Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella alle euron ruoka merkityt tekstit.

WFPB - 1 €/kg tai alle - Edullisimmat kasvisruoat

Ruuan hinta kiinnostaa nyt enemmän kuin koskaan. Välillä sen tulisi vielä olla terveellistäkin. Selvitin, mikä ruoka olisi tällä hetkellä aidosti halvinta. Mitä ruokia saa tällä hetkellä hintaan 1 €/kg tai alle? Kävin ostamassa tuotteita. Kriteerinä ostoksille alle 1€ kilohinnan lisäksi oli, että suunnilleen kokokasvisruokaa. Prosessoimatonta siltä osin, ettei ainakaan rasvaa, suolaa ja sokeria olisi lisätty.  Ruokia kaikkein tärkeimmistä ruokakategorioista, eli tärkkelys ja vihannes. Niin että saa täydet ateriat koottua, lämmin ruoka ja raaka salaatti. Tärkkelyskategoria sisältää minulla palkokasvitkin. Mistään pähkinöistä ja siemenistä en haaveillut tässä kokeilussa. Oletetaan siis nyt aterioita kootessa, että kaapissa on jo hyvien rasvojen lisälähde esim. pellavansiemenrouhe, ja myöskin perusmausteet.  Ohitin monet hyllyt kaupassa kokonaan, kuten vaikkapa leipähyllyt ja pakastevihannesosaston. Mausteet ja marjat jäivät myös ulkopuolelle, koska niitä ei saa kaupoista nyt eurolla kilo

WFPB - Makaronilaatikko - 0,99 €

Innostuin kokeilemaan makaronilaatikkoa ilman kasvimaitoa, papuja, soijarouheita tai vegaanisia proteiinivalmisteita. Tämä resepti liittyi alun perin budjettihaasteeseen , kun en ollut ostanut papuja.  Ketsuppia oli. Pinnalle sopii myös jauhelihamauste. Kun tekovaiheessa ei tule paljoa lisättyä suolaa, määrä pysyy helpommin kurissa vaikka jauhelihamauste olisi suolaistakin versiota. Makaronilaatikon ohje: Ainekset:  400g makaroni, tumma. n. 1 l vettä,  1 porkkana raasteena. Mausteet:  1/2 tl mustapippuri, rouhittu 1/4 tl maustepippuri, jauhettu 1/8 tl  tai alle, valkopippuri, jauhettu 1-2 tl soijakastike,  1 rkl ketsuppi. Maustemäärät ovat suuntaa-antavia, ja niitä voi myös laittaa oman maun mukaan. Laitoin 1 tl soijakastiketta.  Raasta porkkana, ja laita makaronien kanssa vuokaan.  Mittaa noin litra vettä, ja sekoita sinne mausteet. Kaada vesi makaronin sekaan ja sekoita.  Paista ilman kantta uunin alatasolla, keskilämmöllä n. 1 h, 200 C.  Muut vinkit ja huomiot: Tuli niin hyvää, että