Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella päivän ateriat merkityt tekstit.

WFPB - Päiväksi ruokaa - Kerralla ja tehokkaasti

Ei mene koko päivä keittiössä, jos tekee yhdellä kertaa päivän ruoat.  Kuorin, paloittelin ja laitoin noin vartiksi kiehumaan porkkanoita pari kiloa.  Porkkanoiden kiehuessa oli aikaa pestä ja kuoria pari kiloa perunoita.  Kuorin ja pilkoin myös pari porkkanaa lisää. Muutaman perunan jätin erilleen toista ruokaa varten, suurimman osan laitoin kiehumaan. Siivilöin porkkanoiden keitinvedet isoon kattilaan.  Keitinvedessä keitin linssejä, porkkanaa, puoli desiä ohraa, perunoita, kypsiä papuja, kurkkua, tomaattimurskapurkin, maissia, makaronia ja mausteet, kaikki kypsymisaikansa mukaisessa järjestyksessä.  Siitä tuli siis  tärkkelyspannu eli Starch Blaster . Kun perunat olivat kiehuneet kypsiksi, otin niistäkin keitinveden talteen.  Keitettyjä perunoita voi syödä pitkin päivää, ja ne voi myös  paistaa uunissa kullan ruskeiksi.  Keitetyt perunat sopivat myös  hernekeiton  kanssa, jota minulla on vielä jääkaapissa torstailta. Perunoiden ravinteikkaaseen keitinveteen keitin puuron. Lisäsin n