Siirry pääsisältöön

WFPB - Linssikastike - Kaali, porkkana, tomaattimurska

Aurinkoinen annos sunnuntaipäivään. 

Vastaavia kastikkeita olen tehnyt ennenkin, mutta nyt tästä tuli mielestäni oikein helppo. Syynä sunnuntai, kun käytin vain niitä aineksia mitä oli jäljellä, ja mausteitakaan ei ole montaa purkkia. Käytän maustekaappia tyhjäksi.

Valikoima alkaa olla suppea, ja hyvä niin. Tulee keksittyä helppoja, tai ainakin lyhyitä reseptejä.


Tässä annoksessa on tavallista valkoista riisiä, jonka värjäsin kurkumalla keltaiseksi. Alle puoli teelusikallista kurkumaa, vähän sinappijauhoa ja korianteria, mitä nyt sattui löytymään. 

Lisää kurkumaa, jos ei olekaan tarpeeksi keltaista. Sen näkee sitten, kun riisi alkaa olla valmista.

Mausteet eivät riisissä paljoa maistu, mutta tärkeintä olikin nyt väri. Voi jättää valkoiseksikin.


Kastikeainekset:

  • 1 dl kuivattuja punaisia linssejä
  • noin 300 g kaalia
  • noin 100 g porkkanaa
  • ruukkupersiljaa
  • 1-2 purkkia tomaattimurskaa

Mausteet:

  • n, 1/2 - 1 tl suolatonta currymaustetta
  • 1/4 tl inkivääriä
  • 1 rkl oreganoa
  • Tulista chilijauhoa, mustapippuria tai chilikastiketta, maun mukaan
Huuhtele linssit, jos haluat. 

Pilko kaali ja porkkana ja persiljan varret. Lisää vettä niin, että peittyy.

Mausta. Keitä noin 15-20 minuuttia, tai kunnes kaali ja porkkana ovat riittävän kypsiä. Voi jättää vähän napakaksi. 

Lisää lopuksi tomaattimurskaa, yksi tai kaksi purkillista. Laita persiljaa lisää, jos sattuu olemaan vielä.
Kuivattukin persilja käy, se tosin kannattaa laittaa heti alussa. Valmista on.

Kuvia työvaiheista:



Huuhtelin linssit samassa kattilassa ensin, missä aioin ruoan keittääkin. Näin niitä ei tarvitse siirrellä astiasta toiseen. 

Lisätään vettä, sekoitetaan ja kaadetaan vettä pois, lisätään vähän lisää, ja taas kaadetaan harmaa vesi pois.

Eivätköhän ne tule tarpeeksi puhtaaksi kun pari kertaa huuhtaisee. Ja joskus huuhtominen unohtuu kokonaan.



Ainekset kattilaan, maustaminen, ja vettä perään.

Käytin tulisuuden tuojana tuollaista maustekastiketta. Sitä ei tarvitse kuin tipan, on niin ärjyä. Chilijauho oli loppu. 



Kun kaikki ainekset olivat kypsiä, lisäsin tomaattimurskaa. 

Yksi purkki ei sittenkään riittänyt, ja lisäsin toisestakin. 

Muutama persiljan lehtikin vielä. Sekoitin.

Tomaattimurskan lisäämisen jälkeen en enää keittänyt, vaan jätin hautumaan kansi päällä, sammutetulle levylle. 


Tässä lopputulos. Reunalla mustaherukoita, päällä persiljasilppua.

Olikohan tämä hyvää, vai ei? Todella, siis kun nälissään syö, niin kaikki on hyvää. Mutten koe voivani mennä kenellekään sitä lupaamaan. Kyllä tätä söi. Varsinkin tuoreet uudet perunat ovat tosi hyviä.

Kastikkeeseen voisi sopia tuorekin inkivääri raastettuna.


Peruna sopi siis tosi hyvin myös. Peruna vain ei näytä kovin keltaiselta, varmaan kun riisi oli niin värikästä. 




Lounasrasioihin valmiita annoksia, ja pärjää koko huomisen päivän. Vinkki: Jos kastike ei maita seuraavana päivänä, jatkojalosta siitä paistinpannulla parempaa, paista perunoita, laita lisää mausteita.

Keitin kilon tai puolitoista perunoita, ja kolme mitallista riisiä. Määrät kannattaa mitoittaa omaan arkeen sopivaksi.

Jee! Sunnuntai pulkassa, ruoka on valmista, kiitos kun luit. Tervetuloa tulevassa postauksessa ruokaostoksille, jos tarvitset kasvisinspiraatiota kauppareissulle.



Kommentit

  1. Oikein kiva postaus. Tällaisia helppoja reseptejä lisää, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Mukava kuulla! Ihan mielelläni koitan tehdä lisää saman tyylisiä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 0 € - Lokakuu 1

Tällä viikolla en käynyt kaupassa. Nyt olisi satokausiämpäri K-Supermarketissa 5 euroa, mutta taidan hakea vain pari kiloa 0,69 €/kg porkkanoita Lidlistä ja pari-kolme kiloa perunaa. Kauramaitopurkin voisi tarvita. Pavut ovat vähissä mutta koska linssejä on vielä, saa nähdä haenko laatikollista papuja tai linssipussia. Se jää nähtäväksi, kun pian lähden kauppaan ensi viikkoa varten.  Ruoan puolesta pärjäisin käymättä kaupassa vielä muutaman päivän, mutta koirien takia on pakko lähteä hankintareissulle taas. Jolloin on sama ostaa itsellekin jotain. Oikeasti pärjäisin nälkiintymättä pitempäänkin, mutta enemmän ostostarve on tällä hetkellä kaikkea oheistarviketta kuten kauramaidot, koska jos pelkkiä kilokaloreita miettii niin kaapissa on monta pakettia kauraa, riisiä ja jauhoja. Eri asia vain millä ne saa alas, ellei ole esim. paseerattua tomaattia, mausteita, vihanneksia, hedelmiä jne. Viikon ruokia ja ideoita: Jos satokausiämpäri  sadonkorjuuämpäri sattuu kohdalle, se on kyllä edullista

WFPB - Ruokaostokset 45 € - Lokakuu 3

 Lokakuun kolmannen viikon ruokaostokset. Tässä on täksi ja ensiviikoksi syömistä.  =6,85 € Combino täysjyväspagetti 2x 0,95 €/500g = 1,90 €/kg Punaiset linssit  500 g 1,99 €, 3,98 €/kg Luomu mustapavut Freshona 4 x 0,74 € = 2,96 € Lidlissä on ollut näitä tölkkipapuja jotenkin vähänlaisesti viimeaikoina, ja kysyin asiasta myyjältä. Kuulemma toimitusvaikeuksia ollut. Oli juuri mielessä että voisin ostaa koko laatikon kerralla kun alkavat loppua kotoakin muttei sieltä täyttä laatikkoa enää löytynyt. = 4,95 € Pirkka banaani 1,638 kg x 1,99 €/kg = 3,26 € K-Menu kivetön luumu 200 g  8,45 €/kg = 1,69 € Luumusoppaa, riisipuuron kanssa. Meira Kurkuma 24g 31,25 €/kg =  0,75 €  =1,37 € Kurkku 0,686 kg x 1,99 € = 1,37 € Kurkku oli Lidlissä tarjouksessa, sehän ei nyt aina ole näin halpaa. Baresa luomu tomaattimurska 12 X 0,99€/500g = 11,88 € Lauantai-illan puuhapussi Lidlistä 8,5 €: = 1,69 € Jauhoinen peruna 0,85 €/kg = 5,32 € Persimoni 0,704 €/kg x 1,99 €/kg = 1,40 € Kotimaiset omenat 1 kg, 2,

WFPB - Ruokaostokset 27 € - Lokakuu 2

Viikko meni niin että ehdin välillä käydä kotona kääntymässä. Laittelin äkkiä vain ruuaksi kaikkea, mitä kaapissa oli valmiina. Paljon meni puuroa pikaruokana, ja evääksi oli pakkasessa ja jouduin välillä tekemäänkin  litteitä sämpylöitä , sitruunaisia muffinssej a. Banaanikeksejä piti välillä leipaista, ettei tarvitse ikinä olla nälissään. Ja taateleita reppuun. Omena Suomi Salesta 0,313 kg x 3,29  €/kg =  1,03 € Pirkka mustapippuri rouhittu   0,75€/kpl , 15 g   Mustapippurirouhe K-Marketissa 50,00/kg.  Kotimaisia omenoita oli kahta vaihtoehtoa, en muista lajiketta. Nämä olivatkin niin kirpeitä, että menivät ruuanlaitossa eivätkä syömisessä. Koskaan ei tiedä, ennen kuin kokeilee. Onneksi näitä voi keitellä ruokien sekaan, niin ei tarvitse roskiin laittaa.  Jotkut omenat voivat käyttäytyä paistaessa omituisesti, eli jos yrittää tehdä paistettuja omenakuutioita ne vain leviävätkin pellille. Lajikkeista varmasti löytäisi aina tietoa, jos googlettaisi. Prismassa maksaisi Golden Star 370g

WFPB - Ruokaostokset 20 € - Syyskuu 4

Huippumielenkiintoinen show, eli ruokaostoskuvasto. Vielä on hävikkiviikko, ja resepti-ideoita ostosten loppuun. Varmaan jotain missä käsitellään näitä samoja vihanneksia. Edellisessä postauksessa oli hävikin välttämiseen vinkkejä , mutta en sirotellut tekstiin resepti-ideoita. Aloinkin nyt miettiä että tämä koko blogi on yksi iso hävikkivinkki. Melkein minkä tahansa postauksen aukaisen, siellä on jokin hävikille altis vihannes ja siihen liittyvä vinkki. Säästövinkki tai vihannesvinkki. =11,04 € Jauhoinen peruna 0,85 €/kgx2 = 1,69 € Porkkana 0,99 €/kg Kauramaito 1,99 € Banaani 1,49 kg x 1 €/kg  = 1,49 € Kotimainen omena  3,19 €/kg Kurkku 0,332 kg x 1,99 €/kg = 1,69 € Banaani 0,790 kg x 1 €/kg = 0,79 € Peruna tarjous 2 kg x 0,99 € Ruisjauho 1,55 € -30% = 1,09 € Ruisjauhopussi avautui kassalla, piti teipata ja siksi alennus.  = 5,42 € Keräkaali 2,110 kg x 1 €/kg = 2,11 € Banaani 1,200 kg x 1 €/kg = 3,31 € Euron kilo tarjoukset K-Marketista lauantai-illan iloksi. Siinä n. 20 euron ostok

WFPB - Punajuuripasta - Punajuuri ja spagetti

Vähemmän kermainen ja täyteläinen, mutta sitäkin enemmän aromikkaan maukas ja helppo. Yllätyin siitä, miten kaukana tämä oli pahasta ruuasta. Testasin joskus tehdä punajuuririsottoa eli riisi ja punajuuri, jättämällä kaurakerma pois, ja siitä tuli ei-toivottu elämys. Ei sitä tiedä josko makuaistini olisi tottunut jo punajuuriin siten, että se voisi nykyään jo toimiakin. Uunissa paistetut, etikkasäilötyt tai keitetyt punajuuret ovat aina olleet hyviä myös riisin kanssa. Risottoa en uskaltanut vielä kokeilla uudelleen, vaan laitoin punajuuren kiehumaan pastan kanssa. Ainekset: Yksi punajuuri, kuori ja pilko n. 250 g täysjyväspagettia Vettä, niin että peittyy.  Mausteet: 1/2 tl rosmariini 1/2 tl oregano ripaus maustepippuria muutama kuminansiemen, jos on 1/2 tl mustapippuri, tai maun mukaan 1-2 rkl ketsuppi 1/2 tl soijakastike Laita punajuurenpalat kiehumaan vähään veteen noin 10-15 min. Mausteet maun mukaan, ohjeen määrät ovat suuntaa-antavia, eivät tarkkoja. Lisää 250 g pastaa, ja peitä

WFPB - Punajuuret - Mitä punajuurista? - Punajuurien keittäminen, pakastaminen ja käyttö

Eilen bongasin tarjouksen, että saisi halvalla punajuuria. Myös muut juurekset olivat tarjouksessa. Kokoan nyt tähän postaukseen kuvia ja mainintoja, joista voi myöhemminkin palauttaa mieleen ideoita punajuuriin liittyen.  Hyviä reseptilistoja on muuallakin, mutta tässä erikoistumme nyt siihen, että ollaan myös WFPB-maailmassa. Tässä tapauksessa se tarkoittaa, että vältetään rasvaa ja eläintuotteita ja vähennetään suolaakin.  Suolaa, öljyä, kermaa ja voita pystyy lisäämään aina, joten ei varmaan haittaa, jos joku ei ole samalla ruokavaliolla.  Ja käytän itsekin mm. sinappia jossa voi olla suolaa, kun teen punajuurille kastiketta. Resepti punajuurien kastikkeeseen voi mennä vaikka niin, että Dijon-sinappia, balsamiviinietikkaa tai ehkä punaviinietikkaa (jota en ole testannut), sitruunamehua ja jotain makeutusta, kuten vaahterasiirappia. Nyt käytän tuota koti-sinappia, jossa on makeutta valmiiksi. Puolet ja puolet balsamietikkaa ja sinappia. Sinappien valmistusaineluettelo kannattaa tark

Miten vähentää vihanneshävikkiä? - WFPB

Ruokahävikki on ruokavaliosta riippumaton asia, joten tuttu kirjainhärveli tuli otsikon loppuun. Toki moni asia on ruokavaliosta riippumaton, voihan näitä samoja ruokaideoita hyödyntää ihan minkälaisella ruokavaliolla tahansa.  Asiaan kuitenkin, eli siihen minkälaisia ideoita tulee mieleen vihanneshävikin vähentämiseksi. Tuli nimittäin tietooni juuri, että nyt on joko hävikkiviikko tai hävikkipäivä. Täytyy googlettaa.  Ok, eli pienen sekunnin jälkeen sain tietooni, että hävikkiviikkoa tosiaan vietetään 23.-29.9.2024. Kuluttajaliiton sivulla  oli juttua. Se on siis viestintäkampanja. Selväpä tämä. Hävikki hyvikiksi, ja mitä niitä sananparsia onkaan. Punalappuja, roskisten penkomista, jatkojalostusta siihen monesti liittyy. Itselläni kytkeytyy hävikki saumattomasti rahan säästämiseen. Ajattelen niin, että ruokaan voi mennä 5-10 euroa päivässä, tai alle 3 euroakin jos hyvin sattuu. Jos kotona valmistetussa ruuassa syödään kolme tai viisi ateriaa päivässä, ja aterian hinnaksi tulee aina va

WFPB - Öljyttömät ranskalaiset ja paistetut perunat uunissa - Vinkit - Kuvitettu analyysi

Valmistetaan ranskalaiset tavallisessa uunissa ilman öljyä. Ei ole helppoa. Mutta vaikeaa ei ole öljyttömyys vaan se, että miten tähdätä uunin lämpötila ja paistoaika kohdilleen.  Voisi sitten rauhassa syödä ilman, että yhtäkkiä huomaa pureskelevansa raakaa pottua. Joutuu aprikoimaan, kaataisiko nämä takaisin pellille ja antaisi paistua vielä 10 minuuttia? Uunikin kerkesi jo jäähtyä ja leffakin kerkesi jo alkaa. Hienoa. Ei muuta kun hommiin. Tein ennen ranskalaisia paljon hillitymmin. Järjestellen ne sopuisasti riviin jotta kaikki paistuisivat samalla tavalla. Vaivaa näin myös pilkkomisessa, että jokaisesta ranskalaisesta tulisi saman kokoinen.  Sekään ei ole helppoa, sillä perunan ollessa pyöreä, se leikkaantuu eri kohdista eri tavalla.  Enää en ole välittänyt ovatko ranskalaiset järjestyksessä pellillä. Kyllä ne paistuvat, jos pitää tarpeeksi aikaa. Tässä kuvassa on aika ohuita. Teen usein paksumpia.   Ihan pienimmät voivat alkaa käryämään, jolloin voi joutua pelastamaan niitä. Siksi

WFPB - Omenapiirakka

Omenapiirakka kahdesta omenasta. Pikakaurahiutaleita ja täysjyvävehnäjauhoja. Makeutuksena taateli, ja vähän sokeria halutessa. Vaniljasokerista vaniljan makua. Kanelia. Omenaa ja kaneli-sokeria voi ripotella leivonnaisen päällekin, tai nauttia vaniljakastikkeen kanssa. 2 omenaa + 1 -2 dl nestettä (keitetään) pala taatelia + kuumaa vettä tilkka puolikas banaani 1 dl pikakaurahiutale 2-3 dl täysjyvävehnäjauho 1,5 tai 2 tl leivinjauhe 1/4 tl kaneli 1 tl vaniljasokeri 1 -2 tl sokeri (halutessa) ripaus suolaa (halutessa) 2 tl omenasiiderietikkaa, voi jättää poiskin Liota taateli tilkkaan kuumaa vettä ja muusattua banaania. Voit mössätä taatelin+ banaanin käsin tai haarukalla, tai käyttää blenderissä. Sekoita kuivat aineet omassa astiassaan, eli kaurahiutale, jauho, leivinjauhe ja sokerit, kaneli. Sokerit voi korvata laittamalla lisää taatelia. Esim. 1 dl. Laitoin nyt vain pienen palan, koska taateli oli lopussa, ja vaniljasokerilla tuli vaniljan makua. Pilko omenat ja kiehauta niitä, kunne

WFPB - Ruokaostokset 5 € - Syyskuu 1 - Syyskuun ruokia

Kaupassa ei nyt ehtinyt kuljeksimaan, ja pian huomasinkin että ruokaan on mennyt vain 5-6 euroa. Pyöristin otsikossa vitoseksi, vaikka kutonen olisi oikeampi summa. Mutta onhan se nyt mehukasta, että vitosella viikon ruuat. Todellisuudessa tämä toki perustuu siihen, että ostin elokuussa kuivatuotteita ja viime viikolla perunaakin. Kun huomasin miten mehevä summa on vitonen, en sitten käynyt kaupassa enää, ettei tarvitse kuvata ostoksia ja miettiä mitään muutenkaan. Lomaviikko ruokablogista, paitsi ei muuten tietenkään lomaviikko. Sellaista lentoa ettei aivot pysy kyydissä. Sadonkorjuumarkkinatkin olisivat olleet tänään, en valitettavasti päässyt nyt nauris- ja lanttuostoksille. Täytyy hakea kaupasta niitä pian. = 5,82 € 3,5 kg banaania 1 €/kg = 3,5 € Pirkka kesäporkkana 1 €/kg  Omena Gala 1,32g x 1 €/kg = 1,32 € Siinä olivat tämän viikon ruokaostokset. Koska ostoksia ei ollut paljoa yhtään esiteltävänä niin laitetaan kuvia ruuista, mitä tuli viikon aikana tehtyä. Osa varmaan viime viik