Siirry pääsisältöön

Tekstit

WFPB - Viikon ruokaostokset - 55 € - Helmikuu vko 2.

Viikon ruokaostosten aika. Ehdin jo sunnuntaille taas tekemään, vaikka joskus voikin viivästyä tämä ostospostaus. Teen välillä myös parin viikon pompseissa kerralla riippuen siitä, miten on tullut ostosteltua. Viime viikon ostokset olivat melko tarkasti se, mitä viikossa oli kiva syödä kaikkea juureksia ja perunaa. Jääkaapissa mahtui olemaan väljästi kaikki tarvittava. Tästä puolestaan tuli hieman ehkä enemmän rohmukeikka. Tai ainakin rahaa meni enemmän.  Summaksi sain 54,11. Laskuvirheen vaara on, mutta varmaan pari kertaa sain saman tuloksen jo. Alle 60 euroa kuitenkin. Koin kaupassa sisäistä huojuntaa, koska sitä ennen kävin vaikka missä, ja keskittyminen oli jo käytetty. Kiire oli jo kotiin koirien luo. Onneksi on kilohinnat ja ruokavalio mitä seurata, ja systeemini toimi minusta riippumatta. Jos nyt meni yli viisikymppiä, voi viikon päästä mennä vähemmän taas.  Systeemini on, että ruokaa eli tärkkelystä, ja lisäksi rehuja ja hedelmiä, sekä mausteet. Kilohinta mielellään 2-3 € ja

WFPB - 8 terveellistä ateriaa n. 30 eurolla - Mitä söin viikossa - Alle 200 € kuukaudessa vegaaniseen ruokaan

Monien tuotteiden hinta oli ruokakaupassa noussut. Alkaa siltä osin konkretisoitua inflaatio ja se, mitä siitä on uutisoitu. Viime ruokaostokset sain pysymään jotakuinkin lapasessa ja ostokset tekivät alle 30 euroa. Koko tammikuun ostokset olivat alle 200 euroa. Joulukuussa meni vähän päälle satanen. Kuivakaapissa ja pakkasessa oli jonkin verran valmiina marjoja ja muuta. Tässä postauksessa esittelen edullisena ja terveellisenä pitämiäni ruokaratkaisuja helmikuun ensimmäisen viikon ajalta, ja kerron ajatuksenjuoksustani niiden takana. Tämä on vähän sama idea kuin "mitä söin päivässä", mutta enemmän "mitä söin viikossa". Olen Whole Food Plant Based ruokavaliolla, jossa syödään mahdollisimman prosessoimatonta kasviruokaa. Vähärasvaisesti, ilman ruokaöljyä ja valmiiksi lisättyä suolaa. Lautasella käytän maustekastikkeita, hieman suolaa ja ripottelen sokeriakin. Lisäravinteeksi otan B12-vitamiinia, Jodia ja D3-vitamiinia. Mitä ruokia sain noin 30 eurolla viikossa WFP

WFPB - Viikon ruokaostokset - 27 € - Helmikuu vko 1.

Helmikuun ensimmäisen viikon ruokaostokset tekivät 27,37.  Vaihteeksi näin tarkka summa. Helppoa kun oli vain yksi kuitti. Pyöristettynä 30 €. 20 kiloa perunoita. n. 14 € . Sunita -lajikkeisia isossa säkissä, Afroja punaisissa.  Kolme pussia mahtui jääkaappiin, loput piti jättää huoneenlämpöön. Ehdin kaikki keittää säkistä. Viimeisissä oli ihan pienet idut jo perjantaina.  Kaali, punajuuri ja porkkana. Yhteensä n. 5 kiloa n. vitosella. Lanttu oli loppu, mutta punajuuria oli. 1,8 kg banaaneita ja 3,4 kg omenoita. 5,3 kg, n. 8,5 € Siinäpä oli ostokset. Yksi kauppareissu vain. Pakastintakin hyvä syödä tyhjemmäksi, nyt kun siellä on paljon juuressoseita. Perunoita ja omenoita on vielä hyvin jäljellä. Kun teen perunoista keittoja lisäillen makaronia ja muuta, eivät lopu vielä. Pakkasessa on edelleen vihanneksia ja marjoja. Riisiä, muusia ja linssikastiketta ylähyllyllä. Keskellä tomaattinen kaalikastike, uunijuurekset ja paistetut perunat. Alahyllyllä kaali ja lanttulaatikkoa. Sekalaisia ra

8 säästövinkkiä - WFPB - Alle 200 €/kk ruokaan - Näin säästät rahaa terveellisellä ruualla

Säästövinkit ruokamenoihin Nämä säästövinkit laadin nyt, koska huomasin pystyneeni alentamaan ruokamenojani tavoitteeni mukaisesti. Haluaisin yksineläjän ruokamenojeni olevan alle 200 euroa kuussa. Nyt kokoan keinoja, joilla yritän tähän tavoitteeseen aina päästä. Jotain varmaan unohtuu mainita, ja osa on ehkä hieman limittäisiä keskenään. Olen siis Whole Food Plant Based ruokavaliolla, ja osa näistä säästökeinoista avautuu sen myötä.  Dr. Esselstynin ja Dr. Gregerin ohjeilla lähdin aikoinaan ensin availemaan verisuonia, joka varmasti olikin paikallaan. Silloin ostin paljon lehtikaalta ja mausteita. Kaikkea kallistakin, nyt kun miettii.  Nyt olen päätynyt jälleen yksinkertaistamaan, ja kuuntelen paljon Dr. John McDougallia. Kahvi on ainakin sallittu. Nostaa kolesterolia vain, jos ei keitä pussin läpi.  Kahvihan kallistuu, mutten laske sitä ruokamenoihin.  Usein säästövinkkien listaamisella on kaksi mahdollista vaikutusta. Joko ne ovat kuorolle saarnaamista, ja moni vinkki on loppuun k

WFPB - Ruokaostokset - Tammikuu vkot 3. ja 4. - Kuukaudessa ruokaan 160 €

Aika katsoa loput tammikuun ruokaostokset.  K-kaupassa olivat nämä jauhoiset kilon pussit 50 senttiä kappale, tarjouksessa.  Perunaa oli jo, muttei vara venettä kaada. Olin siellä tämän porkkanapussin perässä. 1,99 € kahden kilon säkki.  "Green leafy vegetables", kuten Plant Based- kasvivideoilla aina toistellaan, eli lehtivihreät vihannekset.  Niihin kuuluvat myös kaali ja yllättäen jopa punajuuri, Dr Esselstynin listan mukaan. 1,83 €, 470g , noin 3,5 €/kg. Nämä tulivat "Mielikeittoon" blogihaasteessa. Kaikin puolin mahtava tuote ravinnon kannalta. Porkkanaa, lehtivihreitä vihanneksia eli kukkakaalia. Herneitä ja vihreitä papuja, palkokasveja siis. A-vitamiini Rae -lähde 1,50 €. Mielikeittoon kauramaito, 1,99 €. Itse tehdyssä  kauramaidossa huomasin että jos kauraa jää liikaa liottamaan ja sekoittamaan, se alkaa hyytyä keittäessä kuin puuro.  Salen ilta-alesta porkkanasoseita, 7,18 €. Ilman alennusta olisivat maksaneet 17,75 €. Näistä tulee porkkanalaatikkoa, sos

WFPB - Ruokaostokset - Tammikuu vko 2. - Mary's Mini-ostoksia - 85 €

Tammikuun viikolla 2. meni ruokaostoksiin 85 €. Olin Mary's Mini dieetillä tässä kuussa 10 päivää. Se ei ole mikään radikaali dieetti, kunhan huvikseni kokeilin. Joulun herkuttelujen jälkeen tuntui hyvältä idealta. 34 kg perunoita, 22,88 €.  Noin kolmeksi viikoksi siis perunaa.  Suunnitelmahan oli syödä joka päivä ruuaksi perunaa kymmenen päivän dieetillä . Riittävät kolmanneksikin viikoksi, ei haitannut sekään. Parin kilon päivävauhdilla kaksi isoa säkkiä riittäisi vähintään 12 päivää. Joka päivä ei menisi ihan kahta kiloa, mutta toisinaan muutama peruna voi olla pilallakin. Kuoriakin voi mennä roskiin.  Lisäksi 14 kg  punaisia pussiperunoita. Niistä tulee hyvä muusi, kun ovat Afra- lajiketta.  Näitä isoja 10 kg säkkejä pystyy ostamaan kotiin vain, jos on viileä säilytysmahdollisuus. Kaali, porkkana ja lanttu. Yhteensä noin 5,6 kiloa vihannesta, 5,20 € Pakastevihanneksia Lidlistä, hintaan 8,86€ , 4,5 kg Dieetillä ei tarvinnut maissia tai herneitä. Kaikkeen, mikä liittyy makuun ja