Siirry pääsisältöön

Tekstit

WFPB - Ruokaostokset 40 € Lidlistä - Maaliskuu 3

Maaliskuun kolmannet ruokaostokset, n. 40 €. Kävin Lidlissä kahdesti. Ensin pari kassillista ja vähän reppuunkin. Toisella kerralla olin ohikulkumatkalla ja päätin ostella lisää. On vähempänä kantamisia sitten jonain toisena kertana, kun ei millään kerkiäisi tai jaksaisi. Jos Lidlin ostokset kiinnostaa muutenkin, katso myös postaus mitä sieltä löytyi  helmikuussa 40 eurolla , silloin oli vegaanisuus paljon tapetilla. = 12,40 € Ohikulkumatkan ostokset: Riisiä kilo, 2 kg paseerattua tomaattia,  pikakaurahiutaleet 500 g,  4 kg perunaa,  pari sitruunaa. Ostoksia n.7,5 kg. Riisejä ja hiutaleita on kiva aina tuoda, kun on siihen sopiva hetki. Ei sitten käy ruokaa laittaessa niin että kaataa viimeiset riisit jotka loppuvat kesken, eikä ole uutta pussia valmiina. Tuo luomu paseerattu tomaatti mitä helmikuussakin Lidlistä innoissani ostin, olikin suolattua. En vain huomannut kerta kaikkiaan.  Hankala oli huomata ensin. Tomaattiin se lisätty suola uppoaa niin hienosti, ja sitten kun laittaa ison

WFPB - Helppo aamiaispiirakka - Suolainen piirakka

Viimeisimmästä makeasta kaurapaistosaamiaisesta suolainen versio. Piti vähän muokata ideaa, mutta sain onnistumaan. Hyvää, pian syötykin, ja mikä parasta: saa heti aamusta käyttää ylijääneet perunamuusit pois. Kaurapuurokin on samassa.  Haarukan heilautuksella taikina on valmis, ja sitten vain kahvi/tee kiehumaan. Vesi kielellä odottelemaan. Tuoksu on täysin huumaava, varsinkin jos käyttää ripauksen kuivattua oreganoa ja basilikaakin. Tämä piirakka pysyi aika mehevänä. Melkein yhtä helppo syödä, kuin moni muukin aamiaistofukokkeli tai puuro. Aamiaispiirakka 1 dl perunamuusia 1 dl kaurahiutaleita 1 dl jauhoja esim. ruis, graham tai ohra 1 dl vettä ripaus suolaa ripaus sokeria Sekoita ainekset, tasoittele piirakkapohjaksi, ja esipaista uunissa 200 C n. 10 minuuttia. Lisää täytteet kuten tomaattia, pinaattia, papuja, sieniä ym. Paista sen jälkeen vielä n. 20 - 25 minuuttia, tai kunnes valmista. Jauhoina voi käyttää mitä tahansa: Grahamvehnää, ohraa, ruista. Käytin ruisjauhoja viimeksi, j

WFPB - Ruokaostokset 37€ - Maaliskuu 1 ja 2

Maaliskuun parin ensimmäisen viikon ruokaostokset. 37,22 €. Noin 40 euroa siis. = 5,38 € Persilja 1,29€, jälkiuunileipä 2,29€ ja ruskeat pavut 0,95 €/prk. Helppo paketti noin vitosella välipalatarvikkeiksi. Näistä tuli paputahnaleipiä .   Papuja leivän päälle, kokonaisena tai muusattuna. Persiljaa salaatiksi.  = 5,80 € Mämmi ja "kerma" lähi-Salen valikoimista. Sopivan paksua tuo soijamaito 2,25€ mämmin kanssa. Ostin pakastetun mämmin 3.55€. Pakastetun huonona puolena voi olla, että on rasiassa kuivunut reunoista.  Täysin tuoreen veroista oli silti tällä kertaa. Pakastetun mämmin ostamalla säästää ehkä noin euron, joten riippuu varmaan tilanteesta ottaako riski. Tässä mämmissä on lisättyä sokeria, mutta eri vaihtoehtoja löytyy myös ilman sitä.  Sivuhuomiona, tässä on nyt kunnon kuitueväät: Ruisleipä, pavut, ja mämmi. Jos papuihin ja rukiiseen ei ole tottunut, voi olla rankkaa vatsalle alussa.  Pienillä annoksilla kun aloittaa, voi onnistua ongelmitta. Jos malttaa.  = 2,63 € Ba

WFPB - Aamiainen - Kaurapaistos - Marjapiirakka

Sovelsin aamiaisideaa, joka kiertää nyt internetissä. Instagramissa oli video @smartgusto -tilillä . Täyttävää ruokaa, ja samalla makea herkku. Hyvää kasvijogurtin kanssa. Kaurapaistos banaani kuorittuna ja muusattuna 1,5 dl kaurahiutaleita 1,5 dl kauramaitoa  marjoja ja rusinoita taatelia, halutessa, liotettua 180 C 25 - 30 min.  Paistoin lasivuoan kannessa, uunin keskitasolla. Ilman voiteluakaan ei jäänyt kiinni astiaan, muuta kuin vähän reunoista. Kannattaa silti varmaan laittaa leivinpaperi suojaksi. Astia puhdistui kuitenkin helposti. Maitona oli Oatly luomu kauramaito. Jos sulatat banaania pakkasesta ja se on kuumaa, siihen on helppo pilkkoa pieneksi taatelia ja antaa sulaa. Ei tarvitse välttämättä blenderiä. Piirakan päälle laitoin myös omenoita. Omenat olisi kannattanut joko laittaa pienemmiksi tai paistaa erikseen 200 C, jotta ehtisivät karamellisoitua tarpeeksi.  Alkuperäisessä laitettiin chian siemeniä, ne jätin pois.  Kuvia työvaiheista: Muusasin banaanin ensin astian pohja