Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella mustikkapiirakka merkityt tekstit.

WFPB - Nektariini-mustikkapiirakka

Herkullinen jälkiruoka. Niin hyvää, että tämän takia kannatti sekä herätä tänä aamuna, että pitää blogiakin ensin monta vuotta.  Tämä piirakka on vegaaninen ja ilman lisättyä rasvaa. Halutessasi myös ilman lisättyä sokeria. Voit siis makeuttaa pelkästään taatelilla, jota tulisi sekä taikinaan että kastikkeeseen noin 6 kappaletta.  Korvasin nyt osan taateleista sokerilla. Ajattelin että jos syö koko piirakan saman päivän aikana, niin olisi syönyt jopa 12 taatelia.  Se voi olla liikaa taatelia yhdelle päivälle, koska taateli sisältää niin paljon kuituakin. Ihan oman harkinnan mukaan siis voit laittaa taatelia tai sokeria, tai molempia. Vaniljasokeria laitoin lähinnä vaniljamausteen takia. Ripaus kaneliakin on mausteena. Tähän reseptiin tulee nektariinien (n. 4 kpl) ja pakastemustikoiden (1-2 dl) kastikkeeksi taateli-vesiseos, jossa on kaurahiutaleitakin.  Sekoitetaan ensin vuoanpohjalla, ja siihen päälle kaadetaan taikina.  Paistetaan 180 - 200 C noin 30 minuuttia. Ainekset: Pohjalle: Ne

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Syyskuu 2

Syyskuun toiset ruokaostokset. Viimeksihän ostin 80 eurolla ruokaa , kuten noin 15 kiloa tärkkelyspitoisia ruokia eli riisiä, jauhoja, perunaa, pastaa. Arvoin Finelin ruokapäiväkirjan avulla, että niissä olisi yli 43 000 kcal. Riittäisi jopa 21 päiväksi, jos 2000 kcal menee päivässä. Arviot ovat yleensä epätarkkoja, mutta suuntaa antavia. 500 grammasta kidneypapuja tuli keitettynä noin kilo. Muitakin palkokasveja on tarpeeksi.  Ihmettelin hieman miksi tällä viikolla kuitenkin meni 30 euroa. Kaipa se nälkä sitten oli. Eniten kauppaan veivät varmaan banaaniostokset ja parsakaali, ja samalla sitten koukkasin muutakin. 1 €/kg -tarjouksessa olevia juureksia jätän harvoin ostamatta, jos jääkaapissa on vielä senttikin tilaa. Pöydälläkin voi säilyttää vaikka yhden yön, ellei mahdu. Kylmälaukku parvekkeella on myös hyvä. = 2,10 € Lidlistä täysjyväpastaa 2 x 500 g/1,05 € = 6,59 € Parsakaali 3,49 € x 1,06 kg = 3,73 € Porkkana 0,89 €/kg Keräsalaatti 1,39 € Tuorekurkku 0,266 kg x 2,19 €/kg = 0,58