Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella wokki merkityt tekstit.

Kaalicurry 2

Energianlähteenä perunamuusi. Vihanneksena ja kastikkeena  kaalicurry II: Kaali Porkkana Tuorekurkku Paprika Pakasteherne Pakastepinaatti Mausteet: Currymauste Chilijauho Mustapippuri Kurkuma Taas wokattiin ensin porkkanoita ja kaalia, kunnes lisättiin muita aineksia sen mukaan, mikä nopeiten tai hitaiten kypsyy. Viimeisenä pinaatit ja pakasteherneet, koska niille riittää sulaminen ja kuumennus.  Mausteita ripottelin päälle paistaessa. Melko maltillisia määriä, ripottelin vähän kuin lautasen päälle yleensä maustetta ripotellaan. Kurkuma värjäsi heti keltaiseksi kaalin, mutta vältin ettei sitä tulisi liikaa. Tässä ensimmäiseksi pannulle menevät ainekset. Kaali ja porkkanat saivat taas etumatkaa, ja niiden päälle ripottelin jo mausteita. Vettä sai taas välillä lisätä, ja taas jättää pöhisemään.  Lisää aineksia. Annostelin näemmä paprikaa ja pitkiä papuja kuten joskus muinoin eräässäkin pitseriassa annosteltiin entisessä elämässäni katkarapuja. Vain sen verran, että voi kertoa niitäkin s

Kaalicurry

Energianlähteeksi eli tärkkelykseksi keitin riisinkeittimessä jasmiiniiisiä, johon lisäsin punaisia linssejä ja vehnäleseitä. Kiehuivat yhtä aikaa. Lopuksi lisäsin pakastemaisseja ja pakasteherneitä. Kaalicurry: Porkkanaa Kaalta Pakasteherneitä (Pakastepinaattia) Mausteena  currymauste,  chili,  korianteri,  inkivääri (tuoreena raastettu, tai kuivattu), kurkuma,  kuminansiemeniä vähän garam masalaa Virikkeitä hain tälle aterialle intialaisista ruuista. Löytyi muutama "cabbage curry"-video, joista osa ei ollut vegaaneita, mutta vakoilin mitä mausteita he öljyssä pyöräyttävät. Piti aina skipata se vaihe, missä he esittelivät sitä öljyn pisehtimistä pannulla, että pääsee mausteisiin käsiksi. Veikkaan että mikä tahansa mauste jos jää puuttumaan, niin hyvää tästä tulee. Korianteria ja kurkumaa laittelin maltillisesti, mutta muuten melko rennosti kaikkia laatua. Ripaus sokeria tekee kaalille hyvää, mutta ei ole välttämätöntä. Laitoin ensin paistinpannulle tilkan vettä ja siihen po