Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ruuanlaitto merkityt tekstit.

WFPB - Maustaminen osa 4. - Happamuus

Mausteista jatketaan.  Viimeksi oli osa 3. Yrttejä ja tulisuutta .  Nyt katsotaan happamia ja kirpeitä lisämakuja ruuassa. Riippuu ruuasta, mistä kasvista tai aineesta happamuus mieluiten haetaan. Sitruuna antaa happamuuden lisäksi C-vitamiinia, ellei sitä kuumenneta liikaa. Jos ruokalautasellinen tuntuu kaipaavan suolaa, niin joskus sen sijaan auttaakin sitruuna. Ihan kaikkeen sitruuna ei sovi.  Ei siitä kauaa ole, kun jonkin risoton tai keiton päälle pirskautin hieman liikaa sitruunaa, ja sitten se ei maistunut millekään muulle.  Toiset keitot sitruuna kruunaa ihan täydellisesti. Puhun nyt vain omasta kokemuksesta, mutta sitruunavettä juodessani alkaa melkein jo samana päivänä vihloa hampaita.  Kun lisään sitruunaa sinne tänne vähän, ei tuntuisi vaikuttavan niin paljoa hampaisiin. Sitruuna raikastaa salaatit ja höyrytetyt kasvikset.  Happamuuden takia myös marjat ovat usein kiva lisä lautasen reunalle tai salaatteihin. Happamuushan niissäkin on. Ruokaan harvemmin sekoitan marjoja, en