyvää ja helppo miettiä ruokia. = 2,65 € Golden Sun Riisi Parboiled  0,90 €/kg Golden Sun Riisi,  0,88 €/kg  2 kg = 1,75 €/pss Kyllä täytyy jotain pastaakin hakea lisää, mutta nämä riisit ovat kuitenkin hyviä siihen, että aina on vähintään jotain. Niin halpaa, että sama laittaa pari säkkiä aina.  Lidlin luomu tofu 2 x 1,35€, 6,75 €/kg  = 2,70 € Koiralle ostin 20 % naudanlihaa se oli n. 10 euroa kilo, ja maksalaatikko koiralle maksoi jotain 5-6 €/kg. Jos siis tofun ajattelee "lihan tilalle" koska siinä on paljon proteiinia, niin tämä on ainakin minusta ok hinta, ja vieläpä luomuakin sattuu olemaan. Lisäksi tofusta saa ainakin kalsiumia, ja mitä kaikkea muutakin. (pitääpä kokeilla syökö koira, koska koirakin voisi tarvita lisää kalsiumia.)   4,95 € K-Market...

Luukku 3 - Vihreät pavut - WFPB

Luukussa 3 on pitkät vihreät pavut.  Resepti ja käyttövinkkejä. Riisi ja vihreät pavut: Riisi  Pitkät vihreät pavut Maustekastike Tomaattimurska Keitä riisi pussin ohjeen mukaan. Esimerkiksi uunissa, vuoassa, kansi päällä 200 C: 2,5 dl riisiä, 5 dl vettä. Keitä kattilassa vihreitä (pakaste)papuja. Ohjeessa voi lukea että vain 10-12 minuuttia, mutta ei haittaa pitempi aika, varsinkaan tässä annoksessa. Valuta vesi pois pavuista. Laita lautaselle riisi, pavut, ja lorauta maustekastiketta kuten sriracha, laimennettu soijakastike, makea tai tulinen chilikastike.  Kaada purkista huone- tai jääkaappilämpöistä tomaattimurskaa kastikkeeksi. Valmis! Saman annoksen voi tehdä myös riisin tilalla kauranjyvät: 2 dl kauraa 3,5 dl vettä Vihreät pavut on usein kiva keittää kypsemmäksi, kuin se pussin ohje. Vaikka keittäessä vitamiineja voi kadotakin. Onneksi voi syödä sitten vaikka tuoresalaatin. Papuja voisi laittaa salaattiinkin. Makuasiakin, miten haluaa papunsa keittää. Pavuissahan k...

Luukku 8 - Ruis - WFPB

Kahdeksannessa joulukalenteriluukussa ruis, erityisesti ruisjauhot ja ruispuurot. Jälkiruoka ruisjauhoista ja puolukoista, eli ruisjauho-puolukkavaahto. Sokeria maun mukaan. Voinee makeuttaa taateleillakin, jos ne liottaa ja hienontaa.  Herkkuun löytyi ohje äidin vanhasta köksänvihkosta. Kiitos äidille vinkistä. Oli ensimmäistä kertaa tehdessä melko vaikea, kun en tiennyt yhtään miten tämän pitäisi käyttäytyä missäkin vaiheessa. Mutta sain kuin sainkin vaahdon tehtyä.  Tämä resepti vaati koneellisen vispilän, koska joutuu vatkaamaan niin kauan.  Jos ei sähkövatkainta löydy kotoa tai ei muuten hotsita vatkaaminen, niin ehdotan tilalle tavallista ruispuuroa jonka maustaa puolukoilla (tämän ohjeen jälkeen), tai  ruismannapuuroa tai mannapuuroja  yleensä, muutkin kun ruis. Tai nopea puuroherkku on  riisipuuro mikrossa , tai kattilassa, vuoden 2021 joulukalenterissa luukku 7. Ruisjauho-puolukkavaahto Alkuperäinen ohje oli: 4 kkup kiehuvaa vettä, 2 kkup ruisjauho...

WFPB - Viikkokokkailut elokuussa I - Retiisi, fenkoli, lehtikaali - Hävikkilaatikko - Viikon ruuat

Viime ostosviikolla ei tarvinnut ostaa perunaa tai bataattia, koska niitä oli tarpeeksi jäljellä. Viikon kokkailut sujuivat vaihtelevasti. Ei kaikin puolin idyllistä. Riippuu katsantokannasta. Toivottavasti saat ideoita itsellesi. Kasvit ovat aina mielestäni kauniita. Ruokaostospostauksilla on suurempi pointti, jos näyttää mitä ruuista edes tuli.  Suunnitelma viikolle oli syödä tähtiateriaksi nimeämääni yhdistelmää, bataatti+peruna+wokvihannes+srirachakastike.  Tämä on tosi tasapainoinen annos, ja ravintoarvot nähtyäni finelin sivulla meinasin lentää taas selälleni. Laitan niistä vähän loppuun. Ilman reseptiä kun kokkaa, niin hävikkikin on usein pientä ja elämä huoletonta. Vokkivihannesten tilalla olisi kesäkurpitsaa, naurista ja porkkanaa.  Kastikkeesta taas: ketsupissa on usein suolaa noin 2 g/100 grammaa, ja tässä jotain 9g/100g.  Kaupat ovat täynnä öljyä sisältämättömiä maustekastikkeita, jossa joissain ei ole suolaa ollenkaan, tai liikutaan paljon alle viiden g...