Siirry pääsisältöön

Tekstit

WFPB - Ohrapannarit - Aamiaisvinkit ja keittiöjumin selättäminen

Pientä aamupalaa. Tässä postauksessa lättyresepti ja aamiaisvinkkiä, sekä helpotusta keittiöjumin selättämiseen. Keittiöjumiksi sanon nyt sitä tilannetta, että ei tiedä mitä laittaisi ruuaksi, vaikka kaapit olisivat täynnä raaka-aineita.  Viime viikonloppuna tein kokkausurakan, jossa tein heti ensimmäisenä lätyt, perunat, makaronit, riisit ja kastikkeen. Uuniperunoita oli myös, toiseen aamupalaan. Näistä sitten sain idean, että tehdäänpä ihan tavallisista ruuista taas postaus, laitan kuvia ja välitekstejä. Näkökulmana sekä aamiainen, että keittiöjumi. Pitkään lukeneille voi taas tulla kertausta, mutta itsehän olen bloginteko jumissa.  Voisin oikeastaan sanoa, että ilman tätä blogia tekisin vieläkin enemmän samoja ruokia, enkä keksisi useinkaan uusia reseptejä. En ainakaan usko, vaikka kukapa sen tietää. Tässä blogissa haluan pitää myös edullisen ruuan lippua korkealla, joten tehdään ruoka alusta asti itse. Olen jättänyt vegaaniset jogurtit ja erilaiset valmistuotteet kauppaan. Paitsi h

WFPB - Ruokaostokset 25 € - Heinäkuu 1

  = 5,23 € Lidlin pitkäjyväinen riisi 0,95 € Jauhoiset perunat Prismasta 0,90 €/kg,  1,79 Yleisperunat, Salesta 1,25 €/kg  2,49 € Ensin marketeista nuo ekat, sitten loppuviikosta keltainen pussi Salesta. Keltaisessa pussissa oli jotain Theresa-perunoita. Ihmettelin mitä nämä ovat. Paistoin kesäinen annos - ohjeella ja alkoivat toimia. Pilkoin aika pieneksi. Ihan jees. = 5,95 € Luomu varhaiskaali  3,19 €/kg x 0,572 g = 1,82 € Persilja 1,25 € Kurkku 2,69 €/kg x 0,332 g = 0,89 € Luomu porkkanat 1 kg = 1,99 € Varhaiskaali ja porkkanat Prismasta, persilja ja kurkku Lidlistä. Varhaiskaali luomuna oli vieläkin saman hintaista melkein kuin tavallinenkin, kun nämä hain.  Tänään oli tavallinen 2,89 €/kg Prismassa. Ostan silti tuota luomua nyt. = 2,43 Loppuviikosta hain sen perunasäkin ja nämä Salesta. Persilja 1,45 € Kurkku 0,98 € Kurkun kilohinta Salessa oli keskiviikkona 5.7.  edelleen yli 3 €/kg. = 0,8 € Vähän herkuttelua. Leivällä on yleensä kallis kilohinta ja sitä meni minulla ennen paljo

WFPB - Kesäkuun ruokia - Hyviä ruokavinkkejä

Kesän kokkailut. Kesäkuussa, ja tämä heinäkuun alku myös, menin näillä. Ruokakuvien jälkeen esittelen lisävinkit.  On nimittäin tullut uusia Kokaru-aiheisia sivuja ja juttuja, jotka kasvisruoasta kiinnostuneen kannattaa käydä tsekkaamassa.  1. Spagettiruoka Ohjeita:  Spagetti ja tomaattikastike porkkanoilla 10 minuutin ruoka: spagetti ja vihannekset Spagettiruoka, sisältää myös perunoita Ensin porkkanat kiehumaan, perunat pian perässä. Pussi täysjyvärakettispagettia ja tölkki kidneypapuja. Pavut ruokaan nesteineen päivineen. Lopuksi purkillinen tai pari paseerattua tomaattia. Tein viiden litran kattilassa, siihen mahtui koko pussi rakettispagettia. Mausteeksi vähän oreganoa, cayennepippuria ja en muista laitoinko muuta. Maustekaapista ovat loppu ainakin kuivattu persilja ja mustapippuri, mutta reseptisivuilla on tarkempi mausteohje.  Ei tämä hirveästi tarvitse, kun makeutta tulee porkkanasta, happamuutta tomaatista, ja pavut tuovat mehevää rakennetta. Ketsuppia päälle, tai ravintohiiva

WFPB - Ruokaostokset 25 € - Kesäkuu 3, 96 €/kk

Kesäkuun loput ruokaostokset tekivät 25 euroa. Alle satanen kuussa ruokaan. = 7,45 € Riisi 1 kg 2,15 € Prismasta Afra perunoita 0,89 €/kg x 3,152 kg =  2,81 € Salesta Afraperunat, Toivoniemen , 1,25 €/kg x 2kg  = 2,49 € Yhdistettynä niihin mitä oli kaapissa, riitti viikoksi. Finelin mukaan noin 7500 kcal. 2000 kcal arvioidulla päiväkulutuksella tarvitsen yli 14000 kcal viikossa.  Kaapissa oli jo kaurahiutaleita, ohraryynejä, riisejä, linssejä ja papuja.  = 7,48 € Kurkkua 2,39 €/kg x 0,552 kg = 1,31 € Persilja 1,49 € Luomu varhaiskaali 3,19 €/kg x 0,844 kg =   2,69 € Luomu porkkana 1 kg =   1,99 € Prismasta.  Tavallinen varhaiskaali oli n. 3 €/kg.  Luomu oli siis ainoastaan n. 20 senttiä kalliimpi kilohinnaltaan. En nähnyt siinä kohtaa järkeä valita tavallista. Luomuporkkanat olivat n.50 senttiä kalliimpia, kuin tavalliset.    = 2,41 € Persilja 1,45 € Kurkku 3,29 € x 0,292 kg = 0,96  € Keskemmällä viikkoa uusi setti kurkkua ja persiljaa. Lähimmässä Salessa maksoi kurkku enemmän kilolta,