Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella uuniranskalaiset merkityt tekstit.

WFPB - Uunissa ruokia - Täytetyt paprikat ja kurpitsat - Kokkauspäivä

Tänään teemana on uunissa valmistuvat ruuat.  Tein viikonloppuna muutaman uuniruokalajin. Urakka vähän paisui suunnittelematta, ja välillä piti sammuttaa uunikin ja lähteä ulos.  Täytetyt paprikat olivat se alkuinnoituksen lähde, ja ne onnistuivatkin ihan hyvin. Ensimmäistä kertaa tein niitä nyt. Paprikalle varmasti paistuessa tapahtuu jotain, minkä takia tällainenkin joskus kannattaa. Pannulla tai uunissa, minulle käy kaikki. Olisiko lie tavallisen vanhan sähköuunin kanssa ollut parempi aina odottaa, että yksi ruoka tulee valmiiksi ennen seuraavan lisäämistä. Urakka siis venähti osittain, osa asioista tuntui kypsyvän hitaasti, mutta ainakin nyt on eri makuja riittänyt koko viikon. Teen ranskalaiset aina kylmään uuniin ensin, joten kuumumisaika tuli hyötykäyttöön. Siispä uuni kuumumaan 200C -asteelle, ja kuoritut + suikaloidut perunat ylätasolle paistumaan. Ranskalaiset ehdin juuri ajoissa ottaa uunista, ennen kuin ne menivät liian ruskeiksi.  Alatason ritilälle suunnittelin sillä aik