Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella banaani merkityt tekstit.

WFPB - Vegaaninen suklaajäätelö - Nice Cream - Banaani ja kaakaojauhe

Tämä herkkuhetki lähti myös kaupassa vaeltelusta liikkelle. Samaan tapaan kuin edellinenkin, eli mämmi.   Tällä kertaa olin jäätelöhyllyllä. Vegaaninen suklaajäätelö oli -50 % alennuksessa. Tutkailin valmistusaineluettelon.  Luettelosta löytyi fruktoosisiirappia ja öljyä, muun muassa. Hetken aikaa mietin että kerrankos sitä, ja vielä puoleen hintaan. Mutta sitten muistin Nice Creamin. Sattumalta K-kaupassa oli tarjouksessa O'boy - kaakaojauhe.  Ei täydellistä ruokavalion kannalta jos haluaisi välttää sokerin. Rasvavertailussa kaakaojauhe voitti, eli 2,7 g / 100 g. Valmiissa jäätelössä olisi ollut rasvaa 13 g / 100 g. Otin pakkasesta banaaneita, joiden annoin hetken sulaa pöydällä.  Viipaloin banaania pieneen blenderiin.  Kahvia ja kaakaojuomajauhetta sekaan, ja taisi mennä tilkka kasvimaitoakin. Tämä maistui jo melkein suklaajäätelölle. Kahvi värjäsi tosi tummaksi yllättäen.  Ripottelin kaurahiutaleita ja mustikoita päälle saadakseni paremman valokuvan. Ensimmäisestä satsista tuli

WFPB - Muffinssit - Omena, kaura ja mustikka - Ilman leivinjauhettakin onnistuu

Tämän muffinssiohjeen avulla pääsevät myös kolhuiset, ylimenneet, tai liian happamat omenat hyötykäyttöön.  Jos omenoita ei ole tarpeeksi, voi käyttää lisänä ylikypsää banaania tai omenasosetta purkista. Muffinssit maistuvat eväänä, ja kahvin tai teen kanssa. Näitä voisi myös ajatella kaurapuurona pakattuna taskukokoon, ja helposti käsiteltävään kääreeseen. Tai: Voit myös jättää muffinssipaperit pois, ja tehdä litteitä keksin mallisia leivonnaisia. Makeuttamiseen voi käyttää taatelia, banaania, tai sokeria. Rasvaa ei tarvitse laittaa.  Kokeilin, tarvitseeko laittaa ruokasoodaa ja leivinjauhetta. Tein muffinssit ensin leivinjauheen ja ruokasoodan kanssa. Toisena ilman kumpaakin ainetta. Sattumiksi voi laittaa marjoja ja rusinoita. Laitoin mustikkaa ja rusinoita näihin.  Huom: Kokeilin kerran myös mansikoita, ja yllättäen ne eivät sopineet. Toisiin muffinsseihin sopivat,  joten ihmettelen suuresti. Suosittelen siis kuitenkin näihin mustikoita ensisijaisesti. Idean sain näiden tekoon  Fl

WFPB - Eväät helteessä - Kylmät vegaaniset eväät - Raikas välipala

Kriteerit eväille: WFPBD -kelpoiset ja vegaaniset  helpot raikkaat täyttävät ei leipää, keksiä tai pullaa, tällä kertaa ei katkeamatonta kylmäsäilytystä vaativia Ottaisin pussissa tai rasiassa kaurahiutaleita mukaan, sekä lusikan ja syömäastian, ja kaataisin kaurahiutaleiden päälle täysmehua.  Mehu kaadettaisiin hiutaleiden sekaan vasta sitten, kun tulee aika syödä.  Hedelmää sekaan, jos on. Litran purkki mehua voisi olla myös idea, mutta avattu purkki vaatii kylmäsäilytystä.  Moni WFPB-luennoitsija käskee välttämään juotuja kaloreita,. Erityisnoteeraus ja kulmien kurtistus meni vielä nimenomaan appelsiini- ja omenamehuille. Mutta ei sitä kaikkea oteta aina kirjaimellisesti. Dr.Esselstynin kirjassakin silti johonkin kaurapöperöön kaadeltiin appelsiinimehua. Henkilöstä itsestä riippuu, miten tarkka haluaa olla, kuka mistäkin syystä.  Tämä on tosi raikas välipala. Kannattaa kokeilla, vaikkei olisi mihinkään lähdössäkään. Kasvimaitoa ensin suunnittelin hiutaleiden kanssa, mutta se ei tun

WFPB - Pannukakut - Ilman paistorasvaa - Vegaaninen

Tänään paistamme pinnoitetulla paistinpannulla pannukakkuja ilman paistorasvaa. Myöskään taikinaan ei lisätä rasvaa. Viimeksi teimme hernekeittoa , ja nämähän sopivat hyvin sen kanssa yhteen. Ensimmäisenä muusataan banaani. Käytin tällaista hyvin kypsää banaania, joka oli helppo muusata. Tämä banaani painoi kuorineen noin 100 grammaa. Löysin tämän reseptin  Lisa Lansing  - nimisen henkilön YouTube-kanavalta. Pan Cake - tyyliset. Jos haluat tehdä tavallisia vegaanisia lättyjä, ohuita ja ilman leivinjauhetta, katso ohje täältä . Nekin paistetaan rasvattomasti. Itse puolitin alkuperäisen reseptin tällä kertaa, ja sain neljä pannukakkua. 1,5 dl hiivaleipävehnäjauhoja 1 dl grahamvehnäjauhoja  1 tl leivinjauhetta 1 banaani n. 2, 5 dl vettä 1 ruokalusikallinen omenasiideriviinietikkaa ripaus suolaa, eli noin 1/4 - 1/2 teelusikallista. Suolaa oman maun mukaan 1/2 - 1 teelusikallista vaniljasokeria  Leivinjauhe arvelutti, että toivottavasti se ei maistu pannukakuissa, joten laitoin mieluummin v

Whole Food Plant Based - ruokaostokset, 20 -25 euroa

Tässä kuvastossa, kevätmallistossa, on esillä nyt noin 25 euron ruokaostokset. Yhdistin ne parilta päivältä. Ei näitä kerralla kaikkia jaksanut kantaa. Laitan jokaisen kuvan alle vähän tietoiskua ruokavalion kannalta, tai muun maininnan, mitä päässäni liikkui.  Omena säilyy hyvin jääkaapissa, ja soveltuu sekä kuumiin ruokiin, että raakana. Vaikka ei hirveästi nyt vaihtelua tai eksotiikkaa tulekaan näissä minun hedelmäostoksissani, niin en ole siitä kovinkaan huolissani.  Jos joka päivä pitäisi olla eri hedelmää, se voisi stressata enemmän, kuin mitä niillä erilaisilla, kalliimmilla tai harvinaisemmilla hedelmillä voisi olla terveysvaikutuksia. Muutama luomubanaani, kun olivat niin sopivasti tyrkyllä. Joskus nämä tuntuvat säilyvän pidempään mustumatta. En tiedä mistä johtuu, vai kuvittelenko vain. Joskus on kausi, jolloin en jaksa yhtään appelsiinien kanssa sotkea käsiäni, ja nylpätä sitä kuorta auki, mutta nyt ovat appelsiinit maistuneet jostain syystä.  Jos joskus kaipaa suolaa, niin