Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella jouluruoka merkityt tekstit.

Porkkanalohi, porkkala - WFPB

 Porkkala vähäsuolaisesti: Tämä on nyt vähän eri prosessi useimpiin ohjeisiin sen takia, että kokokasvisruokavaliolainen varsinkin voi usein haluta minimoida lisätyn suolan käytön.  Porkkalaan tulisi ainakin valmistusvaiheessa normaalisti paljon suolaa. Ohjeeni onkin nyt tarkoitettu siihen, että etsitään keinot tehdä tätä siitä huolimatta. Esimerkiksi kun googletin, löytyi K-Ruoka-resepti porkkalasta johon meni 600 g suolaa. Monista blogeista sai kyllä muuten vinkkiä ja käyttötapoja, joten kannattaa haeskella toki netistä, ja vertailla. Tässä jätämme nyt suolan vähemmälle, öljyn pois kokonaan. Lisäksi lähdin tekemään helpoimman kautta eli keittämällä enkä uunissa. Pilkoin porkkanat vapaalla tyylillä, koska halusin pian valmista. Savuaromiakaan en käyttänyt, se voisi olla kyllä seuraavassa kokeilussa jo mukana. Ensin ohjeet ja sitten selostukset kuvineen.  Siivuta porkkanat Keitä siivut 2-5 minuuttia, jopa 8 riippuen paksuudesta. Kunnes haarukka menee läpi. TAI voit myös keittää kokona

Joulupiparit - Rasvaton, vegaaninen, sokeria - WFPB

Pipariohje löytyi  Plant Based Dads  - kanavalta. Katsoin netistä muitakin ohjeita, mutta oli helpointa alkaa videon mukaan tekemään. Piti kuunnella tosin muutaman kerran, oliko se yksi puolikuppi vai yksi ja puolikuppia. Täh? Sokeria ja siirappia laitoin ohjetta vähemmän, ja silti tuntui että sitä on paljon.  Laitoin WFPB - kirjaimetkin otsikon loppuun. En osannut päättää. Käytin hiivaleipävehnäjauhojakin, alkuperäisessä taisi olla täysjyvääkin. Tiukalla ruokavaliolla kenties ei, mutta löyhemmällä kyllä. Jouluna, tarjottavaksi, miksei? Taikina tehdään, ja laitetaan muovin alle kulhossa jääkaappiin tekeytymään. Tein taikinan ja n. 2 päivää myöhemmin aloin vasta tekemään. Varmasti maustuu ainakin kunnolla.  Piparitaikinaa voi kuulemma pakastaakin. Muokkasin siis alkuperäistä reseptiä, vähän: Kuivat aineet:  1 ja 1/3 Cup hiivaleipävehnäjauhoja  3/4 Cup jauhoja Yhteensä: 2 cup jauhoja. 1/2 ruokalusikallista leivinjauhetta 1 teelusikallinen ruokasoodaa 1/2 ruoka lusikallista kanelia 1/2

WFPB - Lanttulaatikko

Kaksi ohjetta lanttulaatikolle. Ensimmäisestä jätin korppujauhot pois ja käytin nesteenä vettä, toiseen lisäsin korppujauhoja ja käytin kauramaitoakin. Rasvan/kanamunan tilalla omenasosetta. Lanttulaatikko 1 Tässä ohjeessa mausteitakin, joita oli lanttusosepaketin etiketissä mainittu. 1 kg lanttusose loraus siirappia 1 dl vettä 1 rkl omenasosetta 0,5 tl muskottipähkinää (jätin pois) hyppysellinen valkopippuria (jätin pois) 150  C uunissa 1,5 tuntia Pinnalle korppujauhoja.  Muutokset Kasvisgalleria - 1 kg lanttusosepakkauksen reseptiin: Korvasin kanamunan omenasoseella. Vispikerman korvasin vedellä. Mausteista jätin nyt pois muskottipähkinän ja valkopippurin.  Siirappia oli pakkauksen ohjeessa 1 dl. Vaikutti aika isolta määrältä, joten pursotin vain lorauksen. Korppujauhot jätin pois. Lasivuoassa ja kansi päällä, 180 C uunissa puoli toista tuntia. En voidellut vuokaa. Ei tarttunut voitelemattomaan vuokaan kiinni, paitsi hieman tuli palanutta rinkulaa siihen, missä pinta oli. Lähti astia

WFPB - Lanttulaatikko

  Lanttulaatikko 1 kg lanttusose loraus siirappia 1 dl vettä 1 rkl omenasosetta 0,5 tl muskottipähkinää (jätin pois) hyppysellinen valkopippuria (jätin pois) 150  C uunissa 1,5 tuntia Pinnalle korppujauhoja.  Muutokset Kasvisgalleria - 1 kg lanttusosepakkauksen reseptiin: Korvasin kanamunan omenasoseella. Vispikerman korvasin vedellä. Mausteista jätin nyt pois muskottipähkinän ja valkopippurin.  Siirappia oli pakkauksen ohjeessa 1 dl. Vaikutti aika isolta määrältä, joten pursotin vain lorauksen. Korppujauhot jätin pois. Pidin vuoassa kannen päällä, ja 180 C uunissa puoli toista tuntia. En voidellut vuokaa. Ei tarttunut voitelemattomaan vuokaan kiinni, paitsi hieman tuli palanutta rinkulaa siihen, missä pinta oli. Lähti astianpesukoneessa pois. Vuoan voisi myös suojata leivinpaperilla. Silloin kannattaa sekoittaa ainekset eri astiassa ja kaataa sitten vuokaan. Leivinpaperi repeytyy herkästi. Tämä voi olla siihen liian vetinen resepti, mutta yleensä. Vuoasta lähtee useimmat tahrat helpos