Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kuivatut herneet merkityt tekstit.

WFPB - Hernekeitto - Vegaanisesti ja vähäsuolaisesti

 Tänään ruokana on hernekeitto. Aineksina olivat tällä kertaa herneet, porkkanat ja mausteet. Käytin kaksi puolen kilon pussia herneitä. Tämä on sen verran pitkän keittoajan tarvitseva ruoka, että  halusin tehdä sitä kerralla pakastimeenkin.  Osa herneistä oli vaaleampia kellertäviä ja osa vihreämpiä. Tulkitsin että tämä on ihan normaalia värivaihtelua herneiden keskuudessa, mutta sen sijaan mustat tai ruskeat herneet poistin, jos löysin. Huuhtelin herneet siivilässä vesihanan alla. Laitoin herneet likoamaan viiden litran kattilassa. Täytin sen vedellä melkein kokonaan. Liotusaikaa kannattaa mielestäni varata kunnolla, mieluiten yön yli, jos ei enemmänkin. Seuraavana päivänä herneet olivat turvonneet ja täyttivät kattilan jo melko täyteen. Laitoin ne kiehumaan liotusvedessään. Mausteeksi laitoin heti kokonaista ja jauhettua maustepippuria ja rouhittua mustapippuria. Maustepippurikin riittää, viimeksi jätin mustapippurin pois ja hyvää oli. Oreganoa lisään vasta loppuvaiheessa, tai lauta