Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella myskikurpitsa merkityt tekstit.

WFPB - Kurpitsat paistettuna - Hokkaidokurpitsa ja myskikurpitsa

Paistetut kurpitsat. 200 C noin 20 minuuttia. Paistoaikaa voi mennä jopa 40 minuuttia, jos jättää siivut paksuiksi. Tai miksei vaikka tunti.  Kun haarukka menee läpi kunnolla, ja kurpitsa näyttää muutenkin hyvältä, on aika ottaa jäähtymään. Tässä postauksessa käydään työvaiheita läpi kuvin ja kirjoituksin. Paistettuani sekä myskikurpitsaa että hokkaidokurpitsaa huomasin, että kuoriminen ei ollut välttämätöntä.  Tältä näytti paistettu hokkaidokurpitsa. Hokkaidokurpitsan kuori oli raakana niin kova, ettei veitsi meinannut mennä siitä läpi vaan luiskahteli. Uunissa kuori tiivistyi silti ohueksi, eikä siitä ollut mitään haittaa enää. Pilkoin siis vain kurpitsan, enkä kuorinut. Pilkkominenkaan ei aina ollut helppoa. Ellei ison kurpitsan pilkkominen onnistu, tai jos pilkkominen on liian riskialtista veitsen livetessä, silloin voi ottaa käyttöön pitemmän kaavan tie ajallisesti, eli  kurpitsan paistaminen kokonaisena uunissa  niin kypsäksi, että sen pystyy pilkkomaan.  ...

WFPB - Myskikurpitsapata - Maustesekoitus purkkiin - Pinaatti, maissi ja vihreät linssit - Lanttu

Myskikurpitsasta tulee hyvä pata, keitto tai kastike. Mausteena kurpitsamausteseos joka tehdään itse. Keittoaika puolisen tuntia. Pilkkomisineen ja haudutuksineen voi kestää tunninkin verran. Kurpitsan tilalle kokeilin toiseen erään lanttuakin, ja se sopi. Melkein sama ohje kuin hokkaidokurpitsasta  edellisessä kurpitsapostauksessani . Mutta tehdään vielä myskikurpitsastakin. Teen kurpitsaruokia varten valmiiksi maustesekoituksen purkkiin.  Maustesekoituksen voi puolittaa, tuplata tai triplata sen mukaan, paljonko kurpitsoita on. Laitan tätä aina parista teelusikallisesta pariin ruokalusikalliseen yhtä keittoa/pataa kohden, riippuu aina vähän. Kurpitsamausteseos 1: kardemumma 1 tl chili 1 tl jauhettu korianterin siemen 1 tl kaneli 1/4 tl neilikka 1/8 tl kuminansiemeniä 1/2 tl paprikajauhe 1 tl inkivääri 1/4 tl Neilikan tilalla voi käyttää maustepippuria. TAI Kurpitsamausteseos 2 : 1/2 tl kardemummaa 1/8 tl jauhettua neilikkaa  1/8 tl jauhettua kanelia  2 tl paprikaja...

WFPB - Kurpitsat - Kurpitsapata - Hokkaidokurpitsa

Kurpitsateemalla lokakuista torstaita viettämään.  Ostin läjän kurpitsoita 1 €/ kilo tarjouksesta, joten nythän olikin hyvä testailla, mitä ruokia näistä voisikaan laitella.  Tänään on luvassa hokkaidokurpitsan pilkkominen sekä kurpitsapadan ja siihen sopivan maustesekoituksen valmistus.  Jos kurpitsa on niin iso että sitä on vaikea pilkkoa, suosittelen paistamaan sen kokonaisena uunissa ensin. Anna jäähtyä, ja pilko sitten, ohjeet:  Kurpitsan paahtaminen uunissa kokonaisena Seuraava ruokaidea sopii myskikurpitsoillekin yhtä hyvin. Hokkaidokurpitsa (vas.) oli itselleni uusi tuttavuus. Isompi hokkaidokurpitsa oli 3,460 kiloa painava. Pienempi oli 1,75 kiloa. Hokkaidokurpitsan pilkkominen: Terävä veitsi olisi oikein suositeltava väline.  Sain pienemmän kurpitsan halkaistua veitsellä. Hieman nyrhimiseksi se meni.  Piti käyttää sekä voimaa että tekniikkaa, jotta sen sai halkaistua.  Pilkoin ensin lohkoiksi kurpitsan ja lähdin leikkelemään niitä kuoria pois...