Jogurttikastike perunalle, leivälle tai dippailuun. Voikukkaa sekaan, jos haluaa. Pikkulinnut lauloivat, että maustekurkku sopisi jogurttikastikkeeseen. Miksipä ei, sillä maustekurkussahan on etikkaa ja kaikkea muutakin, mitä jogurttikastikkeeseen usein tulee. Kastikkeen ainekset: Maustekurkkua Soijajogurttia Sinappia Voikukkia, lehtiä ja kukintoja, jos haluaa Vinkkejä: Jos et halua käyttää voikukkaa, riittää pelkkä maustekurkku ja soijajogurtti. Jokin muu vihannes tai salaatti voi myös sopia voikukan tilalle. Tulee mieleen rucola tai tilli. Avokado. Jogurtiksi voisi olla hyvä esimerkiksi Alpro Greek Style, se olisi paksua. Käytin nyt No Sugars:ia. Voit pilkkoa ensin maustekurkut pieniksi minipilkkojalla tai muulla konstein, ja lisätä jogurtin sekaan. Tai sitten kaikki kerralla samaan blenderiin. Ongelmaksi koin lähinnä esteettisyyden kannalta, että jogurttiin muodostui ilmakuplia kun surautin yhtä aikaa. Kuplat katosivat kyllä, kun jätin vetäytymään jääkaappiin....