Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella pakastevihannekset merkityt tekstit.

Luukku 21 - 15 minuutin ateriat - WFPB

Luukussa 21 on viidessätoista minuutissa valmistuvia ruokia. Joulukiireiden keskellä voi olla tarve nopeille ratkaisuille. Itselläkin kun on joulukalenteri tehtävänä, päivät täyttyvät helposti. Runsaasta kokkaamisesta huolimatta, ruoka ei ole aina valmiina. Osa unohtuu parvekkeelle jäähtymään, ja ruokarasia onkin tiiliskivijäässä kun sitä tarvitaan. Luukun nimen piti olla 10 minuutin ruokia, mutta se ei onnistunutkaan. Eilisessä luukussa tuli puheeksi talkkunan lisäksi bulgur ja couscous, joissa on alle 10 minuutin keittoaika molemmissa. Puhuin siis pikaruoista. Talkkuna on todellinen pikaruoka. Puuroksi tehdessä ellei se yhtään saanut vetäytyä, talkkunajauhon rakenne tuntui edelleen. Keitettynä silti nippa nappa välittömästi syömävalmis. Jogurtin päällä sekunnissa. Mysli on myös hyvä pikaruoka. Se tarvinnee kastikkeeksi jogurtin, kauramaidon, tai mehun. Ks. raikkaat  eväät helteessä. Lämmin ruoka pikana on hieman haaste. Mikropuuro on tosi nopea, mutta miten nämä muut? Ateriaksi luen

WFPB - Keitto - Ruukkuyrtit ja lehtikaalit - Valkoiset pavut tomaattikastikkeessa

Tässä hyödynnetään ruukkuyrtit, lehtikaalit ja vihannekset, jotka uhkaavat lakastua. Ainekset: Perunaa, vihanneksia, papuja, paseerattua tomaattia, mausteita. Itselläni ainakin kun ostan vaikka maanantaina nipun tuoretta vihreää, alkaa ikään kuin kilpajuoksu aikaa vastaan.  Ostetut vihreät lisukkeet haluaisi ehtiä syödä tuoreena ja hyödyntää tarkkaan, mutta aikakin on rajallinen. Katsotaan nyt siksi, mitä viimeksi löytyi: Persilja. Parhaita lehtiä jo otettu.  Pätkät kurkkua. Höyrytettyä lehtikaalta. Basilika, jossa on enää pieniä lehtiä. Leikkasin basilikasta ja persiljasta varret ja erottelin lehdet. Jos varret ovat selkeästi puisen ja paksun oloisia, ne eivät ole välttämättä kaikki kypsy pehmeäksi keitossa. Kaikkea ei pysty aina käyttämään. Lehtiä voi lisätä myös vasta valmiiseen keittoon, pysyvät vihreinä. Keiton muut ainekset: Perunaa papuja pakastevihannekset paseerattua tomaattia  'Pilkoin perunaa ja keitin ne vähässä vedessä pakastevihannesten kanssa. Lisäsin heti ruukkuyrtt

Luukku 15. - WFPB - Vihreä keitto

Eilen meni reissaamiseksi päivä, ja syöminen hajanaiseksi ja leipävoittoiseksi.  Ruokavaliolla toki, ei mitään öljyjä kuitenkaan, mutta silti. Tuli se olo, että nyt äkkiä jokin myrkynvihreä vihanneskeitto.  Saimi Latosen pula-ajan keittokirjassa oli resepti "Nokkosmaitokeitto". Nokkosia, vettä, jauhoja, maitoa, sokeria ja suolaa. Muokkasin siitä meille kuuman kupposen tähän päivään. Ensin kattilaan alle puoli litraa vettä, lopussa myös kauramaitoa. Kerätään pakastimesta vihanneksia kuten: maissia parsakaalta pitkiä vihreitä papuja lehtikaalta vihannessekoitusta pakasteherneitä pinaattia Vihannekset voivat olla mitä vain. Melko hyviä tässä ovat erityisesti pakastepinaattipallerot.  Ne hajoavat liemeen, jolloin keitosta tulee täydemmän oloista. Pinaatissa on lisäksi makua.  Mausteet: persiljaa curry, tai hot curry mausteseosta mustapippuria valkopippuria kolmen tai viiden pippurin sekoitusta, jos sattuu olemaan. Mausteita voi ripotella vähitellen, tai käyttää 1/4 mittalusikan k

WFPB - Ruokaostokset - 70 € - Viikon ajalta

Seuranta-ajalla 9.-16. 7. 2021 meni ruokaostoksiin paria senttiä vaille 70 € Kävin Prismassa ja jossain vaiheessa viikkoa Minimanissa. Pienemmistä kaupoista hain välillä pikkuostoksia. Ostoksien jälkeen pari kaurahiutaleiden vertailukuvaa.  Viikonlopun perusreissu Prismaan teki 41,58 €. Ananas maksoi 1,49 € / kilo. Ei paha hedelmästä, vaikka siitä tietysti lähtee kuoret ja tukka roskiin. Kukkakaali oli 3,89 € / kilo ja kiinankaali oli 3,49 € / kilo.  Sienet tulivat maksamaan 3,33 €, ne olivat 4,89 € / kilo. Pakastettu lehtikaali oli 2,95 € / pussi, varmaan siis jotain 6 euroa kilolta.  Mansikkapussissa oli ihan eri mansikoita, kuin edellisissä samanlaisissa pusseissa. Olivat kyllä hyvän näköisiä ja varmaan uusia mansikoita.  Jospa laittaisi mansikkasopaksi. Sitruunat unohtuivat kuvasta, 3.09 € / kg, 1,49 €. Perunasäkki 10 kiloa, maksoi 6,69 €. Säkit olivat juuri vasta toimitettuja ja perunat tosi hyviä.  Tänään ovat viimeiset perunat menossa tästä säkistä. Minimanistahan kesäkurpitsoit