Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella tomaattia merkityt tekstit.

WFPB - Peruna- persiljakeitto

Erinomainen keitto tähän saumaan, vaihteeksi ilman tomaattisäilykkeitä. Päämausteina persilja ja ravintohiiva. Yllätysainesosana kurkku. Peruna- persiljakeitto Vettä Jauhoisia perunoita, esim. Afra 1-2 dl punaisia linssejä, kuivattuja Ruukkupersiljaa Tuorekurkkua Tuoreita tai pakasteherneitä, jos on n. 1 dl ravintohiivaa loraus sinappia/ketsuppia Mausteet:  Esimerkiksi jauhettu korianterinsiemen,  valkopippuri,  ja esim. pippurisekoitusta rouhittuna pintaan. Mausteita laitoin aika maltilla, koska miellän että persilja on jo mauste.  Ohje: Kuori (tarvittaessa) ja pilko perunat kattilaan. Peitä vedellä. Huuhtele linssit ja kaada sekaan. Pilko persilja veitsellä tai minisilppurissa.  Pilko tuorekurkkua.  Peitä perunat ja linssit vedellä ja keitä hetki. Lisää tuorekurkkua ja persiljasilppu, herneitäkin voi laittaa jos on. Sekoittele keittoa, mausta, keitä kypsäksi.  Järjestys: Kaikki ainekset voi lisätä yhtä aikaa, tai säästää osa vihanneksista tuoreempina. Keiton päälle voi säästää tuoret