Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella marysmini dieetti merkityt tekstit.

WFPB - Dieettipäiväkirja 2. - Perunapelti

Nyt olisi taas dieettipäivityksen aika. Näytän millaisiin ruokaratkaisuihin olen päätynyt. Tämä on melkeinpä ollut se pääruokani. Uunissa paistetut perunat. Vihannekseksi olen tehnyt kaalista, porkkanasta ja lantusta keiton tai kastikkeen, tai miksi sitä nyt sanoisi. Vihannessörsseli. Siinä on mausteena currymaustetta, inkivääriä, mustapippuria ja persiljaa. Tomaattisosetta ja soijakastiketta, poppamieskastiketta tai ketsuppia lorautan usein sekaan. Melko tulista ja polttavaa yleensä.  Vihannessörsseli ei välttämättä sovi paistinperunoiden kanssa, ja syönkin eri lautaselta alkuruuaksi. Koirille kiehahtaa välillä muusi ja kaurapuuro. Syön muusia jos sitä on kuumana, kaurapuuroon en koske.  On muodostunut rutiini, että laitan aina sopivan sauman tullen kattilallisen perunoita kiehumaan. Porkkanaa sekaan. Sitten jäähdytän, kaadan ne isoon kannelliseen astiaan ja työnnän jääkaappiin. Syön perunoita vihannessörsselin kanssa niin kauan, kun ne ovat kuumia, mutta seuraavana päivänä p...