Siirry pääsisältöön

Tekstit

WFPB - Ruokaostokset - Heinäkuu 1. - 90 €

Puretaan kauppareissuja. Kesä etenee, ja ostokset eivät pian ole niin ajankohtaisia. Tässä heinäkuun ensimmäiset kauppareissut. Voit saada tästä ideoita tai vihannesvinkkejä. Mansikatkin mainitaan. Aavistelin helteiden tuloa. Varauduin siihen, ettei kaupassa halua käydä. Myös raikasta evästä pitää olla. Mieluiten ei hellaa tai uunia tarvitsisi käyttää yhtään ylimääräistä. Siitähän jo kerroinkin: Helleviikon ruokakokkailut Aika hyvin sain vähennettyä kokkauskertoja. Kaupassa kävin sitten, myös muuta kuin ruokaa ja kävin vaikka missä, mutta ainakaan ei ollut pakollisia ostoksia haettavana kun nämä toin. Heinäkuun vihreä aloitus.  Parhaat ruukkuniput olivat nyt Lidlissä. Persilja 1,15 € ja oli juureen asti vihreä. Basilika oli 1,45 €.  Kiinankaali oli 3,69 €/kilo.  Vokkivihanneksia pakasteesta. Kahdeksan pussia, yhteensä 8,72€, 1,09 €/pussi. 2,18 €/kg. Viikon jokaiselle päivälle riittää. Keitetyt perunat ja bataatti, siihen vihannekset ja Srirachakastike. Jos energiaa jää tai pystyy, tehd

WFPB - Basilikarisotto

Yksinkertainen ruokaidea, johon menivät kiinankaalin ja basilikan loput.  Kiinankaalista kaikki mitä pystyy syömään, pienenä silppuna. tuore ruukkubasilika risottoriisiä 2 prk tomaattimurskaa kiinankaalta silppuna punaisia linssejä, esim. 1-2,5 dl Mausteeksi mustapippuri, chili, basilika Vettä laitoin aluksi niin, että kaikki peittyi. Kun vesi imeytyi, lisäilin vähän sitä mukaa. Jätin kuitenkin tilaa lisätä tomaattimurskaa lopuksi. Riisin määrä vaihtelee, miten isoa annosta suunnittelee. Esimerkiksi 4 dl riisiä, ja aluksi vaikkapa 8 dl vettä, jota lisäilee lisää vedenkeittimestä. Tulee jo iso annos. Jos laittaa puoli pakettia riisiä, tulee jo melkoisesti syötävää.  Viiden litran kattilassa hyvä tehdä, niin mahtuu sekoittamaan. Tulista chilijauhoa meni noin 1/4 tl, purkissa luki tulisuusaste joten laitoin varovasti. Voi jättää poiskin. Mustapippuri voi sopia, mutta oikeastaan basilika tässä tärkein on. Varret murskasin veitsen syrjällä, ja käytin miniblenderissä. Huomasin, että kaikista

WFPB - Bataattirisotto

Tämäpä olikin kiva ja helppo perusruoka. Annoksen sain koristeltua raikkaaksi basilikalla, tomaatilla ja punaisella maustekastikkeella.  Vielä kun pakasteherneet olisivat pysyneet vihreämpinä, niin olisi vielä  värikkäämpää. Tein risoton lisäämättä suolaa keitinveteen. Jos ei ole ihan suolattomalla linjalla, niin tähän voi se ripaus suolaa päällä tehdä viimeisen silauksen. Riisi on riisiä kuitenkin, ja melko neutraali maultaan. Jokin hyvä yrtti-suolaseos, jossa suolaa on vain vähäsen, voisi myös toimia. Sitruunanmehuakaan en kokeillut, voisi toimia. Kun vielä repii ruukkuyritistä päälle lehtiä, niin sekin raikastaa kummasti. Bataattikin on makea ja maukas ruuassa. Annoksen päällä vielä tujaukset Hot Curry - mausteseosta ja Poppamiehen Srirachaa. Bataattirisotto-ainekset: Arborio - risottoriisiä bataatti punaisia linssejä kiinankaalta pakasteherneitä Mausteeksi:  suolaton currymausteseos, ainakin 2 tl mustapippuri chili, tulinen 1/4 tl, voi jättää poiskin 1 tl paprikajauhe 1/4-1/2 tl ku

WFPB - Helleviikon ruokia - Raikkaat ja yksinkertaiset - Yhtä ja samaa ruokaa - Monipuolista vai ei?

Viikon kokkailut, teemana helteisiin varautuminen, ruokavinkkejä ja mitä söin helleviikon aikana. Jos et helteellä halua kokata liikaa, mutta haluat silti syödä WFPB-ruokaa, tässä voi olla sinulle juttuja.  Kauppalistaa hahmottelin ajatellen helppoutta ja miten syödä mahdollisimman yksinkertaista ruokaa.  Mahdollisimman kokonaista kasvisruokaa, eli vihannesta ja perunaa, ei niinkään paljon nyt makaronia ja leipää.  Tässä postauksessa ei varmasti mahdu olemaan kaikki mahdolliset ideat, mutta laitetaan nyt edes nämä ilmoille. Toivottavasti löydät jotain, mikä ilahduttaa. keittoaika max. 20 min ei reseptikokkaamista joka päivä selvät sävelet, ajan ja aivokapasiteetin säästämiseksi ei kyllästytä helposti Listalle tuli: tuoreita lehtivihreitä (kiinankaali, lehtikaali, yrtit) muita vihanneksia (tomaatit, kurkut, mikä sattuu olemaan edullista) bataattia (tosi hankala kyllästyä) perunaa (sama, ja edullista) pakastevihanneksia, jokaiselle viikonpäivälle iso pussi evästarvikkeita (mehuja, smooth

WFPB - Ruokaostokset - Kesäkuu 3. ja 4., 60 € - 220€/kk

Laskujeni mukaan kesäkuun kolmannen ja neljännen ostosviikon ruuat tekivät 61,62 €. Kuusikymppiä. Yhteensä meni nyt kesäkuussa n. 220 €.  Ensimmäisellä viikolla 30 € Toisella 125 € + 60 € Ei varmaan kauas heitä. Ylittyi kahdensadan rajapyykki, mutta ei ihmekään. Tarkoitus olikin panostaa enemmän nyt tuoreisiin yrtteihin ja vihanneksiin ja lisäksi ostin hamstrauksia kaappiin, kuten tomaattimurskia ja riisiä.  Monenlaisia kastikkeitakin olen nyt kokeillut. Ainakin kolmea itselleni uutta kesäkuussa. Tässä siis kesäkuun loput ostokset parin viikon ajalta: Minimanista vihreitä 7,93 € Jääsalaatti 0,89 € ruukkupersilja 1,39 € kukkakaali, ruotsi, 2,99€/kg 3,21€ 1,074 kg kurkku, 1,69 €/kg, 0,79 € ja basilika Prismasta espanjalainen luomulehtikaali 2,39 €. 300 grammaa. Hedelmiä eri kaupoista.  Lidlistä hain luomuappelsiineja, 2,29 €/kilo.  Parikymmentä senttiä sinne tänne, verrattuna ei-luomuihin. Näissä oli aika ohut kuori, joten tavallaan koin saavani enemmän sitä itse appelsiinia. Makeitakin