Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ilman paistorasvaa merkityt tekstit.

WFPB - Paistetut perunat - Kurkku ja riisiviinietikka - Rasvaton pyttipannu

Tänään paistetaan perunoita pannulla.  Pelastetaan paistamalla ruuaksi myös tuorekurkun nysä, joka oli jäänyt jääkaappiin unohduksiin. Maustetaan kurkut riisiviinietikalla ja tarkastellaan maustekastikkeiden suolapitoisuuksia. Lopuksi juttua rasvattomasta paistamisesta. Paistamiseen en käytä öljyä tai muuta rasvaa. Ihan kivasti perunat ruskistuivat kuitenkin.  Osa väristä tulee paprikasta. Maustoin keitetyt ja kuutoidut perunat mustapippurilla ja jauhetulla paprikalla. Grillausmaustesekoitus on myös hyvä mauste tähän. Aloitin laittamalla levyn kuumenemaan ja siihen paistinpannun.  Pannulle laitoin vesitilkan ja odotin, että se alkaa kiehumaan. Kaadoin perunat pannulle paistumaan. Siirtelin niitä sille puolelle kiikkulautaa, missä ei ole niin paljoa vettä. Alkavat sitten ottaa paistopintaa.  Vettä voi lisätä paistaessa, jos haluaa. Itse päästän aika kuivaksi pannun lopulta. Jossain vaiheessa pienennän levyn lämpötilaa. Vinkki: Voit lisätä perunat täysin kuivalle pannullekin, ja antaa he

WFPB - Pannukakut - Ilman paistorasvaa - Vegaaninen

Tänään paistamme pinnoitetulla paistinpannulla pannukakkuja ilman paistorasvaa. Myöskään taikinaan ei lisätä rasvaa. Viimeksi teimme hernekeittoa , ja nämähän sopivat hyvin sen kanssa yhteen. Ensimmäisenä muusataan banaani. Käytin tällaista hyvin kypsää banaania, joka oli helppo muusata. Tämä banaani painoi kuorineen noin 100 grammaa. Löysin tämän reseptin  Lisa Lansing  - nimisen henkilön YouTube-kanavalta. Pan Cake - tyyliset. Jos haluat tehdä tavallisia vegaanisia lättyjä, ohuita ja ilman leivinjauhetta, katso ohje täältä . Nekin paistetaan rasvattomasti. Itse puolitin alkuperäisen reseptin tällä kertaa, ja sain neljä pannukakkua. 1,5 dl hiivaleipävehnäjauhoja 1 dl grahamvehnäjauhoja  1 tl leivinjauhetta 1 banaani n. 2, 5 dl vettä 1 ruokalusikallinen omenasiideriviinietikkaa ripaus suolaa, eli noin 1/4 - 1/2 teelusikallista. Suolaa oman maun mukaan 1/2 - 1 teelusikallista vaniljasokeria  Leivinjauhe arvelutti, että toivottavasti se ei maistu pannukakuissa, joten laitoin mieluummin v