Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella perunat merkityt tekstit.

WFPB - Linssikastike - Kaali, porkkana, tomaattimurska

Aurinkoinen annos sunnuntaipäivään.  Vastaavia kastikkeita olen tehnyt ennenkin, mutta nyt tästä tuli mielestäni oikein helppo. Syynä sunnuntai, kun käytin vain niitä aineksia mitä oli jäljellä, ja mausteitakaan ei ole montaa purkkia. Käytän maustekaappia tyhjäksi. Valikoima alkaa olla suppea, ja hyvä niin. Tulee keksittyä helppoja, tai ainakin lyhyitä reseptejä. Tässä annoksessa on tavallista valkoista riisiä, jonka värjäsin kurkumalla keltaiseksi. Alle puoli teelusikallista kurkumaa, vähän sinappijauhoa ja korianteria, mitä nyt sattui löytymään.  Lisää kurkumaa, jos ei olekaan tarpeeksi keltaista. Sen näkee sitten, kun riisi alkaa olla valmista. Mausteet eivät riisissä paljoa maistu, mutta tärkeintä olikin nyt väri. Voi jättää valkoiseksikin. Kastikeainekset: 1 dl kuivattuja punaisia linssejä noin 300 g kaalia noin 100 g porkkanaa ruukkupersiljaa 1-2 purkkia tomaattimurskaa Mausteet: n, 1/2 - 1 tl suolatonta currymaustetta 1/4 tl inkivääriä 1 rkl oreganoa Tulista chilijauhoa, mustapi

WFPB - Kesäinen annos - Paistetut perunat ja punajuuri

Viime postauksessa esittelin reseptikirjaa ruokaostoksien lopuksi. Olihan se mukava kirjasta katsoa mitä Blue Zoneilla syödään, mutta monet oudot ainesosat resepteissä laittoivat viimein laskemaan kädet takaisin kylkien myötäisesti, ja ottamaan aikalisän. Perutaan reseptikokkaussuunnitelmat, ja tehdään helpommat ruuat. Uunissa paistetut perunat, punajuuret ja porkkanat. Pannulla paistettua tuorekurkkua, joka on maustettu riisiviinietikalla. Etikan ja mausteet voi korvata halutessaan omilla mieleisillä. Pari punajuurta, pari porkkanaa, noin kilo perunaa. Määrät aina sen hetkisen tarpeen mukaan. Punaisen pussin perunat hieman tuppasivat kuivumaan tai jauhoistumaan uunissa paloina. Hyviä silti. Keltaisen pussin perunat toimivat myös, ja varmaan vihreänkin pussin.  Nämä perunat kuorin, koska olivat olleet jo kauan pussissa jääkaapissa. Kellarimainen tuoksu niissä jo oli, vaikka muuten hyvässä kunnossa. Perunoiden paloittelu, suolatonta grillausmaustetta ja loraus ketsuppia. Ketsupin tilall

WFPB - Viikon ruokaostokset - Kesäkuu 2. , 125 €

No niin, kauheat kapsäkit tuli haettua kesäkuun toisella viikolla. Puhumattakaan kolmannesta, mutta ensin edes toisen viikon ostokset. Olen joka reissulla jotakin hakenut samalla kaupasta. Tässä kesäautoillessa ei ole tuo bensa ilmaista, joten haetaan nyt kaapit täyteen jos muutenkin liikkuu. Loppuu se autoilu kuitenkin, ennemmin kuin kaappitila.  Vaikka asunkin nyt lähempänä marketteja, niin hamstraaminen on silti jäänyt päälle. Samalla sekoan kun näen ja maistan monia mahdollisuuksia ja uutta. Pitää ymmärtää, että olen vuodesta 2018 asunut pöpelikössä. Täytellyt kaappeja, pakastinta ja tietenkin myös jääkaappia. Toivonut, että lähikaupassa olisi edes maustamatonta soijajogurttia joskus. Toisaalta siellä oppi, että hyvin pärjää ilman moniakin asioita. Hintoja katselin nyt ostoksilla sen verran, että vihannekset ja hedelmät pysyisivät alle kolmessa eurossa kilo. Muuten olen vain lappanut kärryyn mitä tarvitaan, enkä ole budjetteja miettinyt. Pääasia, jos taas pysyy alle kahdensadan eur

WFPB - Perunamuusi - Voiko onnistua WFPB-ruokavaliolla?

Onnistuuko perunamuusi kun ei laiteta voita, kermaa, suolaa, öljyä, kasvikermaa, kasvimaitoja lisätyllä rasvalla, tai edes vegaanista margariinia? Kuinka onnistuu vanha kunnon perunamuusi, oikea perinneruoka, kun se tehdään tällaisilla WFPB- pelisäännöillä? Tuleeko perunamuusista kuohkeaa ja täyttävää, vai onko se pelkkää perunaa ja vettä? Tylsää ja kurjaa rangaistusmuusia, josta jää paha mieli? WFPB-ruokavalioa promoavien lääkäreiden, tai tätä asiaa muutoin harrastavien sivuilla ja videokanavilla on ohjeita, miten lisättäisiin makua laittamalla muusiin vaikkapa sieniä, herneitä, lehtivihreitä, mausteita ja kastikkeita, kasvimaitoa tai ravintohiivaa. Sellaisiin kunnollisiin perunamuusiresepteihin voisin toki perehtyä joskus tässä blogissa.  Kuitenkin jos nyt puhutaan jokapäiväisestä pelkästä perunasta, miten sen kanssa toimin ja mitä siihen laitan?  Kuorin perunat muusia varten. Kun perunoiden makua ei aio parantaa suolalla, kermalla ja voilla, niin maun merkitys korostuu. Kuorien muka