Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kasvisten lisääminen merkityt tekstit.

WFPB - Viikon ruokaostokset - 30 e - Vihanneksia, perunaa, marjoja - 29.5 - 4.6. 2021

Rahaa meni 30 euroa, ja mukana on pitkälle ensi viikkoonkin riittäviä ostoksia.  Tällä viikolla ei tarvinnut hakea kuin lähinnä tuoreita kasviksia, ja niitä ostinkin sitten reilummasti. Tein nämä ostokset 31.5. ja 1.6. eli 3-4 päivää sitten.  Edellinen seuranta oli 22.-28.5.  , jolloin normiostosten lisäksi ostelin myös heräteostoksia ja innostuin herkkumarketissa puuronkastikkeista ja kokojyväryyneistä. 3,5 kg kaalta, 1,4 kg kurkkua, 1,6 kg tomaattia. 1,4 kiloa omenoita ja 700 grammaa herkkusieniä. Yhteensä 16 euroa, jos laskin oikein, ja noin 8-9 kiloa. Kaupassa kahmin näitä vain sitä silmällä pitäen, että söisin kilon päivässä . Halusin varmistaa ettei tarvitse ravata kaupassa. En silti laskenut päässäni mitään kiloja.  Tomaatteja ostin tarkoituksella sekä raakoja että kypsiä, koska osa kypsyy pöydällä.  Kurkkuja vähän mietitytti ostaa kovin montaa, ne kun eivät kauaa säily. Ajattelin kuitenkin, että ei kai sillä väliä, vaikka söisi kurkun päivässä. Tuleepahan vauhtia vihannesten s

WFPB - Kilo päivässä - Vihannekset käytännön arjessa

Nyt katsotaan, miten  kilo vihanneksia  onnistui syödä päivän aikana, ja kuinka työllistävä vaikutus niiden laittamisella oli.  Kasviruokavaliollahan tässä ollaan toki muutenkin, mutta nämä vähäkalorisimmat kasvikset nimenomaan ovat nyt tarkastelun kohteena. Aamulla herättyäni ja käytettyäni koirat ulkona valitsin päivän vihannekset ja laitoin pannun pöhisemään. Mukana on nyt sieniäkin, joita ei ollut viimeksi, koska ne ylittivät hintarajan 3 e / kilo.  Sienet on hyvä laittaa kuivahkolle pannulle, jotta niihin tulee eniten makua. Sen jälkeen lisään kaalin ja muut kasvikset. Edellispäivän vihannekset jatkojalostettuna kastikkeeksi löytyivät jääkaapista. Tämä ei näyttänyt ensin romanttiselta aamiaisbuffetilta, mutta onneksi tiesin mitä tämä on. Makeahko mausteinen vihanneskastike. Kehkeytyi valtava aamiainen. Kyllä se sitten tuli syödyksi. Koirillekin teen lisäruuaksi muusia. Muutenhan voisin heittää kuoripäälliset perunat kattilaan ja olla näkemättä yhtään vaivaa.  Samalla keitin porkka