Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään hakua uunipuuro vastaavat tekstit.

WFPB - Uunissa ruokia - Täytetyt paprikat ja kurpitsat - Kokkauspäivä

Tänään teemana on uunissa valmistuvat ruuat.  Tein viikonloppuna muutaman uuniruokalajin. Urakka vähän paisui suunnittelematta, ja välillä piti sammuttaa uunikin ja lähteä ulos.  Täytetyt paprikat olivat se alkuinnoituksen lähde, ja ne onnistuivatkin ihan hyvin. Ensimmäistä kertaa tein niitä nyt. Paprikalle varmasti paistuessa tapahtuu jotain, minkä takia tällainenkin joskus kannattaa. Pannulla tai uunissa, minulle käy kaikki. Olisiko lie tavallisen vanhan sähköuunin kanssa ollut parempi aina odottaa, että yksi ruoka tulee valmiiksi ennen seuraavan lisäämistä. Urakka siis venähti osittain, osa asioista tuntui kypsyvän hitaasti, mutta ainakin nyt on eri makuja riittänyt koko viikon. Teen ranskalaiset aina kylmään uuniin ensin, joten kuumumisaika tuli hyötykäyttöön. Siispä uuni kuumumaan 200C -asteelle, ja kuoritut + suikaloidut perunat ylätasolle paistumaan. Ranskalaiset ehdin juuri ajoissa ottaa uunista, ennen kuin ne menivät liian ruskeiksi.  Alatason ritilälle suunnitt...

Uunipuuro kauranjyvistä

Kun kerran ollaan kokokasviruokavaliolla, eli Whole Food Plant Based Diet:illä, niin kokeilkaamme tehdä koko naisista kaura n jyvistä kaurapuuroa. Mitta-astia on 2,5 desiä tilavuudeltaan, Cup siis. Ostin sen, koska seuraan paljon ulkolaisia kasviruokavideoita, ja mukava käyttää samoja mittoja. Ilmankin tällaista tietysti pärjää, koska eiköhän se Cup ole sen 2,5 desiä yleensä. Laitoin aamulla kauranjyvät kylmään veteen likoamaan hämärään paikkaan. Ajattelin, että ne varmasti kypsyisivät nopeammin esiliotettuina. Kahdenlaisia ohjeita löytyi netistä siihen, että liottaako kauraryynejä vai ei, joten tein oman ratkaisuni. Peitin likoamisastian  kannella, ettei se ala kerätä pölyä.  Illalla kauraryynit olivat turvonneet vedessä suuremmiksi. Laitoin lionneet kauraryynit likoamisvesineen lasivuokaan ja lisäsin likoamisveden lisäksi vedenkeittimessä keittämääni kuumaa vettä vielä ainakin litran verran.  Prosessi nopeutuu, jos vesi on heti kuumaa.  Vuoka tuli me...

WFPB - Aamiaispelti - Helposti, nopeasti ja vegaanisesti

 Tästä tulee helppo aamiainen, mikäli ei tarvitse kuoria ja kypsyttää kaikkia kasviksia alusta asti.  Valmiiksi keitetyt perunat ja porkkanat löytyivät jääkaapista. Pakasteparsakaalit ja omena olivat myös helposti käsillä. Laitetaan kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle ja uuniin. Uunin voi samalla vääntää 200 C - asteelle. Energiataloudellista olisi laittaa koko pelti täyteen kasviksia ja laittaa parikin peltiä päällekkäisille tasoille uunissa (jos on kiertoilmauuni, kait).  Yhdelle syöjälle näissä oli kuitenkin syötävää enemmänkin kuin tarpeeksi, joten tällä kertaa jäi tämä oma peltini vähän vajaatäyttöisen näköiseksi.   Samoilla lämmöillä voisi tehdä loppupäiväksikin jotain ruokia, kuten makaronilaatikko  ,  uunipuuro  tai peltileipä , mikäli ei ole heti lähdössä pois kotoa.  Kun varsinkin perunat alkoivat näyttää kivan ruskettuneilta, otin pois uunista. Omenat näyttivät kuivahtaneilta, mutta ne osoittautuivat si...

WFPB - Viikon ruokia - Ruokapäiväkirja - Syyskuu II, Lokakuussa

Nyt on jaettavana taas hyvä linkki. Katsotaan se ensin, ja siirrytään sitten viikkokokkailuiden pariin. Kiva, kun tulit katsomaan! Linkki: Fineli. fi käyttö ja ruokapäiväkirjan täyttö Mitä lääkäri Soili Kasanen syö päivässä kokokasvisruokavaliota löysästi noudattaen? Se selviää hänen tekemästään PDF-stä, ja tarjolla on paljon tietoa ravinnosta.  Finelin ruokapäiväkirjasta tietämisen arvoista ja kätevää juttua. Opit varmasti käyttämään sitä omaksi hyödyksesi parhaiten. Minulle ainakin oli ravinnosta fosforijuttu aivan uutta. Ei ole ikinä käynyt mielessäkään fosfori. Onneksi! Koska olisin aiemmin saattanut olla hyvin ihmeissäni omia taulukoita tutkiessani. Sekasyöjänkin esimerkkipäivä oli kiinnostava, ja miten vaikea oli saada kuitua huolimatta sydänmerkeistä ja kaikesta muusta ah, niin kauniista. Ei muuta, kuin sinne vain tutustumaan. Tule ehkä sitten joskus takaisin katsomaan, miten porkkanoilleni ja lantuilleni kävi. Laitoin linkin toki myös loppuun, jos haluat ensin nähdä lantut....

Luukku 12 - Ohra - WFPB

Luukku 12 ja ohra.  Tässä postauksessa ensin ohrapuuro kokonaisista jyvistä, sitten muitakin ohralaatuja, ja ohrapuurot jauhoista ja hiutaleista. Puuro kokonaisista ohranjyvistä  Huuhtelin ohraryynit astiassa, n 2,5 dl, lisäsin kylmää vettä ja pesin ohrat, kaadoin veden pois muutaman kerran.  Ohraryynit likoamaan kylmään veteen päiväksi tai yön yli. Säilytin jääkaapissa sen aikaa. Huomioin liotusvedenkin vesimäärään, koska sitä ei tarvitse kaataa pois. Joidenkin ohjeiden mukaan liotusvesi kaadetaan pois, mutta kun en nähnyt mainintaa heti, käytin liotusveden. Keitin puuron veteen ensin n. 2,5 dl ohraryynejä n. 1,5  l vettä Keitin kattilassa ensin pelkässä vedessä jonkin aikaa, sitten laitoin haudutuspataan. Kävin välillä sekoittelemassa, ja lisäsin kiehuvaa vettä tarpeen mukaan. Kun puuro alkoi olla valmista, ja vesikin oli imeytynyt kokonaan, laitoin vielä alle puoli purkkia kauramaitoa.  Kattilassa tai haudutuspadassa ei varmaan ole niin tarkkaa, onko nestemää...