Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kesäkurpitsatalkoot merkityt tekstit.

WFPB - Kesäkurpitsat uunissa - Herkkusienet - Tunti 200 C - asteessa

Paistelin kesäkurpitsoita uunissa. Sieni pääsi kyytiin myös.   Kahden litran kokoisessa vuoassa tuli määrä, jonka jaksoin syödä saman päivän aikana pois, muun ruuan ohessa.  Laitoin vain yhden isohkon herkkusienen makua antamaan. Määrän puolesta jouduin kyllä tekemään muutakin vihannesta lisäksi samana päivänä. Isompi vuoka voisi siksi olla kätevämpi. Pilkoin kesäkurpitsat ja sienet isohkoiksi palasiksi.  Vuoka tuli kukkuralleen täyteen, mutta kansi mahtui vielä kiinni. Tunnin kuluttua otin uunista pois. Aika paljon ne olivat uunissa kutistuneet. Oma uuni on vanha, jonkun toisen uunilla vähempi aikaa voi riittää. Kesäkurpitsat olivat pehmeitä ja sienet antoivat makua. Tosi helppoa syödä.  Vuoan pohjalla oli paljon nestettä, jonka voi joko syödä mukana, tai kaataa johonkin kastikkeeseen. E nergiataloudelliselta kannalta ruuasta, joka posottaa tunnin uunissa, voisi olla hyvä tulla pitkällekin ajalle syötävää.  Tai samoilla lämmöillä voisi tehdä muutakin ruokaa.  Helteellä valitsen uunin

Kesäkurpitsat ja sienet - Kesäkurpitsatalkoot 2021 - WFPB

 Media kuulutti kansalaisia alkamaan kesäkurpitsatalkoisiin, koska sadosta on tulossa suuri. Tein jääkaapin ylähyllylle tilaa. Lähdin ison kassin kanssa kauppaan hakemaan kesäkurpitsoita.  Aioin ostaa jääkaapin ylähyllyn täyteen kesäkurpitsaa. Kun pääsin Prismaan asti illalla, oli kesäkurpitsalaarin pohjalla yksi ainoa kesäkurpitsa.  Kaikki kuvat epäonnistuivat. Kuvanmuokkauksen jälkeen totesin, että olisi ollut helpompi piirtää se  käsin. Sienestä ja kesäkurpitsasta tuli silti iso lautasellinen. Laitoin tilkan vettä pinnoittetulle pannulle, annoin vesitilkan alkaa kiehua. Sitten vesi pois, pannulle sieni ja kesäkurpitsa. Ei öljyä. Lisää vettä jos alkaa kuivua liikaa. Ei mausteita.  Tosi hyvää. Provencen maustesekoitus joskus sopii kesäkurpitsan kanssa. Kesäkurpitsaa sieniä ja perunaa. Puolukoita. Vihannespelti.  Kesäkurpitsatalkoilu. Halvalla ja helposti vihannesta. Hinta oli nytkin vain 1,29 €/kg. Kaksi euroa kiloltakaan ei olisi vielä kallis. Lähi- Salessa kävin, oli 2 € kilohinta e