Siirry pääsisältöön

WFPB - Ruokaostokset - Syyskuu vko 2. - 20 €

Ostosviikko 2. syyskuussa oli pe. 3.9. - pe 10.9. 2021.

Tässä postauksessa ensin ruokaostokset, ja lopussa suunnitelmia ruuan varastoimisesta pahan päivän varalle. Tai ainakin suunnitelmaa sellaisesta lievästä varautumisesta kohti talvea.

Rahaa ruokaostoksiin ostosviikolla 2. meni maltilliset 22 euroa, ja pyöristinkin ne otsikossa pariinkymppiin. 


Vihanneksina kukkakaali, suippokaali ja kaksi kerää punakaalta. 
Yhteensä 3,4 kg kasvillisuutta hintaan 6,20 €

Pakkasessa oli pakastevihanneksia, ja jääkaapissakin oli jotain vihanneksia jäljellä, joten nämä riittivät paremmin kuin hyvin.
Juureksia ostin noin 2 kg, porkkanat ja palsternakkaa.

Lisäjuureksena lähikaupasta lanttu. Yhteensä juureksia tuli noin 2,5 kg, ja rahaa meni 3,68 €

Taatelit maksoivat 1,89 €, minusta ovat joskus olleet halvempiakin. Kätevä olla hätäeväänä laukussa, mutta toisaalta huonona puolena tahmeus, joka jää sormiin. 

Perunaa tuli 6 kiloa.


Omenoita ostin vähän alle kilon. 

Perunat 3 € + omenat n. 1 €  = 4 €



Hiutaleita puurohetkiin. Yhteensä 1,5 €


Tomaattimurskaa menee jatkuvasti, joten jokaisella oven avauksella saa tuoda purkin poikineen. 

Koska tämän viikon ruokaostoksiin meni näin vähän, olin erittäin tyytyväinen.

Jääkaapissa oli hyvä ruokatilanne, eikä ostamista näyttänyt olevan paljoa ostosviikolle 3. Siksi päätin seuraavan viikon ostosrahat käyttää varaston kartuttamiseen talvea kohti.

Tiedän suunnilleen mitä syön, joten ajattelin hakea joitain samoina toistuvia ostoksia nyt, kun vielä tarkenee säiden puolesta. 

Kaapeissa nuo ylähyllyt, joita olen pitänyt pahan päivän varastoina, ovat nyt syöty aika tyhjiksi.

Mitä vähemmän kantamista on lähikaupoista sitten, kun laitan autonkin pois talveksi, niin sitä parempi. 

Tosin siinä mielessä ei ole suuresta varastoinnista kyse, että jatkan niiden syömistäkin samalla, enkä laita niitä minnekään erikseen. Aloitan vain sellaisen etukenon, että voi tarvittaessa pitää lomaa kauppareissuista. Toki voi siinä käydä niinkin, että syön vain kaikki heti, ja talvella tarvon hakemassa makaronipussia lähikaupasta. Repussa vihanneksia 5 kiloa, pussissa jauhoja ja hiutaleita, toisessa pussissa kauramaitoa, ja sama uusiksi hetken päästä.


Ruokaan menee monesti se mikä menee, koska syötävä on. 

Niukimmalla säästöbudjetilla olo onkin joskus vain vääjäämättömän lykkäämistä. Tai sitten on sattunut löytämään halvalla jotain. Kuten linssejä on esimerkiksi riittänyt, kun niitä sai kerran jostain eurolla /paketti, ja ostin useampia.



Jos kaapeissa ei ole paljoa mitään, on pakko enemmän kannatella päässään ajatuksia siitä, mitkä jäljellä olevista ruuista sopivat yhteen, ja mitä pitäisi olla hakemassa. 

Parempi siis, että kaapissa on jotain mitä syödä pois, mieluiten kaikkea edullista. Eniten makaronia, ja kaikkea mikä säilyy. 

Zombien hyökkäystä en odota tapahtuvaksi, vaan teen hankintoja sujuvuuden ja mukavuuden takia.

Vaikka olisi tietysti inspiroivaa sekin, että omistaisi jonkinlaisen bunkkerin minne kokoaa tavaraa. Nyt on kuitenkin nuo yläkaapit toistaiseksi täytettävänä.

Syyskuun ostosviikolla 1. kerroin katkaisevani ostosseurannan kierteen. Näinhän tosiaan kävi, enkä ole  perjantaisin laittanut. 

Suunnittelin ensin tekeväni sen sijaan kuun vaihteeseen yhteenvedon. Kuitenkin alkoi tulla niin paljon kuvia, että parempi laittaa tämä kakkosviikko pois jaloista, ja jatkaa sitten myöhemmin lisää.

Tällainen seurantaviikko tällä kertaa. Seuraavaksi varastontäydennystä, ruokavinkkiä ja muuta, sekä jos tulee poikkeamia ja ajankohtaisia asioita, niin katsotaan sitten niitäkin sitä mukaa. Katsellaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 89 € - Toukokuu 3 j a 4, 169 €/kk

 Loput toukokuun ruokaostokset eli toukokuu 3 ja 4. Oli painovirhepaholainen ensin otsikossa, toivottavasti et ehtinyt hämääntymään. Osa näistä ostoksista ei ollut ihan tavallisia, vaan hamstrasin lähikaupan tarjouksista tuotteita. Tuli jopa 169 €/kuukaudessa, kun laskin toukokuun ostokset yhteen. Säilykkeitä nyt hamstrasin lähinnä. Niillähän on monesti kalliimpi kilohinta kuin tuorevihanneksilla, joten kiva että löytyi säästötarjouksia. Lisäksi kuluja nostatti kauramaidot, ostin 6 purkkia kerralla.  Toinen yli kymmenen euroa meni pelkkään ruisleipään. Löysin tarjouksesta tosi hyvää luomua ruishapanjuurileipää. Vaikka nyt tulikin maksamaan kerralla hieman enemmän, niin pitkässä juoksussa säästän kun sain halvalla leivät, pitsatarvikkeet ja hillot. Käytän näitä säilykkeitä pitsan täytteinä sen takia, että ovat valmiiksi kypsiä eikä tarvitse esikypsyttää. Tuoreet sienet ja muut kasvistäytteet pitää usein paistaa/keittää ensin, muuten ne voivat olla raakoja pitsassa. 80 € + 89 € ...

WFPB - Ruokaostokset 85 € - Kesäkuu 1, 2, ja 3

Kesäkuun ruokaostokset kuun alusta juhannukseen asti. Eli noin kolmen viikon ostokset. Jaettuna kolmella on jotain 26-27 euroa viikossa.  Tavallaan vähän, mutta sain silti toki rahaa kulumaan. Tässä siis ensin ne varsinaiset ruokaostokset, ja eväitä ja ulkonasyömisiähän en laske. En tosin ulkona ravintolassa syönyt, mutta ostelin jotain aina auton etupenkille siinä kun menin ja tulin. Hyvää juhannusta samalla! Kesäkuu alkoi näillä. Säästääkseni kirjoitusenergiaa olen nyt pyrkinyt ottamaan kuitista kuvan, siinä kun näkyy kilohinnat samalla. Samoin näemmä kassan virheitä: Tässä on peritty kahdesti appelsiinit 1,49 €/kg, vaikka toiset olivat mandariineja ja appelsiinit jotain yli 2-3 euron.. En ole vieläkään oppinut tarkistamaan kuittia heti, otan siitä jopa kuvan enkä silti katso mitä siinä lukee. Tämä virhe sattui mahdollisesti olemaan minun edukseni. Lisätietona :/jälkikirjoituksena:  Kirsikkatomaattirasia  2,89 €, 500g..Tarkoittaa että kilohinta alle 7 €. Halvempia siis ...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Ruokaostokset 80 € - Toukokuu 1 ja 2

 Toukokuun ruokaostoksia kahden ensimmäisen viikon ajalta, toukokuun viikot 1 ja 2.  Ruukkubasilika 2x 1,45 € = 2,90 € Luomu paseerattu tomaatti 0,88 €x 2 = 1,76 € Luomu borlottipapu 2 x 0,82 € = 1,64 € Banaani 1,79 € x 1,424 kg = 2,55 € Omena 1,09 € x 0,862 kg = 0,94 € Kirsikkatomaatti 2,99 € Kurkku 1,49 € x 0,260 kg = 0,39 € = 13,17 € Lidlistä nämä. Oli onneksi niin vähän jonoa, että ehdin pikaisesti ottaa kuvan. En siis ala kameran kanssa leikkimään, jos näen yhdenkin ihmisen takanani. Harkitsen siirtymistä vanhanaikaiseen systeemiin, jossa levitän ostokset kotona, ja kuvaan vanhalla digikameralla. Nyt olen tehnyt niin, että aina jos on mahdollista, kuvaan ne jo kaupassa tai vaikka ulkona autossa. Jostain syystä ostosblogin pitämisessä kuormittaa eniten, jos ei saa tulla kotiin ja laittaa heti ostoksia kaappiin. Vaikka tavallaan vaivalloisuusastekaan ei hirveästi siitä muutu, miten tekee.  Saa nähdä mikä systeemi tulee olemaan, vai kaikki vuoron perään. Heräteostokset ...

WFPB - Ruokaostokset 55 € - Kesäkuu 3 ja 4 - Dr. John McDougall 1947 - 2024

Tervehdys lukijat! Vastikään tuli murheellinen uutinen, ilmoittivat Instagramissa  Dr. John McDougallin kuolleen 77 -vuotiaana. Hän oli kokokasvisruokavalion kannalta merkittävä, ellei sitten jopa kehittäjä. Ainakin pioneeri, joka on potilaiden hoitamisen lisäksi ollut mm. vaikuttamassa USA-ssa lainsäädäntöihin ja pitänyt tv-ohjelmia ja radio-ohjelmia, pitänyt kovaa ääntä kokokasvisruokavaliosta. Tai enemmänkin tärkkelyspohjaisesta ruokavaliosta.  70-luvusta asti. Instagramissa  Dr. Esselstynkin kirjoitti  lähteneensä seuraamaan Dr, John McDougallin kautta Whole Food Plant Based - ravitsemusta: "ᴀ ʙᴇᴀᴄᴏɴ ғᴏʀ ᴍʏ ᴛʀᴀɴsɪᴛɪᴏɴ ᴛᴏ ᴡʜᴏʟᴇ ғᴏᴏᴅ, ᴘʟᴀɴᴛ-ʙᴀsᴇᴅ ɴᴜᴛʀɪᴛɪᴏɴ." Dr. Esselstyn on lääkäri, jonka itse löysin ensin ja kuvittelin aluksi, että hän on se kehittäjä. Kaikkea sitä oppii aina, kerralla ei voi näin laajaa kokonaisuutta omaksuakaan. Katsotaan ostosten jälkeen miten Dr. John McDougall oli myös ruokaostosten kunkku, ja neuvoi miten niitä tuoteselosteita oikein luetaa...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...

WFPB - Marraskuun ruokia 2

Ruokasuunnitelma laadittuna marraskuussa, toimiva myös joulukuussa. Lisätty loppuun ruokalinkki, ja tähänkin , jossa on inkivääriä käytetty. 1. Maanantai, hernekeitto Hernekeitto, vegaanisesti ja vähäsuolaisesti .  Ruokajuomana vesi, tai jäisistä marjoista Lidlin tai muun miniblenderissä tehty suodattamaton mehu. Hernekeiton kanssa sopivat keitetyt tai paistetut perunat. Hedelmä tai salaatti jälkiruuaksi.  Tiistai, makaronilaatikko Makaronilaatikkoon testasin viimeksi punaisia linssejä, hyvin toimi. Soijarouhe on hyvä, tai pavut. Makaronilaatikosta on 3 ideaa: Makaronilaatikko vegaanisesti ja vähäsuolaisesti.  mustapavuilla Makaronilaatikko 0,99 €, porkkanaraasteella Makaronilaatikko mustapavuilla, porkkanalla + italiansalaatti Keitetyt punajuuret .  Keskiviikko, kastike ja perunat, spagetti Perunat ja kastike. Kastike: Porkkanaa Punaisia kuivattuja linssejä Paseerattua tomaattia, tai tomaattimurskaa. +(ainiin, ja vettä tietysti missä keitetään ensin porkkanat ja lin...