Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella satokausi merkityt tekstit.

WFPB - Sadonkorjuuämpäri - Juuresämpäri 5 euroa

Tänään alkoi sadonkorjuuämpäritarjous K-Supermarketissa.  Sanoin sitä ennen juuresämpäriksi vahingossa. Olikohan se joskus sen niminen, vai mistä tuli juuresämpäri? Mainoksessa oli nyt siis sadonkorjuuämpäri-nimellä. Viidellä eurolla sai täyttää ämpärin. Ämpäri kaupan päälle. Kaali, porkkana, punajuuri, lanttu. Lisäksi olisi saanut ottaa sipulia ja perunaa. Kuvassa ämpäri on uudelleentäytetty, koska sisältö levisi kertaalleen auton peräkonttiin. Sain mahtumaan: 1495 g punajuuria 1559 g lanttua 1490 g kaalin 3236 g porkkanaa Yhteensä 7780 g eli n. 7,8 kg Mainoksessa luvattiin että ämpäriin mahtuu noin 6,5 kg. Viime vuoden ämpäristä syyskuussa 2021 sain 6,1 kg.  Alkaa siis täyttötekniikka hioutua.  Porkkanoilla ja pienillä punajuurilla kun tilkitsee, saa joka reunan täyteen. Kaali piti asetella keskelle päällimmäiseksi ettei se vie kaikkea tilaa. Sitten aidata se paikoilleen pystyporkkanoilla.  Lantut ovat hankalan mallisia.  Ne kaalin alle, ja taas lisää porkkanaa. Siinä tulee kaikenla

WFPB - Viikon ruokaostokset 65 € - Elokuu 2. vko

Ruokaostokset, marjaan lähtemisestä pohdintaa, ja yhteenvetoa kuukauden ostoksista. Viime viikolla ruokaostoksiin meni 35 €. Nyt meni 65 €. Yhteensä satanen ruokaan jo tässä kuussa. Vitosella, pari kiloa kasvista.  Löytyivät ihan lähikauppojen valikoimista. Kukkakaalin lehdet olivat kuin pakasta vedetyt.  Sen verran käyntiä kylillä, että oli sama hakea Prismasta kesäkurpitsaa. Vielä alle puolellatoista eurolla kilo.  Jääkaapissa tuntuvat säilyvän niin hyvin, ettei mitään rajaa. Uskalsin siksi ostaa. n. 3 kg, 1,29 €/kg. maksoi noin 4 €. Koirilla oli mahat sekaisin, joten riisihiutaleita. Samalla muutakin, mitä en olisi muuten juuri tällä viikolla tarvinnut.  Vadelmasopat kans kiehumaan.  Näihin viitisentoista euroa. Vähän yli neljä kiloa banaaneita. 1,00 € / kg tarjouksesta Minimanista.  Syön mitä ehdin, loput saavat kypsyä pilkullisiksi. Sitten kuorittuina pusseissa pakkaseen.  Ennen banaanitarjouksen huomaamista ehdin tietysti hakea kalliimpia banaaneja.  Pikkuostoksia, yhteensä alle

WFPB - Maukas keitto - Juurekset, selleri ja peruna

Tämä on hyvin helppo ja yksinkertainen peruskeitto.  Tein tätä usein evääksi ruokatermariin työpaikalle. Teen keittoa yleensä pienen määrän kerrallaan.  Mittaan vettä ruokatermarin verran ja vähän lisää, jolloin siitä tulee sopiva määrä termariin ja samalla syötäväksi. Selleriä, palsternakkaa, lanttua, porkkanaa ja perunaa. Naurista jos on.  Lehtikaali sopii lisäksi, jos löytyy. Lisätään loppupuolella.  Selleriä maltillisesti, ehkä 1-2 vartta. Ruokaisuutta ryydittämään lisään yleensä joko puoli desiä ohraa tai ateriajyviä.  Keittoajan loppupuolella vielä makaronia.  Ensin kattilaan menevät pilkotut sellerit, palsternakat, porkkanat, lantut ja nauriit. Ohrat ja mausteet voi lisätä myös heti. Palsternakka pehmenee näistä nopeiten, joten sen voi lisätä vasta kun perunatkin. Yrttejä, kuten persija ja tilli, reippaasti, vähintään 2 rkl molempia, tai kunnes keitto näyttää tarpeeksi vihreältä.  Oreganoa 1 teelusikka tai ruokalusikallinen. Basilika olisi myös ihan toimiva. Mustapippuri,  valko