Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella couscous merkityt tekstit.

Luukku 21 - 15 minuutin ateriat - WFPB

Luukussa 21 on viidessätoista minuutissa valmistuvia ruokia. Joulukiireiden keskellä voi olla tarve nopeille ratkaisuille. Itselläkin kun on joulukalenteri tehtävänä, päivät täyttyvät helposti. Runsaasta kokkaamisesta huolimatta, ruoka ei ole aina valmiina. Osa unohtuu parvekkeelle jäähtymään, ja ruokarasia onkin tiiliskivijäässä kun sitä tarvitaan. Luukun nimen piti olla 10 minuutin ruokia, mutta se ei onnistunutkaan. Eilisessä luukussa tuli puheeksi talkkunan lisäksi bulgur ja couscous, joissa on alle 10 minuutin keittoaika molemmissa. Puhuin siis pikaruoista. Talkkuna on todellinen pikaruoka. Puuroksi tehdessä ellei se yhtään saanut vetäytyä, talkkunajauhon rakenne tuntui edelleen. Keitettynä silti nippa nappa välittömästi syömävalmis. Jogurtin päällä sekunnissa. Mysli on myös hyvä pikaruoka. Se tarvinnee kastikkeeksi jogurtin, kauramaidon, tai mehun. Ks. raikkaat  eväät helteessä. Lämmin ruoka pikana on hieman haaste. Mikropuuro on tosi nopea, mutta miten nämä muut? Ateriaksi luen

WFPB - Couscous ja vihanneskastike - Kastikkeen jatkojalostus - Kilo päivässä

Tänään jatkojalostetaan eiliset kastikkeet paremmaksi herkkuruuaksi Couscousin kanssa. Tänään keitellään sitä surutta pannulla ja haihdutetaan kokoon se raa-an tomaattimurskan liemi. Hyväähän eilinen kastike oli vastakeitettynä ja into päällä. Aamulla se oli ensimmäinen hätäapu nälkään perunoiden kanssa. Sitten alkoi jo vähän mietityttämään. Mutta onneksi on keksitty couscous. Viiden minuutin keittoajalla valmistuva helppo ruoka. Kaateli n puoli pakettia couscousia kiehuvaa n vetee n. Kuvassa  näkyy millaista siitä lopulta tuli valmii na. . Laitoi n iha n ripaukse n kurkumaa ja currya, että couscous  muuttui keltaise n väriseksi. Suolaa, sekä kunnon lorauksen sweet chili - kastiketta.  Kaateli n pakastepusseista maissit ja  her neet.  Kun couscousit alkoivat olla valmiit noin 5 minuutissa, laitoin kannen päälle ja annoin hautua hetken. Hyvää oli! Couscous on minulle sellainen ruoka, etten välitä tätä syödä liian vähäsuolaisesti. Makuaisti tottuu kaikkeen, ja joku toinen varmaan tästäki

WFPB - CousCous vihanneksilla

Tänään aikataulut muuttuivat, ja lisäksi alkuperäinen suunnitelma rusentui, kun laitoin perunankuorimaveitsen vahingossa tiskikoneeseen pesuun. En halunnut millään hedelmäveitsellä kuoria perunoita, joten ei auttanut kuin ottaa varasuunnitelma käyttöön.  Joten ei muuta kuin hommiin ja tehdään couscousista ruokaa. Tämän pitäisi olla alle vartissa valmista. Ensin kokosin lautaselle vihannekset, joita ruokaan tulee.  Tällä kertaa löysin pakastimesta papuja, herneitä, maissia ja paprikaa. Huomasin sitten vasta, kun olin keräillyt ne lautaselle, että olisihan minulla ollut suoraan herne-maissi-paprikapussikin siellä pakastimessa.  Kurkkupätkä oli menossa vanhaksi, joten raastoin sen joukkoon, että pääsee siitäkin eroon. Jonkin couscous-paketin kyljessä oli kerran resepti, jossa laitettiin kurkkua. Tomaattisosetta laitoin hieman myös. Sitruunasta puristin vähän mehua ruokaan. Ananaspalat olivat mustuneet, joten heitin nekin sekaan. En pilkkonut niitä koska ajattelin, etteivät ne ehkä sovi tä