Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella punajuuri merkityt tekstit.

WFPB - Ruokaostokset 32 € - Toukokuu vko 1 - Kokkailut - Äitienpäivä

Viikon ruokaostokset, ja viikon kokkailuita. Ideat myös äitienpäivään. Hedelmiä vappupöytään Salesta. Perunoita. Perunoita, punajuuria ja kurkku 4.50 € Porkkanat piti hakea K-marketista asti. Kelit olleet vähän huonoja, joten ei ole montaa hupikävelyä sinne hotsittanut tehdä. Kerran kävin, ja sattuikin olemaan omenatarjous, 0,50 €/kilo.  Kauramaitopurkin muistin ostaa, mutta se soijajogurttihan unohtui.  Olisin halunnut tehdä italiansalaattia, mutta en sitten kaupassa enää muistanutkaan. Loppuviikosta alkoi olla ongelma, että mitä vihannesta söisi. Pakastimessa on vielä jotain, mutta oli taas haettava kaali, että saa tuorettakin pöytään. Punajuurien, porkkanoiden ja omenoiden kanssa kaalista tulee monta asiaa halvalla. Kesäkurpitsakin olisi nyt ollut melko edullista. Yhteensä meni 32, 38 €. Kokkailut: Punajuuria ja kaalta keitin, ja maustoin. Tähän keitokseen käyvät myös porkkanat ja omenat. Säilykepaprikat toimivat myös tosi hyvin. rouhittu mustapippuri jauhettu inkivääri jauhettu kur

Luukku 23. - WFPB - Ruskea risotto ja punakaali - Ohra ja riisi

Jouluaattohan on jo huomenna, joten laitetaan jouluisen näköistä ruokaakin. Luvassa ovat nyt punakaalilisuke ja ruskea risotto.  Lautasella myös punajuurisalaatti, italiansalaatti ja pinaatilla koristeltu perunamuusi. Ruskea risotto muistutti maksalaatikkoa, joten sopii joulun tunnelmaan. Italiansalaattihan tehtiin jo eilisessä luukussa. Tänään sekoitin keitettyä punajuuriraastetta soijajogurttiin. Katsoin Atrian  einespunajuurisalaatin  valmistusaineet. Samat valkopippurit, etikat, sokerit ja suolat mainittiin. Lisäksi sinappi. Siellä sanottiin säilykepunajuuri. Laitoin nyt itse keittämiäni suolattomia punajuuria. En ole punajuurisalaattia koskaan syönyt, joten en pysty vertaamaan. Punakaalilisuke Pilkoin punakaalit kattilaan, peitin vedellä ja laitoin mausteita.  Osan mausteista lisäsin vasta loppuvaiheessa.  Etikkaa, mustapippuria, inkivääriä ja lorauksen siirappia laitoin nyt aluksi. Muistan lukeneeni, että etikka auttaisi värin pysymistä. En huomannut vaikutusta. Punakaalia keite

WFPB - Ruokaostokset 40 € - Elokuu vko 3.

 Ruokaostoksien esittelyt alkaen vihanneksista.  Sitten katsotaan mitä viime viikon jälkeen on tapahtunut. Persilja, 1,35 €,  selleri 2,19 € lähikaupoista. Kiinankaali 2,89 € / kilo lidlistä. Kuuden euron setti tässä. Pakastealtaasta vihreät pavut, maissit, pari hernepussia ja pinaattia. Noin 3 €. Porkkanaa, bataattia, punajuuria ja palsternakkaa. Yhteensä n. 7-8 € Hedelmänä omenat, Jonagold. 1,5 € 2 kg pussit olivat 0,89 € /kpl.  Perunan kilohinnaksi jäi alle 45 senttiä.   Edullista ruokaa jo. yhteensä 3.56 € Lidlistä sai riisiä 1,39 € kahden kilon säkeissä.  Riisin kilohinnaksi jäi 0,69 €.  Riisi oli italialaista alkuperää.  Spagetit olivat halpoja, 0,69 € pussi, kilohinta siis 1,38 €.  Yht. 4,55€ Erilaisia tölkkipapuja ja paketti kuivattuja, punaisia linssejä. Yhteensä n.6-7 euroa. Maustamisiin n.5 euroa.  Lidlistä löytyi edullinen appelsiinimarmeladi 1,05 €.  Aamun n. 3€ ostokset lähikaupasta. Yhteensä sain laskettua kuiteista summan 41,73 €.  Tässä kuussa mennyt noin 140 €. Sitten