Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella vähäkalorinen ruoka merkityt tekstit.

1. Luukku - WFPB joulukalenteri - Peruna

Tervetuloa seuraamaan joulukalenteria! Toivottavasti onnistun tekemään kaikki 24 luukkua, eikä tule mitään väliin. Ensimmäisessä luukussamme on yksi euro, ja yksi ruoka: peruna.  Luku 1 ratkaisi päivän teeman, koska melkeinpä aina voi saada yhdellä eurolla noin kilon perunaa, jostain lähikaupasta tai marketista. Muitakin ruokia toki olisi vastaavilla kriteereillä. Perunassa on silti lisäksi se ominaisuus, että se on maanalainen juurikasvi ja sisältää C-vitamiinia, toisin kuin puurot. Perunaa uskallan syödä koko päivän pelkästään ja se olisi valintani, jos pitäisi päättää vain yksi ruoka.  Perunan tiedot tuntuvat vaihtelevan Finelissä sen mukaan, ovatko ne punnittuja ja kuorittuja, vai keitettyjä kuorittuja. Vaihtoehtoja oli niin paljon, etten alkanut kaikkia kokeilemaan.  Voisin kait syödä perunaa yli kaksi kiloa saavuttamatta kunnolla päivän energiantarvetta.  Kätevä aamupala on edelliseltä päivältä jääneet keitetyt perunat, jotka rikon muovipussin sisällä ensin. Pyörittelen ne grill

WFPB - Kilo päivässä - Vihannesten mainio loppu - Kiinankaali ja kesäkurpitsa

Kun heittelee vähän sekalaisessa järjestyksessä aineksia pataan, eivät kaikki kiehu mössöksi, mutta  pahimmat kovikset on helpompi syödä.  Kiinankaalin loppupää, kesäkurpitsa ja porkkanat. Hieman omenaa toi makeutta lisää.. Lehtikaali antoi vihreää väriä. En laittanut koko pussia. Porkkanoiden raastaminen kävi mielessä, mutta totesin sen turhan työlääksi. Laitoin siis paloiksi ja keitin vartin. Muusasin porkkanat perunasurvimella, ja laitoin jatkamaan kiehumista. Lisäsin kuumaa vettä keittimestä, että muutkin vihannekset mahtuvat. Pilkoin kiinankaalin ja omenaa pieneksi minuuttihyrrällä, ja laitoin kiehumaan porkkanoiden kera.  Vähän jotain makeaa maustekastiketta tai siirappia, kuten tomaattiruuissa on tapana.  Kesäkurpitsasta tein raastetta, joka meni kattilaan myös. Mausteeksi currymaustetta n. 2 tl, sekä maun mukaan mustapippuria ja chiliä. Oreganoakin rutistin pari hyppysellistä mukaan. Viimeisenä ennen tomaattimurskaa. Osa kiinankaalista ehti pehmetä enemmän, toiset jäivät raaemm

WFPB - Pinaattikeitto - Pula-ajan keittokirjan inspiroimana

Tämä voisi olla mainio alkuruoka. Mainio tapa saada lehtivihreitä vihanneksia lisättyä päivään. Tätä keittoa voisi myös tuunata parsakaalilla tai raikkaan vihreillä pakasteherneillä. Kirjan nimi on "Pula-ajan ruokaohjeita", Marttaliiton kirjasia N:o 22, 6.painos, vuodelta 1946, näköispainos vuodelta 1997, Marttaliitto ry, kirjoittaja Saimi Latonen. Ohje "Nokkosmaitokeitto" sivulta 16, ohje nro 44. 1/4 - 1/2 kg nokkosia   vaihdoin pinaatiksi 1/2 l vettä   laitoin litran nestettä yhteensä 1 1/2 l kuorittua maitoa   sopiva määrä kauramaitoa 3 rkl ohra- tai vehnäjauhoja   grahamjauhoja suolaa  sokeria 1 tl voita jätin pois Tein kauramaidon itse, vaikka minulla olisi ollut Oatlya kaapissa. Edullinen ruoka kallistuu heti kahdella eurolla, jos lisätään kaupan kauramaito. Laitoin teelusikan kärjelliset suolaa ja sokeria.  Kauramaito jota myydään kaupassa, sisältää aina vähän suolaa. Siitä tulee  täyteläisyys.  Kaksi desiä kaurahiutaleita kylmään veteen. Laitoin ensin vain p