Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella mcdougall merkityt tekstit.

WFPB - Mary's Mini dieettipäivä 10.

Eilinen päivä oli viimeinen päivä dieettiä.  Höyryttelin parsakaalia vihannekseksi, että sain kivoja 50-50%-lautasellisia aikaan. Eli puolet vihannesta, puolet tärkkelystä. Suhdeluku voisi olla myös 10-90%, jos on energiantarve. Vihannessörsseli pääsi loppumaan, enkä joutanut uutta heti tekemään. Kaalia ja porkkanaa pidän etusijalla, koska ne ovat edullisimpia ja kotimaisia. Kiva silti, että olin kuitenkin ostanut myös pakastevihanneksia. . Kaali oli niin hyvä, että meni melkein jäävuorisalaatista rapeuden ja keveyden osalta. Niistä ei päältä päin näe ostaessa. Tai ainakaan en tiedä konstia. Eilen en liiemmin muistellut dieetin päättymistä, ettei viimeinen päivä muuttuisi juhlapäiväksi. Ei tässä mitään rääkkikuuria haettu, jonka jälkeen kirmattaisiin kedolle kertoimella. Ruokavalion puhdistus vain turhasta sokerista ja jauhoista, ja yksinkertaisiin ruokiin keskittyminen.  Eilen, kun viimein ehdin alkaa kokkaamista miettiä, ei vain enää tullut muuta ideaa mieleen, kuin se mikä on toistu