Siirry pääsisältöön

WFPB - Suomenpata - Nauris, omena, palsternakka, kaura

Yhden astian ruoka kokonaisista kauranjyvistä ja riisistä. Jompaa kumpaa tai molempia. Vihanneksena naurista, omenaa, ja palsternakkaa.

Tein kaksi versiota, nauris-omena ja palsternakka-omena. Tämän voisi varmasti maustaa minkä vain pataruoan mukaan. Meksikonpata, italianpata tai vaikka chili sin carne. Siksi ajattelinkin että nimi voisi olla suomenpata, koska onnistuu kauralla ja kotimaisilla kasviksilla. Vaikka kotimaisuusaste ei täysin 100% olisikaan. Kotimaisuusaste lisääntyy vaihtamalla pavut härkäpapuihin. Ks.  härkäpavut, keittäminen. Ja tässä on osittain samoja ominaisuuksia kuin niillä pussihawaijinpadoilla ja -italianpadoilla, joita löytyi ennen vanhaan minunkin kaapistani. Ne olivat hyvä hätävara kun tarvitsi nopeasti ruokaa kattilallisen.

Nyt voisi tehdä tästä hätävararuoan tekemällä tarvittavan maustesekoituksen valmiiksi. 

Resepti-ideassa oli neljä lähtökohtaa:

  • nopeus, alle puoli tuntia 
  • kokonaisten kauranjyvien käyttäminen johonkin
  • kasvisten keittoaika on yhteneväinen kauran ja riisin kera 
  • vain yksi keittoastia tarvitaan
Vihannekset voi ottaa pakastepussistakin, mutta halusin ne mitkä käyvät parhaiten hevi-osastolta, ja mitä pitää käyttää pois. 

Naurisversioon veistin muutaman lastun leivontataatelia siksi, ettei tarvitsisi laittaa ketsuppia tai sokeria makeutukseen. Makuasia, minkä verran makeutta kaipaa. 1-2 rkl balsamiviinietikkaakin voi sopia tähän.

En testannut miten bataatti tähän käy, sehän olisi makea.

Riisinkeitin ei ole mikään pakollinen, koska totta kai tämä onnistuu myös tavallisessa kattilassa tai padassa, ja jopa uunissa.



Suomenpata:

  • nauriinpaloja ja/tai palsternakanpaloja
  • omenanpaloja
  • 2 dl kokonaisia kauranjyviä +3,5 dl vettä
  • 2,5 dl riisiä + 5 dl vettä
  • kypsiä kidneypapuja
  • paseerattua tomaattia
  • nokare leivontataatelia, makeuttamaan. (palsternakkaversio ei tarvitse niinkään)
Mauste-ideat:
  • 1/2 tl grillimauste
  • 1/4 tl cayennepippuri
  • 1/2 tl korianteri
  • 1/4 tl valkopippuri
  • 1 -2 tl paprikajauho
  • 1/2 - 1 tl basilika
  • 1 tl oregano
  • 1 rkl persilja
  • 1/2 tl mustapippuri
  • 1/2 tl juustokumina
  • maustekastikkeita kuten soijakastike, ketsuppi, chilikastike
Pilko nauriit ja omenat. Tai omenat ja palsternakat. Kuorimisen tarpeen voi harkita tilannekohtaisesti. Palsternakan yleensä kuorin ainakin. 

Mittaa riisinkeittimeen kauranjyvät ja riisinjyvät, pilkotut nauriit ja omenat, lisää vesi 8,5 dl ja mausteet.
Lisätäänpä tähän Villikaura-merkkisen kaurapaketin keitto-ohje.
Tuplatessa kauramäärä ei tulekaan tuplat vettä vaan 6,5 dl.

Anna kiehua kunnes valmista. Ota heti pois levyltä tai keittimestä. Kaada sekaan paseerattua tomaattia ja kypsiä kidneypapuja. Jos ei mahdu sekoittamaan, voi joutua siirtämään eri astiaan, mutta muuten tämä on yhden astian ruoka.
Tölkkipavut voi huuhdella halutessa.


Mausteita maun mukaan. Mausteiden valitsemisessa tosiaan voi vaikka käyttää mallina jotain hyvää chilireseptiä. 

Kaatelin nyt vähän joka purkista, ja mausteita tulikin jopa puoli desilitraa. Persiljaa oli ruokalusikallinen, paprikaa teelusikallinen. Osaa niin vähän, että mene ja tiedä vaikuttiko mitään. 
Texas Peteä annoksen päälle, jos ei maku riitä.


Nauriin jätin viimeksi kuorimatta. Pahimmat rihmat pois. Omenoita en kuori.


Palsternakan kuorin. Tähän ruokaan käy myös pakastettu omena. 


Kannattaa näemmä pelkät puolikkaatkin omenat säästää, jos jää syömättä. 

Yhtä helppoa sitten kokata, kuin valmiilla pakastevihanneksilla. Pakastin omenan sellaisenaan, pilkoin vain. Palsternakkaa en ole pakastanut, se pitäisikin ryöpätä jos pakastaa, Marttojen sivulla on ohje 3-5 min.

Voi käyttää joko kokonaisia kauranjyviä tai riisiä, tai molempia.
Varsinkin jos ei ole kauraan tottunut ruuassa, voi olla hyvä kokeilla ensin yhdistelmää. Tai jos on jokin tilanne, ettei ole järkevää laittaa mitään liian kokeiluhenkistä ruokaa.

Riisinhän tietävät kaikki, mutta kaura voi olla hieman uudempi juttu monelle.

Ruokakauran ohje on että 2 dl kauraa, 3,5 dl vettä.
Riisin ohje on 2 dl riisiä, 4 dl vettä.

Riisiä on siitä helppo mitata, ettei tarvitse kuin tuplata veden määrä mitta-astiassa riisiin nähden. Kauran kanssa lähden liikkeelle tuosta kahdesta desistä ja 3,5 vettä, jota on helppo noudattaa. Varon liikaa vettä ettei ala syntyä kaurapuuro, vaan jyvät jäisivät riisimäisiksi.



Mausteet, vesi, riisi ja kaura, vihannekset ja taateli.
Taateli on vain makeutuksen vuoksi, enkä laittanut paljoa. Tässä kuvassa saattoi olla hieman liikaa.
Palsternakka on tosi makea, ei taida tarvita taatelia.


Kun kaikki on kypsää ja riisinkeitin napsahtaa, otetaan heti astia erilleen ettei ala pohjasta ruskettumaan.
Tässä jouduin siirtämään kattilaan, että mahtuu sekoittelemaan. Yhden astian ruoka-kriteeri ei siis aina kokeiluissani toteutunut: Jos riisinkeitin on pieni ja sen tekee täyteen, ei välttämättä mahdu sekoittamaan tomaattisäilykettä ja papuja enää riisinkeittimen kipossa.


Kaadetaan joko paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa. Voi laittaa koko purkin, tai lisätä vähän kerrallaan ja seurata paljonko kannattaa laittaa.
Kidneypapuja tölkistä, huuhdeltuna. 

Pavut voi olla hyvä huuhdella. Jos tarkoitus on syödä tätä useampana päivänä, papujen neste alkaa muuten avittamaan kauranjyvien lisäpehmenemistä kohti puuroa. 
Pavun neste voi olla limaistakin.

Itse en silti aina huuhtele papuja. Tämä voi kuitenkin tulla aika nopeaa syödyksi jolloin ei ehdi ihmetellä mitään, eikä kaura ehdi puuroutua.




Ruoka on valmista nyt, ja pala suomalaisen syksyn aurinkoa lautasen reunalle.
Nauriita siis paistettu uunissa perunoiden kanssa. Omenat raakoja.



Keitetytkin perunat tuovat aurinkoisuutta. 

Jos laittaa koko purkillisen papuja, ja myöskin tomaattia ja tulisuutta on paljon, niin peruna vähän laimentaa. 


Palsternakka-perunamuusin kanssa. Tässä vain kauraa.


Ei tästä suuremmin päällepäin näe, onko seassa naurista vai palsternakkaa. Kuvassa palsternakka-omenaversio. Tomaattimurskaa tölkillinen.


Tyrnävän kauraryyniä sai Minimanista, 2,39  €/kg.  Muutkin ruokakaurat, ohrat ja ateriajyvät varmasti sopivat.


Riisinä oli nyt Xtra Parboiled pitkäjyväinen riisi Prismasta 2 kg 1,80 €
0,90 €/kg.

Paseerattu tomaatti ja tomaattimurska. Molemmat sopivat. Riippuu merkistä vähän, paljonko näiden kanssa tarvitaan makeutusta. 
Tämän reseptin tekoon käytin Prismasta ostettua luomu paseerattua, ja Lidlin luomu murskaa. Vuoron perään kumpaakin. Tai voi laittaa molempia.



Kaura ja riisi oli tosiaan kätevä tehdä riisinkeittimessä yhtä aikaa, ei tarvinnut vahtia eikä sekoittaa. Riisinkeitin aina vähän saattaa ruskistaa pohjasta, mutta jos ehtii kaapia pois heti nämä valmiina, niin ei pahoja tuhoja pääse syntymään.

Uuniinkin voi laittaa, tai kattilaan.  Ks. Ruokakaurakokeilut: Villikaura.


Kuvassa pelkkä kaura.
Testasin saman pataruuan niin, etten laittanut ollenkaan valkoista riisiä, vaan pelkkää kauraa. 
Hyvin toimi. 
Siinä viimeistään opin että jos teen pelkästä kaurasta niin huuhdon ne tölkkipavut. 

Kauran puuroutumisongelma vähenee, jos tekee kastikkeen vihanneksista ja pavuista erikseen, ja keittää kaurat sitä mukaa kun tarvitsee.



Kotimaisuusastetta saa siis lisää nostettua vaihtamalla ulkomaiset kidneypavut kotimaisiin härkäpapuihin (keitto-ohje).


Kasviksien valintaan vaikutti se, että johonkin pitää saada lykättyä naurista ja omenaa. Nauriit eivät tähän aikaan vuodessa ole enää häävejä, ja omenatkin tahtovat rypistyä ennen kuin ehtii syödä. Ostin kotimaisia omenoita 10 pv- viikko sitten noin 3,4 kiloa. Naurissatokin on syötävä pois tarkkaan, ennen kuin kevättä pukkaa.

Palsternakasta ensin luulin ettei se ehdi kiehua yhtä aikaa jyvien kanssa. Toisin kävi, se ehti hyvinkin, ja lisäksi antoi makeutta tosi hyvin. 

Kiva jos sait tästä ideaa, ja palataan taas uudemman kerran asiaan.
Kaupassa en käynyt koko viikolla, joten ruokaostoksia ei tarvitse vielä käydä läpi. 

Tervetuloa uudelleen, ja ks. myös lisää nauris- ja palsternakkareseptejä:

         Härkäpavuista hintoja, hieman lisätietoa, ostokset tammikuussa

Kommentit

  1. Kiitos noista kaurankeitto-ohjeista. Täytyypä kokeilla uudestaan uusilla ryyneillä, joskus aikoinaan nimittäin oli sellaisia ryynejä jotka jäi kovin kiinteiksi vaikka keitteli ”tuntitolkulla”. Jäänyt sitten pois ruokavaliosta, tosin riisikään ei kuulu vakiruokiini. Olen harkinnut riisikeittimen hankintaa, koska se tuntui mukavalta kapistuksella kun käyttelin sitä kaverin talovahtina ollessani, mutta sitten olen ajatellut että turhan usein tulisi sitten keiteltyä riisiä, varsinkin valkoinen ”paakkuriisi” toimii minulle vähän kuin roska/pikaruoat joihin voi tulla himo. Palsternakoista sen verran että niiden kuoressa kai on maku vahvimmillaan, ostan ne luomuna enkä kuori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, ja mulla on vähän sama juttu valkoisen riisin kanssa: Saatan vetää n. 900 g annoksen kerralla, puhumattakaan jasmiiniriisistä, ja siihen joku hyvä kastike ja vihanneksia...Tällä hetkellä on pysynyt että saan tehtyä tuota kauraa. Kaavailen silti sitä, josko ostaisin 5 kg säkin jasmiiniriisiä Prismasta. Jasmiiniriisin sekaan keitän linssejä joskus, tai ruisleseitä.Tai sitten valkoista pitkäjyväistä, siihen kolmipippurijärjestelmää ja tofua sekaan.
      Aion jatkossakin joskus tehdä sitä ja riisinkeitin on mainio apuväline siihenkin, Mutta tosiaan, ettei se muutu itsellä jokapäiväiseksi harrastukseksi, niin olen kyllä tyytyväinen että löytyy näitä vaihtoehtoja kuten kaura.
      Aivan, nämä palsternakat mitä ostin olivat tavallisia, ei luomuja, ja uunissa kun paistan niin kuori jää tosi sitkeäksi samalla, kun se muu osa on aivan pehmeää. Olen alkanut kuoria siltä varalta, ettei jää niitä liian vaikeita purukohtia. Voi olla että luomupalsternakassa on eri, ja muutenkin olisi kiva silloin käyttää kokonaan kun ei torjunta-aineitakaan pitäisi olla. Hyvä että tulee eri näkökulmaa tähänkin, ja yksi idea voisi olla jättää ensin pala kuorimatta, ja kokeilla jääkö se sitkeäksi vai ei. Sitten ei tule tehtyä turhaa työtä. Taidanpa testata ensi kerralla jättää vähän kuorimattakin.

      Poista
  2. Tiedoksi, että yrittänyt monesti kommentoida onnistumatta siinä koskaan. Seuraan säännöllisesti blogiasi, saanut tosi hyviä vinkkejä ruokavalioon. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, voi harmi, ehkä luitkin sen kun eräs toinenkin taannoin kommentoi myös kommenttien jäävän välille..eli nyt toinen kerta kun saan tietää, että kommentointi epäonnistuu. Tosiaan harmi, koska ainahan se olisi kiva lukea mitä lukijalla on sanottavaa, ja varsinkin jos on ollut iloisena ja saanut ideoita.
      Tämä blogspot blogialusta on valmis alusta, en tiedä mitä tälle pystyisi tekemään. Voi olla myös joku selaimen turva-asetus kyseessä, itse joudun ainakin sellaisia säätöjä kokeilemaan että saan itse kommentoitua.. tai evästeiden kielto tms. Käyn ainakin tämän oman blogialustan asetukset läpi, näkyykö sieltä mitään ruksia jonka voi vaihtaa. Toivotaan että jotain löytyy ja tilanne korjaantuu.
      Kun välillä joku kommentti aina tulee, niin ei tullut mieleenkään että niitä jää sitten välillekin. Kiitos sinulle! Ja mahtava kuulla että olet saanut vinkkejä ja seuraat:)

      Poista
  3. Minun kokemukseni mukaan kommentit jää bittitaivaalle jos käyttää tuota valikkoa jossa pyydetään täyttämään nimi eli jos nimettömänä kommentoi niin viesti tulee perille. | annukka |

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tieto.
      Pitääpä seuraavaan ruokaostosjuttuun kirjoittaa tästä, että mahdollisimman moni saa tietää.
      Brave selaimessa on niin, ettei pysty valitsemaan kunnolla profiilia jos on suojaukset päällä, joudun aina kommentoinnin ajaksi vaihtamaan koko selaimen asetuksia.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 26 € - Huhtikuu 4 - 136 €/kk

 Huhtikuun 2026 loput ruokaostokset.  = 5,44 € Xra omenat 1 kg = 0,99 € Lidlistä omena 0,99 €/kg x 0,566 € = 0,55 € Luomu sitruuna 2,99 € x 0,228 €/kg = 0,68 .€ Peruna 2 x 2 kg= 4kg, 0,80 €/kg = 3,18 € = 15,46  Vemondo luomu kaurajuoma 1,15 €/l Baresa luomu tomaattipyree 1,29 € tuupi Chilikastike jalopeno 19,9 €/l, 100g 1,99 € Ananasviipaleet 1,19 € Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88 €/500g = 1,76 €/kg Peruna 0,88 €/kg 2kg = 1,76 € Punajuuri 1,39 €/kg Porkkana 1,15 €/kg x 1,752kg Punakaali 1,946 kg x 1,59 €/kg = 3,09 € Lehtikaali pakaste 5,58€/kg, 500g = 2,79 € Minimanista lehtikaalia. Aina kun miettii että tuleekohan tarpeeksi ravintoaineita, kannattaa ostaa lehtikaali. Lisähuomio että sanoin kerran blogissa, että lehtikaali ei yleensä maistu ruuissa tai pilaa ruokien makua. No, koitin tehdä kastikkeen missä oli vihanneksena melkein pelkästään lehtikaalia puoli pussia, ja tomaattisosetta. Kyllä se olikin yhtäkkiä jotenkin pahan makuista.  Syötävää, mutta pitäisi ...

WFPB - Ruokaostokset 89 € - Toukokuu 3 j a 4, 169 €/kk

 Loput toukokuun ruokaostokset eli toukokuu 3 ja 4. Oli painovirhepaholainen ensin otsikossa, toivottavasti et ehtinyt hämääntymään. Osa näistä ostoksista ei ollut ihan tavallisia, vaan hamstrasin lähikaupan tarjouksista tuotteita. Tuli jopa 169 €/kuukaudessa, kun laskin toukokuun ostokset yhteen. Säilykkeitä nyt hamstrasin lähinnä. Niillähän on monesti kalliimpi kilohinta kuin tuorevihanneksilla, joten kiva että löytyi säästötarjouksia. Lisäksi kuluja nostatti kauramaidot, ostin 6 purkkia kerralla.  Toinen yli kymmenen euroa meni pelkkään ruisleipään. Löysin tarjouksesta tosi hyvää luomua ruishapanjuurileipää. Vaikka nyt tulikin maksamaan kerralla hieman enemmän, niin pitkässä juoksussa säästän kun sain halvalla leivät, pitsatarvikkeet ja hillot. Käytän näitä säilykkeitä pitsan täytteinä sen takia, että ovat valmiiksi kypsiä eikä tarvitse esikypsyttää. Tuoreet sienet ja muut kasvistäytteet pitää usein paistaa/keittää ensin, muuten ne voivat olla raakoja pitsassa. 80 € + 89 € ...

WFPB - Ruokaostokset 80 € - Toukokuu 1 ja 2

 Toukokuun ruokaostoksia kahden ensimmäisen viikon ajalta, toukokuun viikot 1 ja 2.  Ruukkubasilika 2x 1,45 € = 2,90 € Luomu paseerattu tomaatti 0,88 €x 2 = 1,76 € Luomu borlottipapu 2 x 0,82 € = 1,64 € Banaani 1,79 € x 1,424 kg = 2,55 € Omena 1,09 € x 0,862 kg = 0,94 € Kirsikkatomaatti 2,99 € Kurkku 1,49 € x 0,260 kg = 0,39 € = 13,17 € Lidlistä nämä. Oli onneksi niin vähän jonoa, että ehdin pikaisesti ottaa kuvan. En siis ala kameran kanssa leikkimään, jos näen yhdenkin ihmisen takanani. Harkitsen siirtymistä vanhanaikaiseen systeemiin, jossa levitän ostokset kotona, ja kuvaan vanhalla digikameralla. Nyt olen tehnyt niin, että aina jos on mahdollista, kuvaan ne jo kaupassa tai vaikka ulkona autossa. Jostain syystä ostosblogin pitämisessä kuormittaa eniten, jos ei saa tulla kotiin ja laittaa heti ostoksia kaappiin. Vaikka tavallaan vaivalloisuusastekaan ei hirveästi siitä muutu, miten tekee.  Saa nähdä mikä systeemi tulee olemaan, vai kaikki vuoron perään. Heräteostokset ...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

Luukku 8 - Ruis - WFPB

Kahdeksannessa joulukalenteriluukussa ruis, erityisesti ruisjauhot ja ruispuurot. Jälkiruoka ruisjauhoista ja puolukoista, eli ruisjauho-puolukkavaahto. Sokeria maun mukaan. Voinee makeuttaa taateleillakin, jos ne liottaa ja hienontaa.  Herkkuun löytyi ohje äidin vanhasta köksänvihkosta. Kiitos äidille vinkistä. Oli ensimmäistä kertaa tehdessä melko vaikea, kun en tiennyt yhtään miten tämän pitäisi käyttäytyä missäkin vaiheessa. Mutta sain kuin sainkin vaahdon tehtyä.  Tämä resepti vaati koneellisen vispilän, koska joutuu vatkaamaan niin kauan.  Jos ei sähkövatkainta löydy kotoa tai ei muuten hotsita vatkaaminen, niin ehdotan tilalle tavallista ruispuuroa jonka maustaa puolukoilla (tämän ohjeen jälkeen), tai  ruismannapuuroa tai mannapuuroja  yleensä, muutkin kun ruis. Tai nopea puuroherkku on  riisipuuro mikrossa , tai kattilassa, vuoden 2021 joulukalenterissa luukku 7. Ruisjauho-puolukkavaahto Alkuperäinen ohje oli: 4 kkup kiehuvaa vettä, 2 kkup ruisjauho...

WFPB - Ruokaostokset 33 € - Lokakuu 4

 Viikon ruokaostokset, 33 €. = 6,44  Jauhoiset perunat Salesta, 2kg =  2,49 €. 1,24 €/kg Pirkka- perunoita 0,79 €/kg x 5 = 3,95 € Tällä viikolla panostin perunaan, koska on se vaan niin hyvää ja helppo miettiä ruokia. = 2,65 € Golden Sun Riisi Parboiled  0,90 €/kg Golden Sun Riisi,  0,88 €/kg  2 kg = 1,75 €/pss Kyllä täytyy jotain pastaakin hakea lisää, mutta nämä riisit ovat kuitenkin hyviä siihen, että aina on vähintään jotain. Niin halpaa, että sama laittaa pari säkkiä aina.  Lidlin luomu tofu 2 x 1,35€, 6,75 €/kg  = 2,70 € Koiralle ostin 20 % naudanlihaa se oli n. 10 euroa kilo, ja maksalaatikko koiralle maksoi jotain 5-6 €/kg. Jos siis tofun ajattelee "lihan tilalle" koska siinä on paljon proteiinia, niin tämä on ainakin minusta ok hinta, ja vieläpä luomuakin sattuu olemaan. Lisäksi tofusta saa ainakin kalsiumia, ja mitä kaikkea muutakin. (pitääpä kokeilla syökö koira, koska koirakin voisi tarvita lisää kalsiumia.)   4,95 € K-Market...

WFPB - Viikkokokkailut elokuussa I - Retiisi, fenkoli, lehtikaali - Hävikkilaatikko - Viikon ruuat

Viime ostosviikolla ei tarvinnut ostaa perunaa tai bataattia, koska niitä oli tarpeeksi jäljellä. Viikon kokkailut sujuivat vaihtelevasti. Ei kaikin puolin idyllistä. Riippuu katsantokannasta. Toivottavasti saat ideoita itsellesi. Kasvit ovat aina mielestäni kauniita. Ruokaostospostauksilla on suurempi pointti, jos näyttää mitä ruuista edes tuli.  Suunnitelma viikolle oli syödä tähtiateriaksi nimeämääni yhdistelmää, bataatti+peruna+wokvihannes+srirachakastike.  Tämä on tosi tasapainoinen annos, ja ravintoarvot nähtyäni finelin sivulla meinasin lentää taas selälleni. Laitan niistä vähän loppuun. Ilman reseptiä kun kokkaa, niin hävikkikin on usein pientä ja elämä huoletonta. Vokkivihannesten tilalla olisi kesäkurpitsaa, naurista ja porkkanaa.  Kastikkeesta taas: ketsupissa on usein suolaa noin 2 g/100 grammaa, ja tässä jotain 9g/100g.  Kaupat ovat täynnä öljyä sisältämättömiä maustekastikkeita, jossa joissain ei ole suolaa ollenkaan, tai liikutaan paljon alle viiden g...

WFPB - Ruokaostokset 40 € - Elokuu vko 3.

 Ruokaostoksien esittelyt alkaen vihanneksista.  Sitten katsotaan mitä viime viikon jälkeen on tapahtunut. Persilja, 1,35 €,  selleri 2,19 € lähikaupoista. Kiinankaali 2,89 € / kilo lidlistä. Kuuden euron setti tässä. Pakastealtaasta vihreät pavut, maissit, pari hernepussia ja pinaattia. Noin 3 €. Porkkanaa, bataattia, punajuuria ja palsternakkaa. Yhteensä n. 7-8 € Hedelmänä omenat, Jonagold. 1,5 € 2 kg pussit olivat 0,89 € /kpl.  Perunan kilohinnaksi jäi alle 45 senttiä.   Edullista ruokaa jo. yhteensä 3.56 € Lidlistä sai riisiä 1,39 € kahden kilon säkeissä.  Riisin kilohinnaksi jäi 0,69 €.  Riisi oli italialaista alkuperää.  Spagetit olivat halpoja, 0,69 € pussi, kilohinta siis 1,38 €.  Yht. 4,55€ Erilaisia tölkkipapuja ja paketti kuivattuja, punaisia linssejä. Yhteensä n.6-7 euroa. Maustamisiin n.5 euroa.  Lidlistä löytyi edullinen appelsiinimarmeladi 1,05 €.  Aamun n. 3€ ostokset lähikaupasta. Yhteensä sain laskettua kuitei...

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Marraskuu 4

Ostoskeikka 4, 30 €.  Marraskuussa meni yhteensä 100 euroa ruokaan. Tässä postauksessa ensin ostoksia, sitten surullisempi asia.  Mietin joulukalenterin tekemistä. Nyt on blogissa ollut sen verran vähemmän kävijöitä, että kiinnostus on selkeässä laskussa. Joulukalenteria tehdessä voisi silti tulla hyviä ideoita. = 3,38 € 4 kg Jauhoiset perunat Lidlistä 0,85 €/kg = 1,58 € Kikherneet 0,79 €/380g nesteineen 2,08 €/kg. Valutettuna 230 g, kilohinta pelkät herneet 3,43 €. Ei lisättyä suolaa.  Vertailua: Prismassa Foodinin kuivat kikherneet 500 g pussi oli 2,95 €/kpl, josta tuli viimeksi noin kilo keitettynä.  3,43 € - 2,95 € = 0,48 €. Sen verran säästäisi keittämällä itse. Ei pelkkää säästämistä:  Keittäminen n. tunti ja pakastepussit päälle, sen jälkeen pakkasessa säilyttäminen. Pakkasesta annostelu on toisaalta vaivatonta. Eikä tule uutta pahvitetraa joka kerta roskaksi.  = 1,99 € Porkkanat 2 kg. = 6,98 €/kg 1 kg Pakastettua lehtikaalia 3,49 € /500g  = 4,...