Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella laihduttajan ruokapäivä merkityt tekstit.

WFPB - Lanttu, porkkana ja peruna - Päivän keitto

Tämä keitto vie kauas Suomen historiaan, muttei liian kauas, ei ainakaan aikaan ennen perunan tuomista Suomeen. Lanttu on ollut käsittääkseni Suomessa ihmisten perusruokaa, tai nauris.  Lanttuhan on kaalin ja nauriin risteytys, joten se on melkoinen aromi- terveellisyys- ja vitamiinipesä. Viime postauksessa kerroin kiireiden pukkaavan päälle.  Tämä voisi olla muillekin kiireisille sopiva keitto, sillä tähän ei tule kuin kolme ainesosaa ja mausteet. Tai neljä, jos lasketaan vesikin ainesosaksi. Peruna, porkkana ja lanttu. Määrät voi sopeuttaa omiin tarpeisiin. Itse laitoin esimerkiksi kilon perunaa, ja alle 500 grammaa lanttua ja porkkanaa, kumpaakin.  Niistä tuli jo melkoinen keitto lusikoitavaksi, ja vähempikin voi riittää. Pilkkomisen voi hoitaa siitä, mistä aita on matalin.  Itse jätän isoksi niin, että oikein tietää mitä lusikassa milloinkin on. Tuoreiden syksyn juuresten maut erottuvat hienosti. Kokonaiset pippurit luovuttavat makuaan keittoon pikkuhiljaa. Tulisen kokemuksen saa p

WFPB - Kilo päivässä - Vihannesten mainio loppu - Kiinankaali ja kesäkurpitsa

Kun heittelee vähän sekalaisessa järjestyksessä aineksia pataan, eivät kaikki kiehu mössöksi, mutta  pahimmat kovikset on helpompi syödä.  Kiinankaalin loppupää, kesäkurpitsa ja porkkanat. Hieman omenaa toi makeutta lisää.. Lehtikaali antoi vihreää väriä. En laittanut koko pussia. Porkkanoiden raastaminen kävi mielessä, mutta totesin sen turhan työlääksi. Laitoin siis paloiksi ja keitin vartin. Muusasin porkkanat perunasurvimella, ja laitoin jatkamaan kiehumista. Lisäsin kuumaa vettä keittimestä, että muutkin vihannekset mahtuvat. Pilkoin kiinankaalin ja omenaa pieneksi minuuttihyrrällä, ja laitoin kiehumaan porkkanoiden kera.  Vähän jotain makeaa maustekastiketta tai siirappia, kuten tomaattiruuissa on tapana.  Kesäkurpitsasta tein raastetta, joka meni kattilaan myös. Mausteeksi currymaustetta n. 2 tl, sekä maun mukaan mustapippuria ja chiliä. Oreganoakin rutistin pari hyppysellistä mukaan. Viimeisenä ennen tomaattimurskaa. Osa kiinankaalista ehti pehmetä enemmän, toiset jäivät raaemm

Blogin päivitykset ja mitä söin päivässä, WFPB

Toivottavasti ei mennyt vain pahemmaksi, kun päivitin tänään blogin ulkoasua. Yritin laittaa sitä selkeämmäksi selata. Toivottavasti onnistuin.  Tarkoitukseni on monesti ollut tehdä "Mitä syön päivässä!"- postaus, jossa siis kuvaisin aamupalasta alkaen ateriani. Päivitysideat päätyvät siihen, kun mussutan aterian tyytyväisenä, unohtaen kuvata sen.  "Mitä syön päivässä" -kuvauksista on silti tullut tulokseksi kuvia. Pitää vain yhdistellä niistä noin viisi ateriaa.  Olisin joskus aloittaessani ruokavalion kaivannutkin, että näkyisi sitä arkea. Sellaisia blogisivuja ei paljoa ollut suomeksi, mutta ulkomaisia videoita oli paljon, joilla oli sitten heidän paikalliset tottumuksensa. Eivät huonoja nekään, päin vastoin.  Toinen mitä olisin kaivannut, oli että olisin tiennyt tästä WFPB-stä, ja mieluiten paljon aikaisemmin. Vähintäänkin, että voi itse päättää alkaako tälle, vai ei. Se että ei tiedä koko asiasta, ei ole päättämistä. Mutta se on toinen tarina se. Mutta yritetää