Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella uunissa merkityt tekstit.

WFPB - Aamiaispelti - Tulinen marinadi - Paistetut perunat ja kukkakaali

Tehdään täysi ateria näistä. Alkuskenaario: Kävelet aamulla keittiöön nälissään. Jääkaapista löytyy eilen höyrytetyt kukkakaalit rasiassa ja multaisia kesäperunoita. Kukkakaalin eteen on nähty vaivaa ja aikaa, mutta tiedostat ettei sitä sellaisenaan enää syö elävä Erkkikään. Ratkaistaan tilanne nyt kertaheitolla. Perunat paistetaan uunissa pikamarinoituina. Höyrytetyille kukkakaalille tehdään tulinen marinadi, ja paistetaan nekin uunissa. Pellille kootaan myös muuta, ettei se puolityhjänä ole uunissa. Valmisteluaikaa tähän meni, joten voi tämä olla iltaruokakin.  Perunat olivat Solist - lajikkeisia kesäperunoita. Muutkin perunat käyvät. Kukkakaalihan siis oli valmiiksi höyrytetty, mutta perunat pesin ja pilkoin raakana. Kukkakaalin kanssa pellillä myös raakoja porkkanasuikaleita ja omenoita. Omenat voi syödä heti, ja ne käyvät puuron kanssa. Myöhemmin voi laittaa kanelia ja rusinoita sekaan, ja silputa. Kastike/marinadi perunoille: 1/3 - 1/2 Tomaattisosetuubista 1-2 rkl ketsuppia 1-2 t

WFPB - Uunijuurekset , 200 °C, 1 h - Palsternakka, lanttu, porkkana ja nauris

Tehdään tänään elokuisista uusista juureksista uunijuurekset. Tehtyäni ensimmäisen kerran uunijuureksia ilman öljyä ja mausteita, yllätyin itsekin miten hyvin ne toimivat siltään.  Idea tuli siitä, etten millään ilveellä keksinyt tai jaksanut miettiä, mitä näihin laittaisi.  Kokeiltuani ja hyväksi todettuani, tein heti soittokierroksen kasvissyöjäsukulaisille kertoen tästä asiasta.  Piti vakuuttaa sekä heidät, että itseni yhä uudelleen siitä, että kyllä, ihan ilman mitään mausteita. Eikä edes öljyä, ei. Tästä tuli sitten yllättäen melkoinen hitti, ja nyt saan useinkin kuulla, kuinka siellä tänäänkin tehtiin näitä uunijuureksia. Välillä bataatilla ja sienilläkin. Kuori n ja pilkoi n juurekset. Laitoi n ka n nellisessa lasivuoassa   200   °C - uu nii n  paistumaan  noi n  tunniksi. Aika riippuu uunista ja juureksista, kannattaa tarkkailla milloin ovat valmiita. Palster nakkaa, la nttua,  naurista ja porkka naa. Herkkusienet olisivat tähän hyvä lisä maun puolesta. Olen käyttänyt sekä säil