Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella resepti merkityt tekstit.

WFPB - Viikkokokkailut - Elokuu III - Selleri

Elokuu meni, mutta ehdin vielä sen puolella jotain ruokia laitella. Valo alkaa olla vähenemässä. Sen huomaa siitä, että alkaa ruokakuvien ottaminen olla lujan takana. Katsotaan nyt silti, mitä  20 euron ruokaostoksista tuli, ja muista mitä oli kaapeissa. Varsinkin selleristä olen innoissani, ja siitä on kaksi ideaa. Muut ruuat menivät vähän samoja ratoja, kuin ennenkin.  Selleri raakana: Kun haluaa syödä jotain vaikka leffaa katsellessa, tällainen sekametelikuppi on hyvä. Itselläni tämä auttaa siihen kun haluaa syödä, mutta hirvittää lähteä sen pelkän pähkinäpussin kanssa istumaan.  Jokin muffinssi , banaanikeksi tai jopa pari ruutua tummaa suklaata, jos kuuluu repertuaariin. Kaikki kaloritiheämmät voi ujuttaa mukaan, mutta kokonaisuus voikin olla ihan huomaamatta enemmän salaattipuolella. Selleri keitossa: Sellerin uutuudenviehätys ja tuoreus laimenivat aikaa myöten. Loput varret pääsivät keittoon. Maukas keitto - Juurekset, selleri ja peruna Keitto oli raikas ja maukas, voin vannoa

WFPB - Hyvää juhannusta! - Savutofulaatikko - Vinkit kesän juhlaan - Italiansalaatti

Hyvää juhannusaattoa! Nyt on laittaa savutofulaatikon ja italiansalaatin reseptit, mutta myös muita kesäisiä ideoita. Miksei juhannukseen, mutta muutenkin.  Ensin vinkit, sitten ruokaohjeet, sitten lisää linkkejä. Tein pitemmän postauksen juhannuksen kunniaksi. Sisältää myös : Voidellako vuokaa vai ei? Tofun suolapitoisuus Dr Greger-linkkiä  Reseptilinkkejä Mansikkakakun kuorrutevinkki Koirien kuvat Kukkia, vieraslaji ja kotoisempi Jos jussin suunnitelmat ovat jo lyöty lukkoon, tule toki katsomaan paremmalla ajalla uudelleen. Kesä jatkuu vielä.  WFPB- vinkkini juhannukseen: Grillaamisesta nauttivat monet juhannuksena, ja niin myös WFPB - ruokavaliolla olevat saattavat tehdä. Mitä grilliin laittaisi?  Paprikaa, kesäkurpitsaa tulee ensimmäisenä mieleen. Bataatti ja myskikurpitsa, ruusukaali. Kukkakaaliwingsit? Sienet. Täyte : riisiä, vähän misoa, tomaattisosetta, pippurit ja chilijauhetta. Pavut käy. Soijarouhe. Päällä "juustoinen"vegekastike . Vihanneksissa on kuitenkin niin v

WFPB - Keitto - Ruukkuyrtit ja lehtikaalit - Valkoiset pavut tomaattikastikkeessa

Tässä hyödynnetään ruukkuyrtit, lehtikaalit ja vihannekset, jotka uhkaavat lakastua. Ainekset: Perunaa, vihanneksia, papuja, paseerattua tomaattia, mausteita. Itselläni ainakin kun ostan vaikka maanantaina nipun tuoretta vihreää, alkaa ikään kuin kilpajuoksu aikaa vastaan.  Ostetut vihreät lisukkeet haluaisi ehtiä syödä tuoreena ja hyödyntää tarkkaan, mutta aikakin on rajallinen. Katsotaan nyt siksi, mitä viimeksi löytyi: Persilja. Parhaita lehtiä jo otettu.  Pätkät kurkkua. Höyrytettyä lehtikaalta. Basilika, jossa on enää pieniä lehtiä. Leikkasin basilikasta ja persiljasta varret ja erottelin lehdet. Jos varret ovat selkeästi puisen ja paksun oloisia, ne eivät ole välttämättä kaikki kypsy pehmeäksi keitossa. Kaikkea ei pysty aina käyttämään. Lehtiä voi lisätä myös vasta valmiiseen keittoon, pysyvät vihreinä. Keiton muut ainekset: Perunaa papuja pakastevihannekset paseerattua tomaattia  'Pilkoin perunaa ja keitin ne vähässä vedessä pakastevihannesten kanssa. Lisäsin heti ruukkuyrtt

WFPB - Couscous ja vihanneskastike - Kastikkeen jatkojalostus - Kilo päivässä

Tänään jatkojalostetaan eiliset kastikkeet paremmaksi herkkuruuaksi Couscousin kanssa. Tänään keitellään sitä surutta pannulla ja haihdutetaan kokoon se raa-an tomaattimurskan liemi. Hyväähän eilinen kastike oli vastakeitettynä ja into päällä. Aamulla se oli ensimmäinen hätäapu nälkään perunoiden kanssa. Sitten alkoi jo vähän mietityttämään. Mutta onneksi on keksitty couscous. Viiden minuutin keittoajalla valmistuva helppo ruoka. Kaateli n puoli pakettia couscousia kiehuvaa n vetee n. Kuvassa  näkyy millaista siitä lopulta tuli valmii na. . Laitoi n iha n ripaukse n kurkumaa ja currya, että couscous  muuttui keltaise n väriseksi. Suolaa, sekä kunnon lorauksen sweet chili - kastiketta.  Kaateli n pakastepusseista maissit ja  her neet.  Kun couscousit alkoivat olla valmiit noin 5 minuutissa, laitoin kannen päälle ja annoin hautua hetken. Hyvää oli! Couscous on minulle sellainen ruoka, etten välitä tätä syödä liian vähäsuolaisesti. Makuaisti tottuu kaikkeen, ja joku toinen varmaan tästäki