Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella syksy merkityt tekstit.

WFPB - Punajuurikastike - Kurpitsamauste

Tähän punajuurikastikkeeseen käy kurpitsamaustesekoitus.  Ks. lisää maustesekoitusideoita.   Jos et ole vielä tehnyt, voin suositella. Siihen saa menemään kaikenlaista, kuten kardemummaa ja kuminaa.  Ne kuuluvat keittiössäni mausteisiin, jotka eivät meinaa kulua tarpeeksi nopeasti. Maustesekoituksiin laittamalla ne pikkuhiljaa hupenevat, etteivät väljähdy. Ellei se itse maustesekoitus sitten jää esim. vuodeksi kaappiin. Olen kuullut että sellaistakin voisi tapahtua.  Jos ei kaikkia mausteita satu juuri nyt olemaan käsillä, voit katsoa mitä luetelluista olisi, ja käyttää niitä. Punajuuri on kuitenkin makea ja kepeä raaka-aine, ja sinänsä jo maukas. En kokenut tarvetta edes laittaa ketsuppia reseptiin. Punajuurikastike: 1-2 punajuurta pala keräkaalia 1-2 porkkanaa vettä niin, että peittyy 1 dl punaisia kuivattuja linssejä 1,5 dl kypsiä kidneypapuja 1 prk tomaattimurskaa paseerattua tomaattia 1 - 2 tl kurpitsamaustetta Otin kuvaan ensin yhden punajuuren ja porkkanan, mutta lisäsin vielä

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Syyskuu 2

Syyskuun toiset ruokaostokset. Viimeksihän ostin 80 eurolla ruokaa , kuten noin 15 kiloa tärkkelyspitoisia ruokia eli riisiä, jauhoja, perunaa, pastaa. Arvoin Finelin ruokapäiväkirjan avulla, että niissä olisi yli 43 000 kcal. Riittäisi jopa 21 päiväksi, jos 2000 kcal menee päivässä. Arviot ovat yleensä epätarkkoja, mutta suuntaa antavia. 500 grammasta kidneypapuja tuli keitettynä noin kilo. Muitakin palkokasveja on tarpeeksi.  Ihmettelin hieman miksi tällä viikolla kuitenkin meni 30 euroa. Kaipa se nälkä sitten oli. Eniten kauppaan veivät varmaan banaaniostokset ja parsakaali, ja samalla sitten koukkasin muutakin. 1 €/kg -tarjouksessa olevia juureksia jätän harvoin ostamatta, jos jääkaapissa on vielä senttikin tilaa. Pöydälläkin voi säilyttää vaikka yhden yön, ellei mahdu. Kylmälaukku parvekkeella on myös hyvä. = 2,10 € Lidlistä täysjyväpastaa 2 x 500 g/1,05 € = 6,59 € Parsakaali 3,49 € x 1,06 kg = 3,73 € Porkkana 0,89 €/kg Keräsalaatti 1,39 € Tuorekurkku 0,266 kg x 2,19 €/kg = 0,58

WFPB - Syksyinen keitto - Linssit, ohra, peruna ja porkkana

Syksyinen keitto.  Laitan syksyisin keittoihin lanttua ja vaikka mitä kasveja, mutta nyt päätin että rajataan kasvilaatujen määrää vähän, että voi paremmin luottaa lopputulokseen.  Varsinkin jos ottaa keiton ruokatermarissa mukaan, on kiva jos ruoan laatu pysyy tasaisena, eikä siitä aiheudu liikaa yllätyksiä ruokailuun. Käytin tähän rikottuja ohrasuurimoita ja vihreitä linssejä.  Jos ei satu ohrasuurimoita olemaan, niin voit laittaa ihan hyvin pelkkiä linssejä, tai muita vaikkapa ateriajyviä. Syksyinen keitto, ainekset: 1 dl vihreitä linssejä 1 dl rikottuja ohrasuurimoita (Myllyn paras keltainen paketti) 200-300 g porkkanaa vettä Jauhoisia perunoita (esim. Afra) n. 800 g 1,5 dl paseerattua tomaattia Mausteet:  1/4 tl maustepippuri, jauhettu 1/2 - 1 tl mustapippuri, rouhittu tai myllystä 2 rkl kuivattua persiljaa 1 rkl sinappia 1 rkl ketsuppia ( 1/2 - 1 tl soijakastiketta, halutessa) Edit, 31.10. TAI mausteeksi: n. 2 tl suolatonta jauhelihamaustesekoitusta. Kokeilin, ja oli hyvää. Sinap

WFPB - Ruokaostokset 48 € - Elokuu 5 - 156 €/kk

Loput elokuun ruokaostokset, 48 €. Kuudella eurolla meni yli tavoitebudjetin, eli yhteensä elokuussa  meni 156 euroa. Jos laskin oikein.  Tavoite oli alle 150 €, mutta ylittyminen ei sikäli haittaa, kun osa ostoksista riittää ensikuun puolelle. Hain pastaa ja hiutaleita ihan kunnon kassillisen. Tässä kuussa ennen näitä, tärkkelyspitoisten kategoria: 8 kg perunoita 1 kg riisiä 1 kg jauhoja 4,2 kg kaurahiutaleita Valmiinahan oli niitä 1€/kg ostoksia tärkkelyspitoisia, niin ei tarvinnut kauheasti. Ihmeen vähän perunoita silti, ellen laskenut väärin. Tarkastelin menekkiä ja totesin, että voin käydä ostamassa tärkkelyspitoisia pastaa, riisiä ja muuta vaikka muutamia paketteja syyskuuta varten jo nyt. = 6,26 € Kesäperuna kilo 0,89 €  2kg perunapussi jauhoinen 1,79 € kpl X 3  = 5,37 € 7 kiloa perunaa heti alkuviikosta. = 8,32  Pikakaurahiutale 0,49 € Luomu kaurahiutale 1,29 € Riisi 2 kg  = 1,75 € Spagetti 0,79 € Riisi 0,95 €/kg x 2 = 1,90 € Spagetti täysjyvä 2 X 500g = 2,1 €/kg Yli 7 kiloa