Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella terveellinen ruokavalio merkityt tekstit.

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Heinäkuun vko 4. - yht. 230€ kk

Tämän kuun ostoskulujen erityispiirteitä ja oppimisen aiheita oli, että moni ostos olisi voinut jäädä ostamatta.  Ilman, että elämänlaatu olisi kärsinyt mitenkään. Päin vastoin.  Jääkaappi on pienempi kuin edellisessä asunnossa, ja vähäinenkin ylimääräinen soijajogurtti tai muu purkki on täysin ratkaiseva asia. En malta odottaa, milloin saan aina rasian tai tetran tyhjäksi ja tilaa jääkaappiin. Tässä noin 70 euron edestä ostoksia. Yhteensä heinäkuussa meni  heinäkuu 1, 90 euroa Heinäkuu 2. ja 3. 70 euroa  Plus nämä 70 € = noin 230 euroa. Saattoi jäädä pari jotain pientä kukkakaalia, eväsbanaania ja sen sellaista kuvaamatta, en ole varma. Mutta kuittinippu vieressä ja siitä katsoin. Tässä postauksessa on vinkkejä vegaanisiin elintarvike- ja kasvisostoksiin, ja myös jonkin verran numeroita, ja ne voi hyppiä yli elleivät ole olennaisia itselle. Kirjoittelen ne vain, koska mietin kilohintoja aina, ja saan pakottauduttua miettimään numerot. Itse hypin yleensä tekstejä lukiessa numerot yli,

WFPB - Dieettipäiväkirja 3.

Tein tämän dieetin huvikseni, kun tarvitsin blogiin ideoita. Samalla huomasin joulun jälkeen, että oli mahdollisesti paino jopa nousussa, mikä on harvinainen tapahtuma WFPB-n aloittamiseni jälkeen. Tosin vain kilon verran, näin aluksi. Sain sitten idean lähteä toteuttamaan Mary's Mini - nimistä dieettiä kymmenen päivän ajan. Dieettiruuaksi sai valita eri vaihtoehtoja, ja minä valitsin pääruuaksi perunan. Vihanneksia lisäksi. Söin siis kymmenen päivää perunaa ruuaksi.  Melkolailla sama, kuin WFPB, eli ei mikään mullistava dieetti sinänsä normaaliin ruokavaliooni verrattuna. Dieettipäiväkirja 3: Luottamus dieettiin palasi eilisen päivän aikana, eli päivänä 6. Puntari sanoo mitä sanoo, mutta finelin ruokapäiväkirjan mukaan en saa edes kahta tuhatta kaloria päivässä kasaan näillä dieettiruuilla.  Vaikka söisin kahden kilon pussin päivässä keitettyä perunaa, ja laittaisin desilitran ketsuppia, sillä ei laskelmien mukaan ole mitään väliä. Edes suolan saantisuositus ei ylity.  Kaloreita e