Siirry pääsisältöön

Bataattikeitto ja päivän salaattina kukkakaali

Aamu alkaa ennen seitsemää. Heti keittiöön kahvin keittoon. Ensimmäinen mitä teen, laitan kahvin kiehumaan ja  otan sellaisen reilusti nyrkkiä isomman kukkakaalin jääkaapista. Tämä on poikkeuksellista nyt, eli kukkakaalit ovat niin hyviä nyt, että kannattaa ostaa kotimaista. Hintakin oli alle 4 euroa kilo, tämän kasviksen kohdalla kannattava kauppa.

Eli se kukkakaali palasiksi, ja se toimii sitten lähinnä viihdykkeenä sillä aikaa, kun varsinainen aamupala eli soppatykiksi nimittämäni keitto kiehuu kattilassa. 

Soppatykki: Eli keitetään isossa kattilassa keitto. Sitä voi sitten ruokatermarissa ottaa evääksi, tai jos on kotona, sitä voi käydä koko päivän siemailemassa kattilasta. 

Tämä bataattikeitto- ohje oli alunperin Lindsay S. Nixonin keittokirjassa, mutta muovasin siitä omanlaisen. Alkuperäisessä muistaakseni käytettiin tuoretta pinaattia. 

Aika hyvä kirja muuten. 

Keiton resepti kuvin ja sanoin:

Tarvitset 1-2 

bataattia

n. 1,5-2 desiä punaisia kuivattuja linssejä

pakasteena tai säilykkeenä makeaa maissia

pakaste-pinaattia

Sitruunan mehua päälle lopuksi.

= 5 ainesosaa ja mausteet.

Mausteeksi käy garam masala, chilihiutaleet, kurkuma ja mustapippuri.


Garam masalaa laitetaan varovasti. Jotkut inhoavat tätä maustetta, mutta mielestäni se tässä keitossa toimii hyvin. Mustapippuri on ok, kurkumaa maltillisesti, sillä kurkumalla olen onnistunut joskus pilaamaan ruuan.

Ensin laitetaan kiehumaan veteen linssit. Sillä aikaa ku linssit kiehuu, pilkotaan bataatit. Linssien kiehuessa lisätään myös mausteet. 

Linssit kiehuvat monesti helposti yli. Kannattaa laittaa levy pienemmälle, jos on tapana että se on ensin täysillä.

Itse en aina kuori bataatteja, otan niistä vain pahimmat röpöt pois. Voit kuoria ja pilkkoa sen halutessasi, jos kuori on kovin röpelöinen.

Kun bataatit on lisätty keittoon, annetaan kiehua 10-15 minuuttia. Sitten kokeillaan. Jos bataatit ovat melkein jo pehmenneet, lisätään maissia. Sellainen kiva määrä, ei koko tuollaista pussia. Syvä lautasellinen tai sinne päin.

Tämä homma riippuu aina siitä, että minkä kokoiset bataatit sinulla on. Sen mukaan valitset myös kattilan koon.Ja juju miksi linssit laitetaan kiehumaan ensin, on se että olen huomannut että ne kivasti hajoavat. Ja tulevat varmasti valmiiksi yhtä aikaa bataatin kanssa.

Sitten kun keitto on melkein valmista, maissit kiehuneet sen ajan mitä pitää että ulkolaiset listeriat kuolevat, niin heti tyhjennät sen pinaattipussin sinne kattilaan kanssa.

Kun se vielä kiehahtaa ja pinaattipaakut sulavat, niin alkaa olla valmista.

Jos bataatti ei ole ennestään tuttu, niin tiedoksi että se kiehuu nopeampaa kuin peruna monesti.

Ostoslista:

-bataattia

-maissia

-linssejä

-pinaattia

-sitruuna

Vaiheet:

1. linssit, 2. bataatit, 3. maissit, 4. pinaatti, 5. sitruunaa

Tämä kuvassa näkyvä leipä on itse leivottu peltikauraleipä.

Jos ei satu olemaan garam masalaa, niin varmasti jokin muukin mauste käy.  Kuten mustapippuri, ja jos tykkää niin persilja tai jokin.

Uusi bataattikeittoresepti

Kommentit

  1. Tämä on peruskeitto, jota voi keittää isonkin määrän. Itselläni 5 l kattila joka täyttyy, kun lisään joskus perunoita ja porkkanaa. Maustan vaihtelevasti eri maustein, näin keitto on aina uutta. Mahtava keitto vaikka matka evääksi termospulloon, pitää nälän ja jaksaa taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kukapa estää laittamasta perunaa ja porkkanaakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 102 € - Maaliskuu 1 ja 2

Maaliskuun parin viikon ruokaostokset, eli noin 50 €/viikko. 35 euroa riittäisi viikoksi tavalliseen ruokaan, nyt tuli esimerkiksi 10 eurolla pelkkää marmeladia kun oli tarjous. Turhia soijajogurtteja ostelin, ja jättikasat perunaa ja banaania. Ruukkuyrttejäkin. Siinä valossa ihan normaalin kuuloinen summa kahdeksi viikoksi. Nykyhinnoilla. Pidin 10 päivän Mary's mini dieettikuurin, se helpotti ostoksia. Toisaalta siksi tuli pikkuisia silppuostoksia paljon, isompien kauppareissujen sijasta. Ei tarvinnut miettiä kuin n. 4 kiloa perunaa per kauppareissu että riittää pariksi päiväksi aina, hedelmiä ja vihanneksia. Hedelmiä jälkiruuaksi, vihanneksia salaatiksi.  Paseerattua tomaattia sitä varten, että saa tehtyä perunoille jotain kastiketta. Kastikkeista jäi pavut pois, koska dieetillä ei syöty kuin perunaa tärkkelykseksi. 18 kiloa perunaa on nyt mennyt, ihmeen vähän, eli 1,8 kiloa perunaa per päivä. 13,42 €  Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88€/500g = 1,76 €/kg Borlottipapu 3,61 €/k...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 35 € Lidlistä - Maaliskuu 3

Tässä postauksessa 35 euron ostoskori Lidlistä maaliskuussa 2026. Loput maaliskuun ostokset jäävät seuraavaan postaukseen, koska tämä yksi Lidlin ostoskori oli jo niin pitkä lista etten muita pysty nyt kerralla käsittelemään. = 34,55 Riisi 0,84 €/kgx2 = 1,68 € Ketsuppi 2,95 €/kg  Punainen linssi 3,96€/kg = 1,98 €/500g Luomu paseerattu tomaatti 1,76 €/kg 4x0,88 €/500g = 3,52 € Ananasmurska 2x0,97 €= 1,94 € Vihreät linssit 1,98 €/500g  Ruukkupersilja x 2 = 2,5 € Ruukkubasilika 2x 1,45 € Pikahiutaleet 0,72 €/kg, 500g = 0,36 € Täysjyväspagetti 4 x 500g,1,72 €/kg = 3,44 € Luomu kaurahiutaleet 0,96 €/850g = 1,13 €/kg Rosmariini 0,48 € Tofu teriyaki 1,28 €x 3 = 3,84 € Savutofu 1,74 € Sitruuna luomu 3,39 € x 0,104 kg = 0,35 € 7-8 kg tärkkelyspitoisia eli riisiä, papua, spagettia, viljoja. Tarkoittaa sitä että tässä on noin parin viikon ruoat, kulutuksesta riippuen 12-14 päivää vähintään. Arvioin aina toki yläkanttiin määrät ja tarpeen ostoksilla, mutta se ei haittaa koska mieluummin k...

WFPB - Ruokaostokset 35 € - Helmikuu 3 ja 4

Helmikuun parin viimeisen viikon ostokset ruokakaupasta. = 6 € Oatly Kaurajuoma Luomu 1L 1,68 € x 2 = 3,36 € Xtra kurkku 1,78 €/kg x 0,348 kg = 0,62 € Appelsiini 0,99 €/kg x 2,040 kg = 2,02 € 6,35  € Ketsuppi 2,75 €/kg x 2 = 5,5  Banaanit, hävikkialennuksessa 1,7kg x 0,5 €/kg = 0,85 € Hain vielä toisen samanlaisen ketsuppipullon, kun kävin katsomassa olisiko siellä uutta peittoa. Ei kuvaa. = 6,94 € Luomu paseerattu tomaatti 2 x 0,88 €= 1,76 €/kg Luomu mustapapu 0,72 €/purkki = 1,66 € Riisi 0,84 €/kg Täysjyväspagetti 2x 0,86 €/500g = 1,72 €/kg Luomu kaurahiutale 0,96 €/800g Tämä paseerattu tomaatti sisälsi lisättyä suolaa, tai ainakin kannattaa tarkistaa aina. Nyt ostin mitä vain, koska en alkanut käymään Prismassa enää, ja tämä oli kuitenkin sentään luomua. Prismassa olisi luomu paseerattua tomaattia melkein yhtä edullisesti, jossa ei ole ollut merkintää lisätystä suolasta. Banaani 0,99 €/kg x 3,132 kg = 3,10 = 5,88 € Keräkaali 1,19 €/kgx 1,042kg = 1,24 € Appelsiini 0,99 €x2,7...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset 25 € - Helmikuu 2

Helmikuun toisen viikon ruokaostokset. 10 € Ostokset Salesta, 4 kg perunaa ja appelsiinia ja omenaa. Kurkku. Näistä meni kuitti hukkaan mutta onneksi muistan, että siinä luki 9 ja risat. Kurkku oli yli 3 euroa kilo, appelsiinit ja omenat sama hinta kuin viimeksi eli  1,19 €/kg appelsiinit, 1,55 €/kg omenat,  Perunat 0,84 €/kg x 2 kg = 1,68 € /pussi, x 2 = 5,04 €  6,72 € Paseerattu tomaatti 2x  1,04€/500g = 2,08 €/kg Keräkaali 1,076kg x 1,19 €/kg = 1,28 € Peruna jauhoinen 0,85kg x 2 kg = 1,68 € Korjaan eli 2 pussia = 3,36 € Muovikassi mukana, Prismassa ohimennen.  Purin jälleen kieleni tohjoksi nukkuessa, joten ei ollut hirveästi mielenkiintoa murkinointiin. Sehän vain auttaa näitä säästötoimenpiteitä entistä tehokkaammiksi. Perunamuusia ja kädenlämpöistä kaurapuuroa pystyin korkeintaan syömään monta päivää, nyt alkaa jo olla parempi tilanne. Mutta jokainen aamu on uusi yllätys. Kaalin ostin, koska pakko olla jotain vihannestakin. (korjaan, ei ole pakko jos...

WFPB - Mary's Mini- dieetti - Kertaus: Mitä ei syödä - Ideat perunasta

Ideoita peruna-Mary's Minin toteuttamiseen. Seitsemän kohtaa, ja ideakuvia.  Ensin kuitenkin lista, mitä dieetillä ei syöty. Kirjoitan listan omin sanoin ja miten olen tulkinnut, ja kannattaa tehdä taustatyötä.   Dr. McDougall.com:ssa  on englanniksi selostus ja ohjeet mitä syödä. Printattava muistilista. Usein kysytyt kysymykset  Q & A  päivitys  1.4.2023 Huomasin juuri hedelmien lähteneen listalta. Eli ei hedelmiä siis? Ok. Hieman mistä dieetissä on kyse: Dr. McDougallin vaimo Mary kehitti dieetin. Kokeilivat ensin yksinkertaistaa ruokavaliota hetkeksi, ja heillä se toimi. Ihmiset olivat kuulemma kyselleet dieetin perään, koska pelkkä WFPB -ruokavalio ei ollut kaikille tarpeeksi. Tähän sitten tämä dieetti, jonka tarkoitus on tehdä syömisestä tylsempää, mutta ei sen huonompaa. Itse koen ettei tämä ole tylsä. Saa vain hermolepoa ruuanlaitosta, kun ei ole kuin yksi pääraaka-aine. 10 päivää, ja voisin tehdä vaikka vain 5 päivää tai 7 päivää. Tämä die...

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...