Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella pikamehu merkityt tekstit.

WFPB - Aamiainen lähikaupasta 2 - Paistetut perunat

Jatkoa edelliselle aamiaisidealle, versio 2. Aamaistarvikkeet hain lähikaupasta, mutta ei sillä lopulta ole väliä mistä kaupasta. Samat tarvikkeet, mutta nyt paistetaan pannulla. Kurkku käsitellään samoin kuin viimeksikin , eli etikkainen marinadi. Nyt kurkkukin paistetaan. Paistamiseen ei käytetä rasvaa, vaan pinnoitetulla pannulla onnistuu ilman ruokaöljyä. Ruskistuvatkin hieman, jos niin halutaan. Mausteillakin saa väriä. Onnistuu paistaminen myös teräskattilassakin, jos ei pelkää että pohja ruskettuu. Lähtee tiskikoneessa/liottamalla. Juoma kannattaa tehdä jäisistä tai kohmeisista marjoista, ja juoda heti. Jos näitä marjamehuja laittaa vielä jääkaappiin, vitamiinit vain haihtuvat ja makukaan ei ole niin raikas. Marjojen happamuus tulee eniten läpi elleivät ne ole jäisiä. Makuasioita toki. Viime aamiaisesta jäi siis näin paljon perunaa ensin yli, ja osa meni kastikkeen kanssa pitkin päivää. Osan jätin tätä aamiaista varten. Kurkut viipaloin juustohöylällä, maustoin tillillä ja lora