Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ilman maitoa merkityt tekstit.

WFPB - Porkkanalaatikko - Ohra ja porkkanasose

Ostin ilta-aleista joulun jälkeen porkkanasoseita ja lanttusoseita.  Tein mielestäni hyvät kaupat. Kilo porkkanaa valmiiksi kuorittuna ja soseutettuna maksoi alle 1,5 euroa -50% tarralla.  Toisaalta tein sikäli samalla myös huonot kaupat, koska nämä piti tietysti pakastaa. Pakastimessa ne ovat nyt sitten kolhoina kalikkoina ja tukkivat tilan.  Soseita on hyvä alkaa myös käyttämään pois, kun kerran tuli ostettua. Vaikka porkkanalaatikkoa ei mieli tekisikään.   Ohrapuuro on myös ruoka jota minulla ei tee mieli yhtään, joten yhdistin kätevästi ne yhteen. Porkkanalaatikkoni ei ulkonäöltään muistuttanut mainoskuvien perinteisiä joululaatikoita. Teinkin ensimmäisen kokeiluerän käyttämällä riisihiutaleita. Riisipuuro ohjeen mukaan kattilassa, laitoin porkkanasoseen sekaan ja uuniin.  Se oli ihan ok. Halusin silti terveellistää tätä lisää. Ohrahan on riisille tunnetusti hyvä kotimainen, kuitupitoisempi korvike. Ohrapaketissa oli ohje puurolle. 1,2 l nestettä 2 dl ohrasu...

Luukku 22. - WFPB - Makaronilaatikko ja italiansalaatti

Tuli ehkä paras makaronilaatikko pitkiin aikoihin. Italiansalaattikin onnistui. Makaronilaatikko: 1 pussi/400 g tummaa makaronia 1 porkkana n.100g mustapapuja (n. alle puoli tölkillistä, valutettuja) vettä Mausteet: 1 rkl soijakastike 1/2 tl mustapippuri 1/4 tl maustepippuri 1/8 tl valkopippuri, tai ripaus loraus ketsuppia 200 C noin tunti Mustapippurimääräni, 1/2 teelusikallista, voi olla paljon jollekin. Tässä oli jonkin verran potkua nyt.  Ketsuppia lorahti siten, että huuhtelin lopun ketsuppipullon. En tiedä paljonko meni. Soijakastiketta 1 rkl voi olla paljon suolaa, mutta kannattaa maistella. Vettä meni jotain alle puolitoista litraa. Keitin vedenkeittimessä litran. Vielä ketsuppipullosta ja mukista lisää, ja että peittyy hyvin. Sekoitin mausteet ensin veteen mukissa, ja sekoitin vuokaan, että varmasti leviävät. Porkkanaraastetta näytti ensin olevan tosi paljon, mutta hyvin se sinne lopulta upposi. Paistoin 200C- asteisessa uunissa noin tunnin, ilman kantta. Noin tunnin pääst...