Siirry pääsisältöön

Tekstit

WFPB - Viikon ruokaostokset - Kesäkuu 2. , 125 €

No niin, kauheat kapsäkit tuli haettua kesäkuun toisella viikolla. Puhumattakaan kolmannesta, mutta ensin edes toisen viikon ostokset. Olen joka reissulla jotakin hakenut samalla kaupasta. Tässä kesäautoillessa ei ole tuo bensa ilmaista, joten haetaan nyt kaapit täyteen jos muutenkin liikkuu. Loppuu se autoilu kuitenkin, ennemmin kuin kaappitila.  Vaikka asunkin nyt lähempänä marketteja, niin hamstraaminen on silti jäänyt päälle. Samalla sekoan kun näen ja maistan monia mahdollisuuksia ja uutta. Pitää ymmärtää, että olen vuodesta 2018 asunut pöpelikössä. Täytellyt kaappeja, pakastinta ja tietenkin myös jääkaappia. Toivonut, että lähikaupassa olisi edes maustamatonta soijajogurttia joskus. Toisaalta siellä oppi, että hyvin pärjää ilman moniakin asioita. Hintoja katselin nyt ostoksilla sen verran, että vihannekset ja hedelmät pysyisivät alle kolmessa eurossa kilo. Muuten olen vain lappanut kärryyn mitä tarvitaan, enkä ole budjetteja miettinyt. Pääasia, jos taas pysyy alle kahdensadan eur

WFPB - Kesäkuun ruokia - Viikkokokkailut

Laitetaan ruokaideoita tulemaan. Kesäkuuta on pari viikkoa jo kulunut. Mikä puuttuu? Hortoilu puuttuu, eli tuolla ulkonahan kasvaisi nyt vaikka mitä. Kootut selitykset myöhemmin, miksi en ole hyödyntänyt. Mutta nyt eläinproteiinitonta ja mahdollisimman kokonaista kasviruokaa, ilman lisättyä rasvaa. Lupasin nostaa ruokabudjettiakin hetkellisesti kesää varten, ja nyt on sitten ruukkuyrttejä ja lehtikaalta ostettuna. Perunoitakin oli 10 kg säkki, mutta kylmäkellarin kanssa kävikin ikävästi. Se oli kylmä kun asuntoa esiteltiin ja välittäjäkin oli sitä mieltä, että kyllä tila selvästi on kylmempi kuin muualla. Hengityskin meinasi huurtua. Intoilin. Hain nyt siis perunasäkin ja loikin se olallani kylmäkellariin, että tästä se elämä alkaa.  Ei siellä ollutkaan kuin lattean lämmintä, ja lattialla hiiren jätöksiä.  Piti pottusäkki kääriä vilteissä parvekkeelle yöksi, syödä joka päivä koko päivä perunaa kaikilla viidellä aterialla, että saa menemään. Säkki vilteissä sisällä, yöksi taas ulos. Eip

WFPB - Viikon ruokaostokset - Kesäkuu 1. - 30 € - Muutto

Ostoksilla jatketaan.  Aivan eri meininki oli tämän kertainen muutto. Vuoden 2018 muuttoeväät olivat paljon eläinproteiinipainotteisemmat. Nytkin oli hieman vilunkipeliä ilmassa, vegaaninen suklaa, mutta se oli sellainen valinta. 2018 en ollut sen enempää ruoka-asioita miettinytkään, veuhtasin menemään vain. Uskaltaisiko laittaa kuvan niistä loppuun? *Ei herkille.* Vanhan asunnon siivouseväät siis tässä. 5.72 € Jouduin kaupassa kipaisemaan, koska eväsleipien kanssa sattui sekaannus. Kaupassa kipaiseminen oli yllättävän vaikeaa, koska tekemistä oli niin paljon. Piti ottaa pellillisestä sämpylöitä loput mukaan, ja jättää kaksi kotiin. Tulikin kaksi mukaan, ja loput jäi pois. Kaurahiutaletta, kikherneitä, banaaneja.  Muuttajan vinkit: mieti kylmiä eväitä esim kaura-ateria, tölkkipavut ruokatermari? leipaise illalla tai aamulla tuoreet sämpylät, peltileipätyyliin ilman kohotusta*, (*ilman kohotusta? Korjaus: Ilman vaivaamista.) tosi ihana jos ei tarvitse vanhaa jänkkileipää järsiä, tuore m

WFPB - Viikon ruokaostokset 45 € - Toukokuu 4. - 122 €/kk

Toukokuun viimeisen viikon ruokaostosraportti. Laskin että 44,14, eli pyöreästi 45 euroa. Toukokuussa meni 122, 14, jos laskin oikein, eli pyöreästi 120 euroa. Muutto oli käynnissä, ja ostelin neljännellä ostosviikolla milloin sattuu.  Hintojen tai tarjousten perässä ei voinut hirveästi juosta. Ruuanlaittoa piti säveltää, kun astioitakin oli pakattuna jo pois. Tässä K-kaupasta 8.21 € Unohdin kuvasta K-menu pakasteparsakaalisekoituksen, 1 kg, 2,55 €, kuvituskuva. Appelsiinia ja perunaa Salesta, 6,97 €. Paseerattu tomaatti 0,89 €. Eurolla perunaa. Banaania ja omenaa, 2.32 €. Muuttoevästä, 5,73.  Tein pakastevihanneksista, perunoista ja makaronista yhden kattilan ruuan. Vihreitä linssejäkin oli. Maustoin Garam masalalla. Kauramaitoa ja banaaneita kaura-aterioita varten, ettei tarvitse lämmittää ruokia. Mikro lähti pian pois käytöstä. Uutta asuntoa siivoamassa ja järkkäilemässä, onneksi pääsin asuntoon aikaisemmin, niin sai muuttaa rauhassa. Taas yhden kattilan ruoka. Ostokset siihen 17.67

WFPB - Viikon ruokaostokset - 16 € - Toukokuu 3.

Toukokuun kolmannen ostosviikon ruokaostokset, 15,84 €. Tähän mennessä ruokaan toukokuussa n. 78 €. 3,23 € Mukava, kun oli taas tuossa lähimmässä K-marketissa hävikkilaatikko. Sieltä euron kilohintaan kypsiä banaaneita.   Tässä sekä K- että S- kaupasta ostoksia, 7,93 € Perunapussi 2 kg, 2,19 €. Omenat ja kesäkurpitsa 2,49 €. Olen nyt ostanut Royal Gala - omenoita. Noin 2,5 €/kg.  Sopivan pieniä, ja todella makeitakin olleet nyt.  Siinäpä ostokset.  Muutto lähestyy, ja olen saanut ihan hyvin pakastimia tyhjennettyä. Leipää siellä saa olla, ja muffinsseja . Nehän voi syödä muuttaessa pois. Hyvä sulattaa pakastimet hyvissä ajoin, jotta ne voi jynssätä huolellisesti puhtaaksi. Ei haittaa, vaikka sen jälkeen joutuisin käyttämään päällä niitä, kunhan en enää ala kerätä sinne mitään lisää. Riisiä ja papuja, sekä uunijuureksia . Viime ostospostauksessa kerroinkin, siellä alempana, mitä tuohon risottoon laitoin. Jatkan samalla reseptillä, koska se oli ihan ok. Olipa kesäkurpitsa hyvää spagetti