Siirry pääsisältöön

Tekstit

WFPB - Ruokaostokset 40 €- Joulukuu 3

Joulunajan ruokaostosraportti: Kaksi kauppareissua, ensimmäinen 14.12 eli viime viikon lauantai, toinen kauppareissu 20.12. eli viime perjantai. Tästä tuli pitempi raportti, paljon kuvia ja ruokaideoitakin. Se joka viihtyy, saa hyvät rasvattomat leipomusvinkit, ruokavinkkejä, koiran joululahjavinkin ja viimein maisemakuvan. Arvoin lähikauppojen välillä mutta kun tuli muutakin asiaa liikkeelle, päädyin Prisman kannalle. Perjantaina oli melkoinen meininki liikenteessä ja huono keli veivata kaupasta kauppaan, siksi Lidlissä jäi käymättä tällä kertaa. Mukaan otin ison kestokassin ja muovikassin. Päätin että sieltä tulee vain mitä niihin mahtuu. Lähdin ilman kauppalappua, muistin vain että perunaa ja porkkanaa pitää olla. Nauriita. Kauramaito. Hedelmiä. Kaupassa oli perjantaina varsinkin paljon porukkaa, ja yritin loikkia mahdollisimman nopeaa kauppareissun. Auto sammui mennessä kerran risteykseen vahingossa, ja joku nojasi tööttiin takanani heti vihaisena. Siitä jo tuli sellainen olo, että...

WFPB - Ruokaostokset 68 € - Joulukuu 1 ja 2

Kahden viikon ruokaostokset still-kuvina. Lisäksi joutuu taas ilmoittamaan murheuutisen, menetin ystävän ja koirista sitten lopussa kuva. Ei ole kivaa, mutta pysyn tolpillani koska koira eli pitkän, hyvän elämän. Saa taas olla enemmän kiitollinen, kuin mitään muuta. = 6,47 € 2kg Tyrnävän Yleisperuna 0,90 €/kg = 1,79 € 2kg Tyrnävän Jauhoinen peruna 0,90 €/kg = 1,79 € Puikulaperuna 1 kg = 0,99 € Xtra Parboiled pitkäjyväinen riisi 2 kg = 1,90 € Lisää perunaa Pirkka 0,99 € /2kg, eli n.50 senttiä kilo. 9 kiloa tärkkelyspitoisia ruokia, jotka tekevät Finelin mukaan 12596 kcal. Jos nämä olisivat pelkästään mitä kaapista löytyy, eivät riittäisi kahdeksi viikoksi, mutta koska on puurohiutaleita ja jauhoja niin tietenkin riittää ruoka hyvin.  Riisiä ei nyt ilmastosyistä suositella, mutta sitähän en kaupassa oikeastaan muistanut ajatella.  Ainiin, eikä edes kokokasvisruokavaliolla suosita valkoista riisiä, meinasin kokonaan senkin unohtaa taas. Tässä vielä mitä Fineli sanoi näistä. On k...