9. päivä Mary's Mini dieettiä koitti tänään. Huominen on viimeinen dieettipäivä. Kastike kävi mielessä, mutta nämä 10 kg säkissä tulleet perunat toimivat parhaiten paistinperunoina. Vaihtelee, millaisia perunoita sattuu olemaan. Keittoon kävivät punaisen pussin jauhoiset perunat. Keitin keiton currymausteisen keiton ohjeella, mutten käyttänyt linssejä tai maisseja. Ne olisivat dieetin ulkopuolinen ruoka. Dieetillähän ei syöty: jauhoja, eli suurustettuja kastikkeita, leipää, pastaa papuja tofua ja kasveista jalostettuja tuotteita ym kuivattuja hedelmiä lisättyä rasvaa rasvaisia kasviksia kuten pähkinät, avokado eläinperäisiä tuotteita muita tärkkelyksiä kuin se, minkä on valinnut. Esimerkiksi jos valitsee perunan, ei syödä riisiä, puuroa tai bataattia. Mausteita ja vihanneksia sai käyttää, ja öljyttömiä maustekastikkeita. Pari hedelmää päivässä, kuten omena. Tarkoituksenani oli dieetin aikana kehitellä monia tapoja laittaa perunaa. Piti tehdä Shepherd's Pie...