Siirry pääsisältöön

WFPB - Parsa - Perunamuusi ja sinappikastike

Parsaa keitettynä, ja kastike.


Parsaa voisi syödä raakanakin. Päädyin nyt keittämiseen, koska nämä olivat jo vähän menossa vanhaksi. Paistaminen olisi myös ollut vaihtoehto, mutta jätin seuraavaan kertaan.

Parsan kanssa perunamuusia.

Kastike parsalle:

  • sinappia
  • balsamietikkaa tai omenasiideriviinietikkaa
  • tilkka siirappia (tai ripaus sokeria)
Määrät voivat riippua mitä laatua sinappia on, ja mitä etikkaa on. Ehkä puolet ja puolet sinappia ja viinietikkaa voisi olla lähtökohtana sopiva. 

Siirappia kannattaa laittaa, ellei sinappi ole makeaa laatua. Laitoin noin teelusikallisen. Vaahterasiirappi, tavallinen siirappi tai tavallinen sokeri toimivat kaikki yhtä lailla. Sokeri vain ei heti sula sekaan.

Parsojen keittäminen:

  • Katko varret sopivasta kohtaa, puiset varren osat pois
  • Keitä kattilassa pystyssä, niin että nuput höryttyvät ja paksummat osat kiehuvat
Keittoaikaa kannattaa seurata. Kymmenestä minuutista ylöspäin, ehkä noin vartti. Eikä haittaa, jos kaikki parsat eivät pysy pystyssä. Voisi ne ehkä sitoa nipuksikin, jos haluaa. Hyviä olivat vaikka osa oli vähän ylikypsiäkin.

Perunamuusi:

  • Kuori perunat
  • Keitä kunnes kypsiä
  • Siivilöi keitinvesi eri astiaan
  • Muusaa perunat melkein heti
  • Kaada keitinvesi takaisin ja sekoita

Varsinkin kevätaikaan kuorin perunat muusia varten. Pilkon pieniksi, jotta ne tulisivat nopeampaa valmiiksi. 

Osan keitinvedestä voi jättää laittamatta takaisin, jos sitä on liikaa.

Kuvia työvaiheista:


Salen hävikkilaatikoissa oli parsaa. Hyvä tilaisuus kokeilla. 



Huuhtelin parsat ja poistin varresta puiset osat.

Vinkki: Oli sittenkin parempi unohtaa hedelmäveitsi, ja vain taittaa varsi siitä kohtaa, mistä eniten näyttää olevan tarvetta. 

Se luonnostaan napsahti siitä kohtaa helpoiten poikki, mistä syötävä osa vaihtuu puisemmaksi.




Jospa syötävää parsaa jäikin vielä, ja se katkesi liian pitkältä?

Ei todennäköisesti. Kun näitä pois heitettäviä periä katsoi, ei enää tehnyt mieli alkaa mitään pelastamaan. 

Osa vihreistäkin kohdista oli nahistunut, kysehän oli hävikkiparsoista.


Tässä kuvassa mitä yhdestä nipusta jäi syömäkelpoista osaa. 

Katkomisesta huolimatta aivan reippaasti syötävää.

Varmaan kahden aterian vihannekset, ellei kolmen. Varsinkin, jos lisää muuta vihannesta, ja salaattia.


Lisään tähän väliin, että kannattaa myös kuoria tuota vartta joskus. Kuorimaveitsellä onnistui.

Kuoren pitkät kuidut voivat olla hankala syödä.

Jauhoiset perunat toiseen kattilaan, niistä tuli nyt muusi.

Toiseen kattilaan parsat. Ne voi laittaa pystyyn ja kansi päälle, niin että varsiosat kiehuvat, ja nuppuosat höyrystyvät. Nuppuosat ovat nopeampia kypsymään.

Ajastusta noin 10 minuuttia, ja jatkoin jos eivät olleet valmiita. Annoin kiehua varmaan 15 minuuttia ainakin. Perunat kiehuivat noin 20 minuuttia.



Siivilöin veden pois.

Osan voisi syödä jatkossa jopa raakana. Varmasti tulee eri vitamiineja aina riippuen, miten kypsää parsaa on. Osa vitamiineistahan katoaa kuumassa, ja osa ei.

Kivoja rapsakkanakin, mutta joskus on kiva syödä ihan kypsää vihannesta. Sulaakin varmaan paremmin.



Sinappipullo sattui olemaan tyhjenemässä, joten siihen oli kätevä tehdä kastike.

Kaadoin sinappipulloon balsamietikat, ehkä puoli desiä oli jäljellä. Pikku loraus siirappia, noin teelusikallinen. Ravistin sekaisin.


Kastike sopi hienosti parsan kanssa.



Sitruunan mehu antoi suolan makua ja raikasta pirteyttä annokseen. Mustapippurikin tuntui sopivan.

Muusiin laitoin paljon keitinvettä takaisin ja se meni löysäksi, mutta maku oli hyvä.

Puolukat eivät jotenkin nyt sopineet varsinaisesti näiden kanssa yhteen. Muusin kanssa kyllä usein sopivat, mutta ei ehkä parsan kanssa.

Kiitos kun luit! Kannatti kokeilla, ja voin suositella.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 26 € - Huhtikuu 4 - 136 €/kk

 Huhtikuun 2026 loput ruokaostokset.  = 5,44 € Xra omenat 1 kg = 0,99 € Lidlistä omena 0,99 €/kg x 0,566 € = 0,55 € Luomu sitruuna 2,99 € x 0,228 €/kg = 0,68 .€ Peruna 2 x 2 kg= 4kg, 0,80 €/kg = 3,18 € = 15,46  Vemondo luomu kaurajuoma 1,15 €/l Baresa luomu tomaattipyree 1,29 € tuupi Chilikastike jalopeno 19,9 €/l, 100g 1,99 € Ananasviipaleet 1,19 € Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88 €/500g = 1,76 €/kg Peruna 0,88 €/kg 2kg = 1,76 € Punajuuri 1,39 €/kg Porkkana 1,15 €/kg x 1,752kg Punakaali 1,946 kg x 1,59 €/kg = 3,09 € Lehtikaali pakaste 5,58€/kg, 500g = 2,79 € Minimanista lehtikaalia. Aina kun miettii että tuleekohan tarpeeksi ravintoaineita, kannattaa ostaa lehtikaali. Lisähuomio että sanoin kerran blogissa, että lehtikaali ei yleensä maistu ruuissa tai pilaa ruokien makua. No, koitin tehdä kastikkeen missä oli vihanneksena melkein pelkästään lehtikaalia puoli pussia, ja tomaattisosetta. Kyllä se olikin yhtäkkiä jotenkin pahan makuista.  Syötävää, mutta pitäisi ...

WFPB - Ruokaostokset 89 € - Toukokuu 3 j a 4, 169 €/kk

 Loput toukokuun ruokaostokset eli toukokuu 3 ja 4. Oli painovirhepaholainen ensin otsikossa, toivottavasti et ehtinyt hämääntymään. Osa näistä ostoksista ei ollut ihan tavallisia, vaan hamstrasin lähikaupan tarjouksista tuotteita. Tuli jopa 169 €/kuukaudessa, kun laskin toukokuun ostokset yhteen. Säilykkeitä nyt hamstrasin lähinnä. Niillähän on monesti kalliimpi kilohinta kuin tuorevihanneksilla, joten kiva että löytyi säästötarjouksia. Lisäksi kuluja nostatti kauramaidot, ostin 6 purkkia kerralla.  Toinen yli kymmenen euroa meni pelkkään ruisleipään. Löysin tarjouksesta tosi hyvää luomua ruishapanjuurileipää. Vaikka nyt tulikin maksamaan kerralla hieman enemmän, niin pitkässä juoksussa säästän kun sain halvalla leivät, pitsatarvikkeet ja hillot. Käytän näitä säilykkeitä pitsan täytteinä sen takia, että ovat valmiiksi kypsiä eikä tarvitse esikypsyttää. Tuoreet sienet ja muut kasvistäytteet pitää usein paistaa/keittää ensin, muuten ne voivat olla raakoja pitsassa. 80 € + 89 € ...

WFPB - Ruokaostokset 80 € - Toukokuu 1 ja 2

 Toukokuun ruokaostoksia kahden ensimmäisen viikon ajalta, toukokuun viikot 1 ja 2.  Ruukkubasilika 2x 1,45 € = 2,90 € Luomu paseerattu tomaatti 0,88 €x 2 = 1,76 € Luomu borlottipapu 2 x 0,82 € = 1,64 € Banaani 1,79 € x 1,424 kg = 2,55 € Omena 1,09 € x 0,862 kg = 0,94 € Kirsikkatomaatti 2,99 € Kurkku 1,49 € x 0,260 kg = 0,39 € = 13,17 € Lidlistä nämä. Oli onneksi niin vähän jonoa, että ehdin pikaisesti ottaa kuvan. En siis ala kameran kanssa leikkimään, jos näen yhdenkin ihmisen takanani. Harkitsen siirtymistä vanhanaikaiseen systeemiin, jossa levitän ostokset kotona, ja kuvaan vanhalla digikameralla. Nyt olen tehnyt niin, että aina jos on mahdollista, kuvaan ne jo kaupassa tai vaikka ulkona autossa. Jostain syystä ostosblogin pitämisessä kuormittaa eniten, jos ei saa tulla kotiin ja laittaa heti ostoksia kaappiin. Vaikka tavallaan vaivalloisuusastekaan ei hirveästi siitä muutu, miten tekee.  Saa nähdä mikä systeemi tulee olemaan, vai kaikki vuoron perään. Heräteostokset ...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

Luukku 8 - Ruis - WFPB

Kahdeksannessa joulukalenteriluukussa ruis, erityisesti ruisjauhot ja ruispuurot. Jälkiruoka ruisjauhoista ja puolukoista, eli ruisjauho-puolukkavaahto. Sokeria maun mukaan. Voinee makeuttaa taateleillakin, jos ne liottaa ja hienontaa.  Herkkuun löytyi ohje äidin vanhasta köksänvihkosta. Kiitos äidille vinkistä. Oli ensimmäistä kertaa tehdessä melko vaikea, kun en tiennyt yhtään miten tämän pitäisi käyttäytyä missäkin vaiheessa. Mutta sain kuin sainkin vaahdon tehtyä.  Tämä resepti vaati koneellisen vispilän, koska joutuu vatkaamaan niin kauan.  Jos ei sähkövatkainta löydy kotoa tai ei muuten hotsita vatkaaminen, niin ehdotan tilalle tavallista ruispuuroa jonka maustaa puolukoilla (tämän ohjeen jälkeen), tai  ruismannapuuroa tai mannapuuroja  yleensä, muutkin kun ruis. Tai nopea puuroherkku on  riisipuuro mikrossa , tai kattilassa, vuoden 2021 joulukalenterissa luukku 7. Ruisjauho-puolukkavaahto Alkuperäinen ohje oli: 4 kkup kiehuvaa vettä, 2 kkup ruisjauho...

WFPB - Ruokaostokset 33 € - Lokakuu 4

 Viikon ruokaostokset, 33 €. = 6,44  Jauhoiset perunat Salesta, 2kg =  2,49 €. 1,24 €/kg Pirkka- perunoita 0,79 €/kg x 5 = 3,95 € Tällä viikolla panostin perunaan, koska on se vaan niin hyvää ja helppo miettiä ruokia. = 2,65 € Golden Sun Riisi Parboiled  0,90 €/kg Golden Sun Riisi,  0,88 €/kg  2 kg = 1,75 €/pss Kyllä täytyy jotain pastaakin hakea lisää, mutta nämä riisit ovat kuitenkin hyviä siihen, että aina on vähintään jotain. Niin halpaa, että sama laittaa pari säkkiä aina.  Lidlin luomu tofu 2 x 1,35€, 6,75 €/kg  = 2,70 € Koiralle ostin 20 % naudanlihaa se oli n. 10 euroa kilo, ja maksalaatikko koiralle maksoi jotain 5-6 €/kg. Jos siis tofun ajattelee "lihan tilalle" koska siinä on paljon proteiinia, niin tämä on ainakin minusta ok hinta, ja vieläpä luomuakin sattuu olemaan. Lisäksi tofusta saa ainakin kalsiumia, ja mitä kaikkea muutakin. (pitääpä kokeilla syökö koira, koska koirakin voisi tarvita lisää kalsiumia.)   4,95 € K-Market...

WFPB - Viikkokokkailut elokuussa I - Retiisi, fenkoli, lehtikaali - Hävikkilaatikko - Viikon ruuat

Viime ostosviikolla ei tarvinnut ostaa perunaa tai bataattia, koska niitä oli tarpeeksi jäljellä. Viikon kokkailut sujuivat vaihtelevasti. Ei kaikin puolin idyllistä. Riippuu katsantokannasta. Toivottavasti saat ideoita itsellesi. Kasvit ovat aina mielestäni kauniita. Ruokaostospostauksilla on suurempi pointti, jos näyttää mitä ruuista edes tuli.  Suunnitelma viikolle oli syödä tähtiateriaksi nimeämääni yhdistelmää, bataatti+peruna+wokvihannes+srirachakastike.  Tämä on tosi tasapainoinen annos, ja ravintoarvot nähtyäni finelin sivulla meinasin lentää taas selälleni. Laitan niistä vähän loppuun. Ilman reseptiä kun kokkaa, niin hävikkikin on usein pientä ja elämä huoletonta. Vokkivihannesten tilalla olisi kesäkurpitsaa, naurista ja porkkanaa.  Kastikkeesta taas: ketsupissa on usein suolaa noin 2 g/100 grammaa, ja tässä jotain 9g/100g.  Kaupat ovat täynnä öljyä sisältämättömiä maustekastikkeita, jossa joissain ei ole suolaa ollenkaan, tai liikutaan paljon alle viiden g...

WFPB - Ruokaostokset 40 € - Elokuu vko 3.

 Ruokaostoksien esittelyt alkaen vihanneksista.  Sitten katsotaan mitä viime viikon jälkeen on tapahtunut. Persilja, 1,35 €,  selleri 2,19 € lähikaupoista. Kiinankaali 2,89 € / kilo lidlistä. Kuuden euron setti tässä. Pakastealtaasta vihreät pavut, maissit, pari hernepussia ja pinaattia. Noin 3 €. Porkkanaa, bataattia, punajuuria ja palsternakkaa. Yhteensä n. 7-8 € Hedelmänä omenat, Jonagold. 1,5 € 2 kg pussit olivat 0,89 € /kpl.  Perunan kilohinnaksi jäi alle 45 senttiä.   Edullista ruokaa jo. yhteensä 3.56 € Lidlistä sai riisiä 1,39 € kahden kilon säkeissä.  Riisin kilohinnaksi jäi 0,69 €.  Riisi oli italialaista alkuperää.  Spagetit olivat halpoja, 0,69 € pussi, kilohinta siis 1,38 €.  Yht. 4,55€ Erilaisia tölkkipapuja ja paketti kuivattuja, punaisia linssejä. Yhteensä n.6-7 euroa. Maustamisiin n.5 euroa.  Lidlistä löytyi edullinen appelsiinimarmeladi 1,05 €.  Aamun n. 3€ ostokset lähikaupasta. Yhteensä sain laskettua kuitei...

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Marraskuu 4

Ostoskeikka 4, 30 €.  Marraskuussa meni yhteensä 100 euroa ruokaan. Tässä postauksessa ensin ostoksia, sitten surullisempi asia.  Mietin joulukalenterin tekemistä. Nyt on blogissa ollut sen verran vähemmän kävijöitä, että kiinnostus on selkeässä laskussa. Joulukalenteria tehdessä voisi silti tulla hyviä ideoita. = 3,38 € 4 kg Jauhoiset perunat Lidlistä 0,85 €/kg = 1,58 € Kikherneet 0,79 €/380g nesteineen 2,08 €/kg. Valutettuna 230 g, kilohinta pelkät herneet 3,43 €. Ei lisättyä suolaa.  Vertailua: Prismassa Foodinin kuivat kikherneet 500 g pussi oli 2,95 €/kpl, josta tuli viimeksi noin kilo keitettynä.  3,43 € - 2,95 € = 0,48 €. Sen verran säästäisi keittämällä itse. Ei pelkkää säästämistä:  Keittäminen n. tunti ja pakastepussit päälle, sen jälkeen pakkasessa säilyttäminen. Pakkasesta annostelu on toisaalta vaivatonta. Eikä tule uutta pahvitetraa joka kerta roskaksi.  = 1,99 € Porkkanat 2 kg. = 6,98 €/kg 1 kg Pakastettua lehtikaalia 3,49 € /500g  = 4,...