Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella sokeriton merkityt tekstit.

WFPB - Nektariini-mustikkapiirakka

Herkullinen jälkiruoka. Niin hyvää, että tämän takia kannatti sekä herätä tänä aamuna, että pitää blogiakin ensin monta vuotta.  Tämä piirakka on vegaaninen ja ilman lisättyä rasvaa. Halutessasi myös ilman lisättyä sokeria. Voit siis makeuttaa pelkästään taatelilla, jota tulisi sekä taikinaan että kastikkeeseen noin 6 kappaletta.  Korvasin nyt osan taateleista sokerilla. Ajattelin että jos syö koko piirakan saman päivän aikana, niin olisi syönyt jopa 12 taatelia.  Se voi olla liikaa taatelia yhdelle päivälle, koska taateli sisältää niin paljon kuituakin. Ihan oman harkinnan mukaan siis voit laittaa taatelia tai sokeria, tai molempia. Vaniljasokeria laitoin lähinnä vaniljamausteen takia. Ripaus kaneliakin on mausteena. Tähän reseptiin tulee nektariinien (n. 4 kpl) ja pakastemustikoiden (1-2 dl) kastikkeeksi taateli-vesiseos, jossa on kaurahiutaleitakin.  Sekoitetaan ensin vuoanpohjalla, ja siihen päälle kaadetaan taikina.  Paistetaan 180 - 200 C noin 30 minuuttia. Ainekset: Pohjalle: Ne

WFPB - Runebergintortut - Muffinssit

Voiko näitä sanoa runebergintortuiksi, sitä en mene vannomaan. Idea ja lähtökohta oli kuitenkin se. Onnistuivatpa nämä tai eivät olemaan runebergintorttuja, niin ainakin nämä ovat muhevimmat muffinssit mitä olen koskaan tehnyt. Lusikallinen vadelmamarmeladia päälle ja piirsin rinkulan sokerikuorrutetuubilla. Testasin myös kostuttaa säilykekirsikka tomaatin  /(höh) liemellä, mutta parempia oikeastaan ilman. Jos haluaa Runebergin tortut, näistä kuitenkin kostuttamalla voi tehdä. Runebergintortut tai vähintään muffinssit 6 kpl : Kuivat aineet: 1,5 tl leivinjauhe 1 tl ruokasooda 1 dl mantelijauho 1 dl hiivaleipävehnäjauho 1 dl piparinmuru ( tai korppujauho )+ kaurahiutale 1 tl vaniljasokeri Ellei ole pipareita, laita korppujauhoja ja mausteita: ripaus kanelia, kardemumma Jos tulee liian vähän jauhoja, laita lisäksi kaurahiutaleita tai lisää vehnäjauhoja. Märät aineet: 1 tl omenasiiderietikka 1 rkl omenasose 1 dl kauramaito  1 dl soijajogurtti n. 3/4 dl sulatettua taatelia, vesivellinä Muff

WFPB - Banaanijätski - Nice Cream - Vegaaninen jäätelö

Herkkujen makuun kun on päästy, niin paras näyttää, miten olen ratkaissut banaanijäätelön tai Nice Creamin teon.  Sehän on banaanista tehty vegaaninen ja terveellisempi versio jäätelöstä, ainakin riippuen mitä siihen sitten lisäilee muuta. Omasta keittiöstäni puuttuu iso tehokas blenderi. Tällainen kuitenkin löytyy, eli Silver Crest "Mini Chopper", minipilkkoja. Lidlistä ostettu. Banaanit olivatkin umpijäässä. Pilkkoja ei näihin vielä pysty. Vaihtoehtona on joko antaa sulaa hieman pöydällä, tai käyttää nopeasti mikrossa. Mikrottamisessa puhutaan alle kymmenistä sekunneista, mikrosta riippuen. Sitten voi jo kokeilla, joko  pystyisi pilkkomaan.  Ja kuitenkin niin jäässä, ettei yhtään mene velliksi.  Muutamassa minuutissa sulaa kyllä pöydälläkin. Jos banaani pääsee sulamaan vähäsenkin liikaa, se alkaa muuttua takaisin ylikypsäksi banaaniksi.  Jos banaanit muuttuvat vahingossa liian velliksi, voi juoda pirtelönä tai tehdä  kaurabanaanikeksiä uunissa.  Laitan yleensä tilkan vettä

WFPB - Porkkanakakku - Rasvaton - Taatelilla makeutus - Kokeilu FOK - reseptistä

Esitän vaiheet ja kuvat, koska yleisluontoisesti näistä voi olla hyötyä, vaikka tämä minun kakkuni menikin osittain plörinäksi. Ohjeen porkkanakakulle hain  Forks over Knives  - sivustolta.  Hyvää se kyllä oli, kylmänä varsinkin. Lämpimänä en ole kovin varma. Yritin kääntää mitat ja mausteet suomeksi, mutta lopulta tein aika lailla oman versioni reseptistä ja laitoin: alle 100 g taatelia, tai alle 1/3 pakettia puolikas isosta tai pienikokoinen banaani, noin puoli cuppia viipaloituna 1 tl vaniljasokeria 2 tl leivinjauhetta 1 tl ruokasoodaa 1/2 tl piparkakkumaustetta   mausteita 300 milliä eli noin ainakin 2,5 - 3 desiä vettä tai kauramaitoa porkkanasosetta (raastettua olisi kannattanut ehkä) mausteita Sitten kakku uuniin paistumaan 180 C 40 minuutiksi. Paistoaika pitää katsoa tapauskohtaisesti. Tämä on vaikea ajoittaa, koska se pinnalta kypsyi nätisti, mutta kun kokeilin haarukalla se oli pysynyt märkänä. Eikä siitä sellaista kuivan möyheää kakkua koskaan tullut. Puolessa välissä laitoi