Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella rusina merkityt tekstit.

WFPB - Kaurakeksit luumusoseesta ja omenasoseesta

Kevyttä herkkua, ilman rasvaa. Vähäsokerisesti. Kokeilin luumusosetta rasvan tai kanamunan korvikkeena. puolikas ylikypsä banaani muusattuna 1 dl luumusosetta 1 dl kaurajauhoja 2 dl kaurahiutaleita 180 C uunissa toiseksi ylimmällä tasolla n. 20 minuuttia.  Ripottelin kaurahiutaleita lisää, kunnes sain kekseihin sopivan koostumuksen. Laitoin yhdet ruokalusikalliset puolukoita ja rusinoita, mutta ne olivatkin sitten valmiissa kekseissä melko kirpeitä. Yleensä toimivat banaanikekseissä hyvin. Ihan pieni ripaus suolaa, kaksi teelusikallista sokeria ja teelusikalliset kanelia ja vaniljasokeria. Rriippuu siitäkin, miten makeaan on tottunut, voi laittaa enemmän tai vähemmän sokeria. Näyttävät tosi pieniltä, mutta yritin tehdä reilun kokoisia keksejä. Ripottelin päälle vähän kanelia ja vaniljasokeria vielä ennen uuniin laittamista. 180 C ja 20 minuuttia. Olivat vähän ottaneet väriä, paistuneet siis kullanruskeiksi.  Alapuolelta katsottuna olivat hieman ruskistuneet. Käänsin ne ympäri, etteivä